TAUSTA JA TAVOITTEET
1. ALAJOEN MAISEMA JA KEHITYSHISTORIA
2. REUNAKYLIEN RAKENNETTU YMPÄRISTÖ
2.1 ALAJOEN LADOT
2.2. ALAJOEN JOKISAUNAT
2.3 RAKENTAMINEN JA MAISEMANHOITO
3. ALUEEN LUONTOARVOT
3.1 ALAJOEN KASVILLISUUS
3.2. ALAJOEN LINNUSTO
3.3 ALAJOEN RIISTAKANNAT
3.4 TOIMENPITEIDEN RAHALLINEN TUKI
4. MATKAILUN KEHITTÄMINEN
5. YHTEENVETO KEHITTÄMISMAHDOLLISUUKSISTA

Paluu pääsivulle

TAUSTA JA TAVOITTEET

JOHDANTO

Alajoki on pohjalaista kulttuuria ja maisemaa omimmillaan. Laajuudeltaan yli 8000 hehtaarin Alajoen viljelylakeus on syntynyt menneiden sukupolvien raivaus- ja viljelytyön tuloksena ja on edelleen ainutkertainen maisemakokonaisuus. Se sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaaksi luokitellulla maisema-alueella Seinäjoen eteläpuolella Kaskinen-Kurikka -tien varrella, ulottuen Nurmon, Seinäjoen ja Ilmajoen kuntien alueelle. Kevättulvien aikaan Alajoki on tuhansien muuttolintujen pysähtymispaikka.

Alajoen maisema on jatkuvasti muuttumassa. Tehomaatalous hävittää vauhdilla eliöyhteistöjä, kasveja ja eläimiä. Alueelle tyypilliset ladot ja jokisaunat eli kytötuvat väistyvät suurien työkoneiden tieltä tarpeettomina. Alajoen luonnon yksipuolistumisen seurauksena monien ennen alueella viihtyneiden lintulajien kannat ovat dramaattisesti romahtaneet. Esimerkiksi viljelylakeuksien omimman kulttuurilinnun, peltopyyn, kanta on pienentynyt entisestä 260 parvesta noin 40 parveen.

Kuitenkin Alajoen ainutlaatuinen ja vielä pelastettavissa oleva maisema tarjoaisi monipuolisia mahdollisuuksia. Lintuharrastus ja luontoretkeily lisääntyy kaupungistumisen vastapainona. Tähän asti maiseman säilyttämiseen ja kehittämiseen ei ole vielä tarpeeksi paneuduttu. Muun muassa alueen matkailulliset arvot ovat vielä lähes käyttämättä.

HANKKEEN TAVOITTEET

Tavoitteena on ollut Alajoen maisema-alueen kehittäminen niin, että elinkeinojen, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön lähtökohdat otetaan huomioon. Ilmajoen Alajoesta voidaan kehittää Suomen oloihin ainutlaatuinen kulttuuri- ja matkailunähtävyys. Alue palvelisi laajasti myös opetus-, koulutus- ja tutkimuskäyttöä.

Alajoen esiintuominen matkailukohteena sekä matkailullisten mahdollisuuksien lisääminen ovat olleet ensisijaisia tavoitteita. Matkailun lisääntymisen ja sitä kautta oheispalvelujen kuten majoituspalvelujen ja ohjelmatarjonnan lisääntymisen tuloksena myös pysyviä työpaikkoja saadaan lisää. Lisäksi matkailun lisääntyminen tuo varmasti tulevaisuudessa merkittäviä lisätuloja vielä nykyään perinteisestä maanviljelystä tulonsa saaville.

Tavoitteena on säilyttää ja kehittää aluetta yhdessä asukkaiden kanssa ympäristön ehdoilla. Pyrkimyksenä olisi myös palauttaa pienehkö alue Alajokea entiselleen hirsilatoineen, jokisaunoineen, sarkaojineen ja mahdollisesti perinteisine viljelymenetelmineen. Tämä perinnealue toimisi myös matkailijoiden pysähtymis- ja virkistäytymiskohteena mahdollisine kahviloineen ja nuotiopaikkoineen.

ESISELVITYSVAIHE

Esiselvitys on laadittu 5b-kehittämisprojektina Etelä-Pohjanmaan Maaseutukeskuksessa. Projektin vetäjänä on toiminut suunnitteluhortonomi Markku Husso, sekä hänen seuraajansa suunnitteluhortonomi Anna Wahlberg. Kasvillisuusselvityksen on laatinut biologian opiskelija Anna-Liisa Valli. Historiallisen ja maantieteellisen selvityksen laati maantieteen opiskelija Sami Mäntymäki. Linnustoselvityksen tekivät Benjam Pöntinen ja Olavi Yli-Vainio. Riistanhoitoselvityksen laati Juha Heikkilä Vaasan läänin riistanhoitopiiristä. Esiselvitysvaihe aloitettiin 01.04.1995 ja raportti valmistui 31.12.1996.

