Puintikosteuden vaikutus itävyyden alenemiseen puinnissa (Köylijärvi
1970)
Mallasohran puinti ja kuivatus
Mallasohran puinnissa on ensisijaista, että jyvää ei puinnissa vaurioiteta. Vaurioitunut jyvä ei idä lainkaan tai sen itäessä syntyy rönsyileviä ituja tai kuori irtoaa aiheuttaen ongelmia mallastuksessa. Pysty- ja lakokasvustojen satoja ei kannata puida yhteen, koska siten sadon arvo mallasohrana heikkenee.
Mallasohran kuivatuksessa on tärkeää nopea kuivatuksen aloittaminen mallasominaisuuksien säilyttämiseksi ja varovainen kuivatuslämpötilan käyttö, jottei itävyys alene.
Pystyn, rikkakasvittoman, tasaisesti tuleentuneen ja kuivan mallasohrakasvuston puiminen on helppoa eikä eroa tavanomaisesta rehuohran puinnista. Tilanne muuttuu, jos vilja on laossa, märkää tai epätasaisesti tuleentunutta. Silloin sadosta olisi saatava erilleen mallastukseen kelpaavat suurikokoiset ja hyvin itävät jyvät.
Puimurin säätö
Kaksitahoisen mallasohran tähkä on kapea ja livahtaa herkästi puintivälistä kohlimille, ellei puinti ole riittävän tehokasta. Puintiväli tulisi siksi säätää varsin pieneksi, edestä 12-9 mm ja takaa noin puolet tästä. On kuitenkin huomattava, että liian pieni puintiväli voi aiheuttaa kosteana puitaessa tarpeetonta jyvien vioittamista, iso väli taas puintitappioita.
Puintikelan kehänopeuden tulisi olla 26-32 m/s riittävän irtipuintitehon saavuttamiseksi. Koska hellävarainen puinti on mallasohralla ensisijainen tavoite, puinti aloitetaan suuremmalla puintivälillä ja hitaammalla kelan kierrosluvulla. Jos kelatappioita tulee liikaa, ensiksi kiristetään puintiväliä ja jos tämä ei riitä, lisätään kelan kehänopeutta, 5-10 % kerrallaan. Samalla on tarkkailtava, ettei säiliöön ala tulla katkenneita tai kuoriutuneita jyviä.
Puintikelan halkaisijan vaikutus puintikelan kierroslukuun (1/min)
Halkaisija cm
Kehänopeus 26 m/s
Kehänopeus 32 m/s
45
1100
1360
50
1000
1220
55
900
1100
60
830
1020
Seulaston ja tuulen säätö ei yleensä aiheuta suuria ongelmia. Tosin ohran olki silppuuntuu puintikelalla herkästi, jos se on ränsistynyttä ja kuivaa. Olkisilppu kuormittaa seulastoa aika lailla, joten tuuli kannattaa säätää suurelle ja suunnata seulaston etuosaan. Tuulta pitää olla sen verran, että akanat lentävät kaaressa peltoon eivätkä jää makaamaan seulaston päällä.
Itävyysvaatimus ensisijainen
Hyvälaatuisen maltaan valmistaminen edellyttää, että vilja itää nopeasti ja tasaisesti. Puintivauriot voivat ilmetä kuolleina jyvinä ja vioittuneina alkioina. Tyypillinen vioittuma on itutupen repeäminen. Kuolleet jyvät eivät idä lainkaan, lisäksi ne saattavat homehtua alkuidätyksessä alentaen näin koko mallaserän laatua. Puintivioitukset saattavat ilmetä idätyksessä rönsyilevinä ituina tai irtoavana kuorena ja ituna, jotka aiheuttavat ongelmia mallastuksessa.
Jyvän alttius puintivaurioille riippuu pääasiassa sen korjuukosteudesta. Jyvä kestää puintikelan varstojen iskuja parhaiten, kun sen kosteus on 18-22 %. Kuivempi jyvä murtuu herkästi, jolloin syntyy näkyviä lohkeamia ja säröjä, jotka voivat alentaa itävyyttä. Kosteampi jyvä saa helpommin sisäisiä vaurioita, joita on vaikea havaita, mutta jotka myös johtavat itämiskyvyn alentumiseen.
