VALMISTELUT
LEIRIKOULUSOPIMUS
PAKKAUSVINKKEJÄ
LEIRIKOULUSSA
LEIRIKOULUN JÄLKEEN
|
Leirikoulun suunnitteleminen ja toteuttaminen on aikaa vievä, jopa vuosia kestävä prosessi. Pitkän odottamisen ja työnteon jälkeen odotukset ovat korkealla. Maalle oppimaan -leirikouluissa on kiinnitetty erityisesti huomiota siihen, että kyseessä on nimenomaan leiriKOULU, jolle on hauskanpidon lisäksi selkeät oppimistavoitteet. Tavoitteisiin pääsyä tukevat ennakko- ja jälkitehtävät sekä huolelliset valmistelut, joissa selvitetään etukäteen muun muassa turvallisuusasiat, opettajan, vanhempien ja leirikouluyrittäjän vastuujaot sekä muita huomioitavia seikkoja.
Oheiset vinkit on tehty leirikoulua suunnittelevan opettajan tueksi.
Toki niistä voi olla hyötyä myös oppilaiden vanhemmille sekä leirikouluyrittäjille.
Vinkkeihin voi tutustua klikkailemalla otsikoita vasemmasta valikosta tai
tulostamalla koko sisällön (pdf) tästä.
|