Hankkeen rahoittajina ovat toimineet mm. TE-keskus maaseutuosasto, Ilmajoen kunta, Seinäjoen kaupunki, Seinänaapurien seutukunta ja Euroopan yhteisön maatalouden ohjaus- ja tukirahasto EMOTR.

Esiselvitysten pohjalta lähdetään käytännön toimiin. Yrittäjien ja maanomistajien innostaminen kuuluu ensisijaisiin toimenpiteisiin. Alajoki voidaan tehdä tunnetuksi matkailumielessä, jos ja kun seudulla löytyy innostusta ja panostusta tunnetuksi tekemiseen. Kuntien panos matkailukohteiden ja -reittien valmistelussa on ensiarvoisen tärkeä.

Näin maatalousvaltaisella alueella on matkailun oheispalveluita kehittämällä myös mahdollisuus laajentaa maatalousväestön toimeentuloperustaa, joten palveluiden kehittäminen yhtäaikaisesti maiseman säilyttämisen ja rakennuskannan kunnostamisen kanssa on ensiarvoisen tärkeää.

Eteläpohjanmaan Maaseutukeskus
Anna Wahlberg

1. ALAJOEN MAISEMA JA KEHITYSHISTORIA

Alajoen maisema on muuttumassa koko ajan ihmisen toiminnan tuloksena. Monet alueelle ennen tyypilliset jokisaunat ja ladot sekä kasvi- ja eläinlajit ovat nopeasti katoamassa. Uhanalaisia ovat peltopyy, suopöllö, haukat ja kasveista mm. mesimarja. Ladot, puusaarekkeet ja sarkaojien pientareet ovat peltolajien viimeisiä turvapaikkoja.

Alueiden käytön suunnittelussa pitää ottaa huomioon maisemanhoidolliset ja luonnon monimuotoisuutta parantavat seikat. Ympäristönhoidolliset asiat, kuten vesiensuojelu, ohjaavat myöskin suunnittelua. Suunnittelu tapahtuu yhteistyössä kuntien, tiepiirien, ympäristökeskuksen, matkailuyritysten ja maanomistajien sekä asukkaiden kanssa. Yhdessä voidaan etsiä parhaat ratkaisut säilyttää ja kohentaa yhteistä ympäristöä ja maisemaa - mieluiten yksityisen edun kärsimättä.

LUONNONHISTORIA

Alajoen kallioperä kuuluu Pohjanmaan liuskevyöhykkeeseen. Alue on osa leveää lounaasta koilliseen suuntautuvaa Kyrönjoen murroslaaksoa. Valtakivilajeja ovat kiillegneissi ja -liuskeet. Lisäksi tavataan yksittäisinä esiintyminä graniittia ja kordieriittia. Alueelta on löydetty useita korukiviksi kelpaavia kiviesiintymiä, esimerkiksi vaaleanpunainen rodoniitti ja tummempi rodoksiitti.

Alajoen maaperää hallitsevat happamat savikerrokset joiden paksuus voi olla jopa 25 metriä. Savitasangon korkeus pysyttelee 40 metrin korkeuskäyrän alapuolella ollen alimmillaan n. 37 metriä. Poikkeuksena ovat aivan joen rantaan kasautuneet luonnolliset tulvavallit, jotka ovat kolmisen metriä ympäristöään ylempänä.

Jokien kuljettamat sedimentit peittävät alleen kaksi lähes silmin huomaamatonta sora- ja hiekkamuodostumaa: Aavalan muodostuma Ahonkylän länsipuolella ja Vuolteen muodostuma Seinänsuun itäpuolella (liitteet 1 ja 2). Ne kohoavat vain hieman ympäristöään korkeammalle (n. 1 metri). Nämä lienevät syntyneet jäätikön reunaan jään vetäytymisliikkeen hidastuttua. Aavalan piilomuodostuman pinta-ala on noin 30 ha ja paksuus jopa n. 20 m. Vuolteen muodostuma pienempi mutta paksuudeltaan samaa luokkaa kuin Aavalakin.

Alajoen ainoa harjumuodostuma, Harjunmäki sijaitsee Aavalan piilomuodostuman tuntumassa Kyrönjoen toisella puolella ulottuen joen rannasta luoteeseen noin kolmen kilometrin matkan halkaisten matkallaan Harjunmäen moreenikumpareen. Harju on syntynyt jäätikön sulamisvesien kuljetus- ja kasaustyön tuloksena. Harjunmäki on osa Ylistarossa jatkuvaa harjujaksoa.

VAPAUTUMINEN MANNERJÄÄN ALTA JA MAANKOHOAMINEN

Alajoki oli mannerjään peittämä vielä 18 000 vuotta sitten. Tuolloin jäätikkö alkoi hitaasti luovuttaa otettaan ja jäämassat väistyivät Etelä-Pohjanmaalta n. 9000 vuotta sitten.