Ohra kestää kovan kuorensa ansiosta viljoistamme parhaiten kosteana puintia. Hyvin itävää siementä voi saada vielä yli 30 %:n kosteudessa puidusta ohrasta. Tavoitteena tulisi kuitenkin olla, että ohran puinti aloitetaan vasta, kun kosteus on laskenut 25 %:iin. Optimialueella 18-22 % kosteana jyvän kestävyys on niin hyvä, että puimurin säädöt eivät juurikaan vaikuta itävyyteen. Mitä kosteampana mallasohra joudutaan puimaan, sen tärkeämpää on, että puinti ei ole liian kovakouraista, toisin sanoen puintiväli ei ole liian pieni eikä puintikelan kehänopeus liian suuri.
Erityisesti kosteana puitaessa onkin tarkkailtava, että puinti on sadon käyttötarkoituksen kannalta optimaalista. Jos vihne katkeaa hyvin eikä tähkiin jää jyviä, kelan kehänopeutta kannattaa alentaa.
Vihneet poikki
Joinakin vuosina vihneet kiusaavat, toisina taas niistä ei ole mitään ongelmaa. Ensimmäisen kuivauserän aikana kannattaa tarkistaa, irtoavatko puinnissa kiinni jääneet vihneet kuivauksen aikana. Jos näin tapahtuu, puintia ei kannata tarpeettomasti koventaa.
Liian suuri vihnemäärä voi aiheuttaa ylimääräisiä seulastotappioita ja vaikeuttaa viljan liikkumista kuljettimissa. Lisäksi vihneisen viljan hehtolitrapaino on alhainen. Kovalla puinnilla eli puintiväliä pienentämällä, kelan kehänopeutta lisäämällä ja hankauslevyjen asennuksella vihneistä yleensä pääsee eroon, mutta vaara erityisesti kosteana puitaessa on, että itävyys samalla alenee. Kirjoittajan omakohtainen arvio - jota ei tosin ole virallisissa puintikokeissa testattu - on, että yhdistelmä: hankauslevyt, puintiväli 9 mm ja kehänopeus 30 m/s, irrottaa vihneet, mutta säästää itävyyden ainakin enintään 25 %:n kosteudessa puitaessa. Hankauslevyjä käytettäessä kannattaa seurata kohlintappioita ja tarvittaessa hidastaa ajonopeutta.
Jos vihneet eivät normaalikonsteilla tunnu katkeavan, puimaan on lähdetty liian aikaisin. Muutaman päivän odottelu, erityisesti jos jaksolle osuu sadekuuro, voi parantaa vihneiden irtoamista oleellisesti. Vaarana kuitenkin on, että samat sateet hakkaavat viljaa maahan.
Jyväkoon osalta peli on puintiaikaan tultaessa jo lähes pelattu. Kuitenkin pystykasvuston jyvät ovat keskimäärin suurempia kuin lakopaikkojen, joten lakoutuneet erät kannattaa puida erikseen. Valikoiva puinti hidastaa hieman korjuuta, mutta voi nostaa pystykasvustosta puidun sadon arvoa mallaslisän verran. On taloudellisempaa myydä rehuksi vain lakopaikkojen sato kuin koko erä.
Mallasohran kuivaus
Puinnin jälkeen kostea viljaerä on kuivattava mahdollisimman nopeasti, jotta arvokkaat mallastusominaisuudet säilyvät. Viljan lämpötilan nousu kertoo alkaneesta pieneliötoiminnasta. Mikrobit lisääntyvät voimakkaasti ja vilja alkaa nopeasti homehtua. Yli vuorokauden välivarastointi on jo haitallista, jos puintikosteus on yli 25 %.
Kuivauksessa erän laatuun voidaan käytännössä vaikuttaa kuivauslämpötilalla ja esipuhdistuksella. Liian korkea kuivausilman lämpötila voi tuhota mallasohran itävyyden siinä kuin liian kovakourainen puintikin. Toisaalta kuivurin teho riippuu ratkaisevasti kuivausilman lämpötilasta: mitä korkeampi lämpötila, sen nopeampi kuivaus. Kun viljelyä jatkavat tilat nykyisin ovat myös kasvavia tiloja, kuivauskapasiteetista tahtoo olla koko ajan pulaa. Mahdollisimman korkean kuivausilman lämpötilan käytöllä on mahdollista saavuttaa käytännössä 10-20 % tehonlisä eli kuivauserän läpimenoaika lyhenee 1-2 tunnilla.