Jäämassojen paksuus oli Alajoella jopa 1,7 - 4,0 kilometriä. Jäämassat painoivat Pohjanmaan kallioperää alaspäin liki kilometrin. Jään painosta vapauduttuaan maankuori alkoi kohota kohti alkuperäistä korkeutta. Pohjanmaan-Perämeren alue onkin eräs maailman huomattavimmista maankohoamisalueista. Pohjanlahden rannikolla maankohoamisvauhti on nykyään 8 mm vuodessa ja Kyrönjoen latvoilla 7 mm vuodessa. Maankohoamisen on arvioitu jatkuvan vielä 10 000 vuotta, sillä jäätikön jättämää painumaa on jäljellä runsaat 200 metriä.

Sulanut jäätikkö jätti jälkeensä Ancylus-järven. Kuivana olivat vain Suomenselän ja Isojoen Lauhavuoren seudut. Ancylus-järvi vaihtui 7000 vuotta sitten Litorina-mereksi samalla kun sen vesi muuttui suolaiseksi. Muinaisesta merestä löytyy merkkejä Alajoelta esim. ojia kaivettaessa. Kolme neljästä nykyisin meressä rannikolla elävästä simpukkalajista; sydänsimpukka, itämerensimpukka ja sinisimpukka, on löydetty Alajoen savikerrostumista. Itikan porakaivosta Seinäjoella pumpattiin aluksi suolaista vettä, jonka arveltiin olevan kallionrakoihin varastoitunutta Litorina-meren vettä.

Litorina-meri vetäytyi Alajoen alueelta n. 2000 vuotta eKr aikoihin. Meren pohjaan, kallioperän päälle kasautuneet hienojakoiset ainekset loivat perustan laajalle savitasankoalueelle. Huonosti vettä läpäisevä maaperä muuttui pian suoksi, joka välillä metsittyi. Ilmaston kylmenemisen, noin vuonna 500 eKr, aiheuttaman lisääntyneen tulvimisen tuloksena metsät hävisivät ja alue soistui. Metsistä on jäljellä 1,4 - 1,8 metrin syvyydessä olevat puukerrostumat joen tulvavallien tuntumassa. Ojien kaivun yhteydessä voi maasta nousta hyvin säilyneitä puunrunkoja.

JOET JA TULVAT ALAJOEN MAISEMAN MUOKKAAJINA

Tulvien luonnollinen syntytapa

Kyrönjoen nykyisen valuma-alueen pinta-ala on 4920 km2 ja pituus n. 124 km. Joen keskimääräinen vietto on 0,31 m/km mutta Alajoen alueella vain 0,04 m/km. Tämä tarkoittaa sitä, että joen virtaus hidastuu Alajoella voimakkaasti ja tekee alueen alttiiksi tulville.

Tyypillinen Alajoen kevättulva on lumen sulamisen aiheuttama ilmiö. Suuren virtaaman aikana alueella yhtyvien Kyrön- ja Seinäjokien vedet eivät pysy uomassaan virtaaman nopeasti hidastuessa Alajoen alueella, vaan purkautuvat ympäröiville pelloille.

Jäiden lähdön aikaan jäät voivat myös pakkautua esim. koskipaikkoihin muodostaen jääpadon. Jääpatotulvat ovat siitä ongelmallisia, että niiden muodostumista on vaikea ennustaa etukäteen ja niiden seurauksena veden nousu on erittäin nopeaa.

Myös suuret kesäiset tai syksyiset sademäärät voivat aiheuttaa tulvia Alajoella. Myös talvitulvia voi esiintyä, varsinkin ennen joen jäätymistä marras-joulukuussa.

Alajoen tiivis maaperä aiheuttaa myös sen, että vettä imeytyy maaperään hyvin hitaasti ja suuri osa sadevesistä joutuu pintavaluntana jokeen.

Kyrönjoen tulvaherkkyyttä lisää myös vesistöalueen vähäinen järvisyys. Järvet ovat lisäksi pieniä ja sijaitsevat yläjuoksulla, jolloin niiden varastointikyky on pieni. Kyrönjoelle onkin jouduttu rakentamaan useita tulvahuippuja tasaavia säännöstelyaltaita. Tällaisia ovat esim. Kyrkösjärven ja Hirvijärven tekoaltaat.

Ihmisen vaikutus tulvien syntyyn

Peltojen raivaukset ja ojitus ovat huomattavasti lisänneet joen tulvaherkkyyttä. Viljelyn ja kuivatuksen myötä maaperä painuu, sillä kuivuessaan maa tiivistyy ja menettää tilavuuttaan. 1970-luvulla havaittiin Alajoen peltojen painuneen 40-60 cm verrattuna 1950-luvulla tehtyihin mittauksiin. Nykyään maa painuu tiivistymisen ja kulumisen seurauksena n. 1,5 cm vuodessa.

Metsät ja suot toimivat veden huippuvirtaamien tasoittajina mutta Kyrönjoen valuma-alueella esim. suoalueista on 80 % ojitettu. Kyrönjoen valuma-alueella oli vielä v. 1787 66 järviallasta. Järvien kuivatustoimenpiteiden takia altaiden määrä v. 1980 oli enää 43. Vesistöalueen järvien pinta-ala oli vähentynyt n. 59 %. Metsien ja soiden ojitukset sekä järvien kuivatukset vaikuttavat suoraan Alajoen tulvaherkkyyteen siten, että erilaisten kuivatushankkeiden on arvioitu kasvattaneen joen keskiylivirtaamaa yli 20%.

Tulvien historiaa ja ennätyksiä

1600-luvulta löytyvät ensimmäiset kirjamerkinnät Alajoen tulvista, mutta vasta 1800-luvulta on saatavilla enemmän tietoa. Tuohon aikaan tulvat aiheuttivat suuria vahinkoja viljelyksille. Kevättulvien lisäksi myös kesä- ja syystulvat olivat hyvin yleisiä.

Kyrönjoen tulvajärven pituus voi olla lähes 30 kilometriä ja leveys 1-6 kilometriä ja veden syvyys pelloilla voi olla 2-3 metriä. Tämä tulva-allas seuraa lähes tarkalleen 40 metrin korkeuskäyrää pysytellen tämän rajan alapuolella. Tulvaveden suurin syvyys on ollut yli 4 metriä. Kapeassa uomassa veden nousu voi olla nopeaa: esim. 1966 vesi nousi 6 cm tunnissa. Veden pinta voi Ilmajoen Nikkolassa vaihdella 7,5 metriä, mikä on Suomen ennätys. Suurin samana vuonna tapahtunut vaihtelu on ollut 7,3 metriä. Munakan mittausasemalla veden pinta vaihtelee keskimäärin 5 metriä vuodessa. Ennätyksiä on myös tulvajärven laajuus, joka on suurimmillaan ollut noin 7600 hehtaaria.

Aikaisin tulvarajan ylittämispäivä Munakassa on ollut 11.3. vuonna 1961. Kevättulvan huippu saavutetaan keskimäärin 24. 4. Myöhäisin tulvahuippu on ollut 24.5. vuonna 1929. Tulvan katsotaan olevan poikkeuksellisen suuri silloin, kun se on keskimäärin kerran 20 vuodessa toistuvaa tulvaa suurempi. Esimerkiksi vuoden 1984 suurtulvan aikana veden pinnan korkeus oli Nikkolassa 40,5 metriä ja Munakassa 39,9 metriä meren pinnan yläpuolella.

Tulva saattoi viedä mennessään latoja ja jokisiltoja ja tuhota myllyjä, minkä vuoksi esim. latoja ankkuroitiin paikoilleen kivien avulla. Joskus tulva saattoi irrottaa turvepitoisesta maasta kokonaisia peltolohkoja ja kuljettaa ne muualle. Tämän estämiseksi peltolohkojen reunoille saatettiin upottaa heinäseipäitä.

Säännöllinen tulvan seuranta aloitettiin Kyrönjoella 1911, jolloin Skatilaan, joen suuosaan perustettiin veden korkeutta mittaava asteikko. Seuraavana vuonna valmistuivat Munakan ja Hanhikosken mitta-asemat.

Tulvajärvi on mahdollistanut rehevän rantakasvillisuuden muodostumisen jokiuomien varsille. Alajoen jokivarsikasvillisuus muistuttaakin järven rantojen kasvillisuusvyöhykettä. Tulvajärvi on tarjonnut muuttolinnuille oivallisen levähdyspaikan kevätmuuttojen yhteydessä. Alajoki on ollut yksi merkittävimmistä sisämaan muuttolintuetapeista. Tulvien väheneminen ja niiden keston lyheneminen on vaikuttanut huomattavasti Alajoen alueen linnustoon. Lajisto on köyhtynyt, sillä useat linnut vaativat selvän vesialueen pysähtyäkseen. Myös tulva-aikainen rauhattomuus, kuten veneily ja metsästys, lienee karkottanut muuttolintulajeja Alajoen tulva-alueelta.

ALAJOEN KUIVATUS

Lähtölaukauksena Alajoen nevojen kuivatukselle voidaan pitää vuotta 1785, jolloin Vaasan läänin maaherraksi nimitettiin Aadolf Tandefelt. Samana vuonna ilmestyi professori Juhana Kraftmanin kertomus Ulvilan Lattomeren suon kuivatuksesta. Todennäköisesti tästä Tandefelt sai aatteen Alajoen nevojen kuivaamisesta viljelyskäyttöön.

Maaliskuussa 1786 Tandefelt kutsui Ilmajoen herrasviljelijät neuvotteluun ja saikin heidät vakuuttuneeksi hankkeen kannattavuudesta. Seuraavaksi käännytettiin talolliset ja muu rahvas hankkeen taakse lupaamalla sotaväkeä ojitusavuksi.