Kuivausilman lämpötilakokeissa on saatu seuraavia tuloksia: noin 20 % kostea ohranjyvä kestää 65 °C:n kuivausilman lämpötilaa useita tunteja itävyyden vaurioitumatta, 70-80 °C:ssa itävyysvaurio syntyy minuuteissa, ja 85 °C:n lämpötilassa sekunneissa. Kokeet on tehty lavakuivurissa, jossa alapuolen jyvät ovat jatkuvasti kuumalle tuloilmalle alttiina.
Kennokuivureissa, joissa kuumat tuloilmaharjat ja kylmät poistoilmaharjat vuorottelevat, vilja on vain lyhyen aikaa alttiina kuumimmalle tuloilmalle, joten ilman lämpötila voi olla korkeampi kuin lavakuivurissa. On kuitenkin huomattava, että viljan vaurioitumisalttius nousee hyvin jyrkästi, kun kuivausilman lämpötila on yli 70 °C. Siksi kennokuivureissa kuivausilman lämpötilaa voitaneen nostaa korkeintaan 5 °C edellä esitetyistä luvuista itävyyden vaarantumatta.
Siten vanha sääntö: itävyyden kannalta turvallinen kuivausilman lämpötila = 90 °C miinus viljan kosteus pätee varsin hyvin. Se sallii vähintään 70 °C:n kuivausilman lämpötilan useimmissa tapauksissa. Alempi kuivausilman lämpötila ei paranna erän laatua, mutta pitkittää kuivausta ja lisää kuivauskustannuksia tarpeettomasti.
Kennokuivureissa voidaan turvallisesti käyttää 70-80 °C:n kuivausilman lämpötilaa siemen- ja mallasviljalle. Sivusolakuivureissa vastaava lämpötila on 10 °C alempi. Kuivurit ovat kuitenkin yksilöitä, joten viimeistä tehoa tavoiteltaessa kannattaa oman kuivurin ominaisuudet testata omin kokein, ja mieluiten vähempiarvoisilla erillä.
Jyvä on melkoisen pieni verrattuna esimerkiksi kuivurin kuumailmaharjaan. Jos viljan kiertonopeus on kovin hidas, jyvä voi olla useita minuutteja kosketuksissa tuloilmaharjaan. Tällöin kuuma tuloilmaharja kuumentaa jyvän ja sen itävyys voi alentua. Tämän välttämiseksi kiertonopeus tulee säätää riittävän nopeaksi; sopiva nopeus on noin yksi kierros tunnissa. Nopea kierto estää jyviä kuumenemasta liikaa, ja samalla se varmistaa, että koko erän kuivaus lähtee tasaisesti käyntiin.
Käytännössä viljan kiertonopeus on helppo määrittää saavin, kellon ja puntarin avulla. Viljaa lasketaan saaviin tietty aika kierrätyselevaattorista. Jos viljaa valutetaan saaviin esimerkiksi 5 sekuntia, on punnitustulos kerrottava luvulla 720 (3600/5), jotta saadaan selville tunnissa kiertävä viljamäärä. Lopputulosta verrataan kuivurissa olevan viljan kokonaismäärään. Helpompi kiertonopeuden määritystapa on tyhjentää kuivuri syöttölaitteen kautta ja mitata siihen kuluva aika. Kuivatuserän kiertonopeutta säädettäessä on huomattava, että kiertonopeus kasvaa viljan kuivuessa.
Esipuhdistus ja lajittelu
Hyvän lajitteluasteen saavuttamiseksi esipuhdistin kannattaa pitää koko kuivatuksen ajan suurella. Esipuhdistajaan tuskin menee kauppakelpoista tavaraa, vaikka sen kotelo vähän ropisisikin. Tilat, jotka haluavat varmistaa, että pystyvät toimittamaan mallasta huonoinakin viljelyvuosina, varustautuvat lajittelemaan mallasohransa. Mallasohran lajitteluun sopivat hyvin jo hinnaltaan suhteellisen edulliset rumpulajittimet. Saako lajittelusta katetta kustannuksille ja palkkaa työlle, riippuu erän laadusta, mallas- ja rehuohran hintaerosta ja lajitteluasteen perusteella tehtävän laatuhinnoittelun suuruudesta.