Ojitustyöt käynnistyivät samana vuonna, mutta keskeytyivät sodan vuoksi. Laskuojat saatiin valmiiksi heinäkuun lopulla 1803. Nämä "sotaojat" kulkivat - ja kulkevat yhä - Kyrönjoen suuntaisina molemmin puolin jokea. Läntisen sotaoja kulkee Harjunmäen eteläpuolelta Kurunkorven tienoille laskien Tieksiluomaan, ja sen pituus on 6375 metriä. Idänpuolen sotaoja ulottuu Nikkolannevalta Seinänsuun tuntumaan ja on pituudeltaan 6615 metriä.

Laskuojien valmistuttua oli vuorossa sarkaojitus ja raivaus. Ojituksen jälkeen pellot saivat yleensä kuivua 1-2 vuotta, jonka jälkeen alkoi varsinainen raivaustyö.

Alajoen kuivatustoiminnan mittasuhteet ovat valtavat. On arvioitu, että hehtaaria kohden on kaivettua ojaa ollut n. 1 kilometri. Ojia on Alajoen alueella kaivettu lähes 8000 kilometriä. Tämän lisäksi täyttyneitä ojia on pitänyt aika ajoin perata. Kaikki tämä tehtiin suurimmaksi osaksi käsityökaluilla, puulapiota ja kuokkaa käyttäen. Kaivettaessa vesi saattoi ulottua puolisääreen, eikä jaloissa ollut kumisaappaita.

Alajoen raivaus- ja kuivatushistoriaan liittyy myös vankila, joka perustettiin Tuomikylän suoviljelyn koeasemalle 1913. Vankilassa palveli keskimäärin 30 vankia vuosittain. Vangit suorittivat myös ojitus- ja raivaustöitä. Varavankila lakkautettiin 1932. Toimintaa jatkoi myöhemmin naisten työlaitos. Työsiirtolan naisia saattoivat paikalliset tilat käyttää apunaan kotitaloustöissä. Naisten työlaitos lopetti toimintansa 1960-luvun loppupuolella.

Kydönpoltto

Kuivumisen jälkeen pellot kuokittiin ja poltettiin eli kydötettiin. Kydöttäminen tehtiin vetämällä suuria palavia olkitukkoja vastatuuleen yli sarkojen. Maanpinta poltettiin n. 10 cm syvyydeltä. Kydönpoltosta nousi sakea savu ja esim. sota-aikana kydötys kiellettiin, koska pelättiin vihollisen käyttävän savuverhoa hyväkseen desanttien maahanlaskuissa. Viimeiset merkittävät kydönpoltot Alajoella tehtiin 1950 -luvulla.

Savikaivot

Kydöttämisestä syntyneestä tuhkasta oli pelloille hyötyä, sillä se sisälsi mm. kalia. Pelkkä kytöviljely oli kuitenkin tehotonta ja jopa haitallista, sillä polttamisen mukana maasta hävisi humus. Jo 1800-luvulla oli huomattu saveamisen myönteinen vaikutus viljelytuloksiin. Savea Alajoella saatiin nostettua turvekerroksen alta olevista savikerrostumista.

Kytöviljelytekniikan kehittyessä peltojen saveaminen yleistyi. Kydöt savettiin, kun niistä oli saatu pari-kolme satoa. Jokaiselle kapanalalle (n. 0,5 ha) maata vedettiin 10-15 savikuormaa. Saveamisen laskettiin riittävän 10-15 vuodeksi. Savenajo oli vielä 1900-luvun alkupuolella oleellinen osa Alajoen suoviljelyä.

Savenottopaikkoja eli savikaivoja oli Alajoella useita tuhansia. Esim. 40 hehtaarin peltoalalla saattoi olla parhaimmillaan viitisentoista kaivoa. Savikaivot muodostivat omalaatuisen ympäristön luonnon kannalta. Savikaivoissa pesi mm. sorsalintuja. Myös monet hyönteiset kuten perhoset ja sudenkorennot viihtyivät vesien äärellä, ja joskus savikaivoissa tavattiin kalojakin. Savikaivot toimivat myös karjan ja hevosten juottopaikkoina. Kesäisin savikaivoissa saatettiin pestä pyykkiä tai käydä uimassa. Savikaivoista muodostui eläinten, kasvillisuuden ja ihmistenkin kannalta eräänlaisia keitaita Alajoen viljelylakeuden keskelle. Nykyään valtaosa savikaivoista on täytetty ja jäljellä on enää muutama. Savikaivojen voimakas vähentyminen on aiheuttanut monien lintu-, kasvi- ja eläinlajien vähenemisen Alajoen viljelyalueella.

Kyrönjoen perkaukset ja tulvasuojelu

Kuivatusten jälkeen ongelmana oli joen tulviminen ja alueen hidas kuivuminen joen "tukkoisuuden" takia. Tulikin ajankohtaiseksi parantaa joen valumanopeutta perkaamalla ahtaita ja kivikkoisia koskipaikkoja. Kyrönjoen eräänä pahimmista koskipaikoista pidettiin Ylistaron Hanhikoskea. Koskea oli jo perattu 1750-luvulla tukinuittoa ajatellen, mutta kosken perkaus nähtiin 1800-luvun alussa tarpeelliseksi myös tulvien hillitsemisen vuoksi.

Koskien perkaustöillä pystyttiinkin vähentämään kevättulvia. Toisaalta perkaukset laskivat keskivettä siten, että keskivesi Munakassa aleni 1,3 metriä ja alivesi 1,7 metriä. Vedenpinnan lasku haittasi veneliikennettä ja oli ainakin osasyynä jokitörmien sortumiselle. Perkausten vaikutuksia tulvakorkeuksiin ei ilmeisesti odotettu, mutta tulvapäivien lukumäärä väheni selvästi eli tulvien kesto lyheni.

1965 valmistui Kyrönjoen vesistösuunnitelma, jossa ruoppausten sijasta keskityttiin joen pengerryksien ja säännöstelyaltaiden rakentamiseen. Vesistösuunnitelmaan sisältyi Seinäjoen oikaisu-uoman kaivaminen. Oikaisu valmistui 1983 ja oikaisu-uoman suulle rakennettiin myös säännöstelypato. Suunnitelman mukaisesti Kyrönjoki pengerrettiin Laivanpäänmukkasta Munakkaan. Pengerrysten yhteyteen on rakennettu myös pumppaamoja.

Vuonna 1985 valmistui Kyrönjoen yläosan vesistötyösuunnitelma, jonka päätavoitteena on Ilmajoen ja Ylistaron välisen viljelyalueen suojaaminen tulvilta pengerrysten avulla. Suunnitelmaan kuuluu myös joen perkaaminen. Suunnitelmassa kaavailtiin voimalaitoksen rakentamista Kylänpäänkoskeen. Vuonna 1991 säädettiin laki Kyrönjoen erityissuojelusta, jossa kiellettiin voimalaitosten rakentaminen Kyrönjoen keski- ja alaosaan.

Vuonna 1993 valmistui vesistösuunnitelma josta voimalaitos oli karsittu pois. Sen sijaan suunnitelmaan kuuluivat samat perkaus- ja pengerryshankkeet kuin vuoden 1985 suunnitelmaan. Voimalaitokseen kuuluneen säännöstelypadon korvasi ns. Malkakosken pato Ylistaron Malkamäessä. Pato edistäisi tulvasuojelua, mutta myös kalataloutta ja virkistyskäyttöä. Malkakosken padon valmistuttua vedenpinnan korkeudeksi Nikkolassa on suunniteltu 35,2 - 35,5 m merenpinnasta.

Kaikkien tulvasuojelutöiden valmistuttua tulvat Alajoella vähenisivät huomattavasti. Ainoastaan suurimpina tulva-aikoina vettä jouduttaisiin päästämään pelloille yli tulvapenkereiden. Alueen luonne muuttuisi siten, että Seinäjoen kulkureitti muuttuisi, eikä joki enää laskisi Kyrönjokeen Alajoen tasangolla, vaan seitsemän kilometriä alempana.

2. REUNAKYLIEN RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

ASUTUSHISTORIA

Kivikausi

Noin 4000 vuotta sitten nykyinen Alajoen viljelytasanko oli vielä mannerjään jälkeensä jättämän, Ancylus-järveä seuranneen Litorina-meren peittämä. Reuna-alueet sen sijaan olivat jo kohonneet merestä. Alajokea reunustavilta alueilta on löydetty viisi muinaista asuinpaikkaa. Nämä kaikki sijaitsevat 40 metrin korkeuskäyrän yläpuolella. Alueilta löydetyt esineet ovat olleet mm. talttoja, kivikirveitä ja keramiikkaa. Varsinaisia kaivauksia ei löytöpaikoilla ole tehty.

Alajoen länsipuolella (Ilmajoella) sijaitsevat Mannilan ja Soidinahon kivikautiset asuinpaikat. Seinäjoella on tehty kolme Alajoen reuna-alueen asuinpaikkalöydöstä (liite 3). Nämä asuinpaikat - Tervala, Ruohoneva ja Nurminiemi - ovat kaikki Heikkilän- ja Niemistönkylien muinaissaarella.

Pronssi-ja rautakaudet

Asutus Suomessa harventui pronssikaudella huomattavasti ilmaston viilenemisen ja sateisuuden takia. Tämä tapahtui n. 500 eKr. Tällöin myös Kyrönjoen lisääntynyt tulviminen hävitti Alajoen alueella kasvaneen metsän. Ahonkylän itäpuolella sijaitsee Rautalan löydös, joka on ilmeisesti pronssikautinen hautaröykkiö. Esinelöytöjä ei tältä ajalta ole tehty. Esinelöytöjen vähäisyys voi selittyä myös sillä, että pronssi- ja rautaesineitä voitiin sulattaa ja valaa uuteen käyttöön, eikä niitä tarvinnut heittää pois kuten aiemmin käytettyjä kivi- ja keramiikkaesineitä.

Rautakaudella asutus Suomessa elpyi jälleen. Pysyvää asutusta ei silti Etelä-Pohjanmaalla ollut. Etelä-Pohjanmaalla tehdyt rautakautiset löydöt kertovat alueella vallinneen vielä pyyntikulttuurin.

Esim. tuluskiviä on raivauksen ja viljelyn yhteydessä löydetty Alajoeltakin mm. Ala-Fossilan, Sihtolan ja Rintaneiron mailta 1800-luvun puolivälissä. Esineiden on arvioitu olevan ajalta 400-600 jKr. Pyyntikulttuurista kertovat myös useat löydetyt rautaiset nuolenkärjet.

ASUTUKSEN KEHITTYMINEN

Eränkäynti alkoi 1100- ja 1200-luvuilla muuttua vähitellen pysyväksi asutukseksi, kun hämäläiset ja satakuntalaiset siirtyivät asumaan Kyrönjoen vanhoihin eräpirtteihin ja alkoivat raivata ja viljellä maata. Kyrön suurpitäjässä, joka käsitti lähes koko nykyisen suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan, arvellaan 1400-luvun alussa asuneen n.1000 henkeä.

Vanhimmat kantatilat Kyrönjoen varressa sijaitsivat muinaisilla tulvavalleilla ja muodostivat tyypillisiä eteläpohjalaisia jokivarsikyliä. Vanhimpia asuintiloja alueella on mm. Herrgårdin kartano sekä Yli-Lauroselan tilarakennukset Ilmajoen keskustassa. Kyrönjoen varrella Saarakkalanrintaan ulottuvalla tulvavallilla, Röyskölän vanhan kantatilan alueella on neljä taloa: Rinta-Röyskö, Ala-Röyskö, Erkki Röyskö ja Matti Röyskö. Jokivarsiasutusta edustaa myös Pirilän viiden talon muodostama kokonaisuus. Könninkylässä Ala- ja Yli-Könnin talot muodostavat merkittävän rakennuskokonaisuuden.

Alajoen viljelytasangolla Kyrönjoen tulviminen on estänyt pysyvän asutuksen sijoittumisen Alajoen alueelle. Tästä syystä asutus on sijoittunut alueen reunaosien korkeammille, lähinnä moreenipeitteisille alueille. Tulvien vuoksi tietkin on pääosin rakennettu tasankoa reunustaville moreenialueille.

Alajoen viljelylakeutta reunustava asutus muodostaa monin paikoin tyypillistä rivinauha-asutusta moreenimaan ja savitasangon reunaan. Riviasutusta tyypillisimmillään edustaa Heikkilän ja Katilan kylien välinen asutusketju. Saman kaltaista asutusta on laakson eteläpuolella Rintalassa. Riviasutusta on myös Harjunmäen alueella jossa asutus on syntynyt sorapohjaiselle harjulle ja sen kautta rakennetun tien varteen.

Jokiranta-asutusta esiintyy Ilmajoen keskustaajamasta Saarakkalanrintaan ulottuvalla kaistaleella joen molemmin puolin.

2.1 ALAJOEN LADOT

TAUSTAA

Ladot ovat näkyvin ja ehkä tunnetuin Alajoen maisemaelementti. Tulva-aikana Alajokea kutsuttiin "latomereksi". Nimitys tunnetaan ympäri valtakuntaa ja kuvaa hyvin latojen merkitystä Alajoen maisema-alueella.

Latojen tärkein merkitys oli karjanrehun säilytyspaikkana. Vanhimmat ladot olivat hirsirakenteisia, kooltaan pieniä ja siksi niitä oli suhteellisen tiheässä, keskimäärin 2 latoa/ hehtaari. Myöhemmin latojen koko kasvoi ja seinämateriaali vaihtui laudaksi. Heinänkorjuutapojen ja viljelytekniikan kehittyessä sekä viljelykasvien muuttuessa ladot kävivät vähitellen tarpeettomiksi, eikä uusia latoja enää rakennettu ja vanhoja purettiin pois.

Parhaimmillaan latoja on arvioitu olleen Alajoen ydinalueella yli 3000 kpl eli yksi lato hehtaaria kohden. Tiheimmillä alueilla oli yksi lato puolta hehtaaria kohden. Vuonna 1949 latoja oli n. 2110 kpl, v. 1979 721 ja v.1991 enää 393 kappaletta. v.1995 latoja oli jäljellä n. 260 kpl, joista perinteisiä, puhtaasti hirsiä latoja n.27 kpl. Alueella on myös joitain latoja, joista toinen puoli on hirrestä ja myöhemmin tehty laajennusosa laudasta.

Tällä hetkellä ladoilla ei ole taloudellista merkitystä ja lähes kaikki jäljellä olevat ladot ovatkin tyhjillään. Jäljellä olevat ladot olisi silti suositeltavaa säilyttää, sillä ne antavat historiallista syvyyttä Alajoen kulttuurimaisemaan. Osaltaan ne edistävät myös luonnon monimuotoisuutta, sillä ladot ja niiden ympärille jäävät viljelemättömät kaistat ovat monille linnuille, nisäkkäille ja hyönteisille avaralla peltoaukealla välttämättömiä pesintä-, ruokailu- ja suojapaikkoja. Latojen ympärille jäävissä viljelemättömissä kaistoissa kasvavilla kasveilla on myös oma merkityksensä Alajoen luonnolle.

LATOJEN KÄYTÖSTÄ

Uusi lato rakennettiin yleensä alkukeväällä roudan lähdön jälkeen ennen kylvöaikaa. Kylvötöiden yhteydessä korjattiin latojen kattoja. Heinäaikana osa väestä yöpyi ladoissa. Viljojen ajo latoihin tapahtui syyskuulla. Marras-joulukuulla viljat haettiin kotiin ladoista ja samalla kuljetettiin latoihin katto-olkia ja rakennustarpeita.

Heinänteko tapahtui Alajoella heinäkuun puolivälissä. Heinien latoon laitossa käytettiin koivuista takkavitsaa. Se oli 3,5 m pitkä ohut raippa, jonka tyvipää vedettiin latvapäässä olevan längen läpi ja raipan päälle kasatut heinät kiskaistiin nippuun ja kannettiin latoon.

Heinien laittaminen latoon aloitettiin kummaltakin sivulta pakkaamalla taakka kerrallaan seinää vasten. Keskikohta voitiin jättää tyhjäksi. Tällöin heinät eivät päässeet painumaan ja pilaantumaan.

LATOJEN RAKENNE

Seinät

Tyypillinen lato edustaa yksinkertaista hirsirakennustekniikkaa. Lato tehtiin pyöreistä hirsistä, joihin lovettiin yksinkertainen salvos. Hirret olivat joko mäntyä, kuusta ja joskus haapaa. Hirret lovettiin alunperin vain alapuolelta. Alajoella ladot rakennettiin pelkkien alushirsien tai nurkkakivien varaan. Kosteassa maassa alushirret lahosivat nopeasti ja ne piti vaihtaa usein uusiin. Tulvat saattoivat viedä mukanaan kokonaisia latoja, minkä vuoksi ladot oli ankkuroitava paikoilleen kivipainoin ja paaluin.

Ladon seinät tehtiin alhaalta ylöspäin kapeneviksi. Näin estettiin sadeveden valuminen katolta latoon. Seinän rakenne oli harva, jotta seinärakenteen läpi puhaltava tuuli edistäisi kuivumista.

Monia latoja on myöhemmin jatkettu ja yleensä jatko-osa on tehty sahatusta pystylaudasta.

Joissain ladoissa alaosa voi olla hirrestä ja yläosa vaaka- tai pystylaudasta. Monissa hirsiladoissa päätyseinien yläkolmio on tehty laudasta.

Lattia

Lattia rakennettiin aidaksista tai riu'uista, jotka juoksivat poikittain sivuseinästä toiseen. Latojen alusta piti olla niin korkealla, että ilma pääsi ladon alle.

Katto

Ladon katto oli harjakatto ja kateaineena käytettiin olkea, puuta tai tuohta, myöhemmin kattopäreitä. Uudempia materiaaleja ovat huopa, pelti ja joissain mineriitti tai kattotiili.

Materiaalin helpon saatavuuden vuoksi oli vanhimmissa ladoissa yleisin rukiin oljista tehty katto. Olkikatto voitiin huonoina vuosina repiä pois keväisin ja syöttää karjalle.

Vielä jäljellä olevista ladoista vain muutamissa on olkikatto. Niistäkin lähes jokainen vaatii pikaista olkien uusimista.

Ovi

Alajoen vanhimmissa ladoissa ovi sijaitsi keskellä päätyä, äärimmäisen harvoin sivuseinällä. Uudemmissa lautaladoissa ovi voi olla myös sivuseinällä, etenkin monipesäisissä ladoissa.

Oven tukkeena käytettiin ovipuita, jotka tehtiin latoa rakennettaessa jäljelle jääneistä hirren kappaleista. Ovipuun kumpaankin päähän hakattiin lovi, joka sopi ovenpielien pystypienoihin. Koska oviaukko laajeni alhaalta ylöspäin, ovipuut sopivat yleensä vain tietyssä järjestyksessä. Järjestys osoitettiin ovipuihin kirveellä hakatuin latinalaisin järjestysnumeroin. Mikäli ovipuut olivat tasapaksuja, niiden järjestys suunniteltiin siten, että vuorotellen tulivat vastakkain tyvi- ja latvapuoli.

Oven sileäksi veistettyyn yläkamanaan kirjoitettiin tavallisesti vierekkäin useita vuosilukuja, joista vanhin merkitsee rakennusvuotta, myöhemmät siirtämis- tai korjausvuotta.

Uusimpien latojen ovi tehtiin yleisesti sahatusta pystylaudasta.

Koko

Vanhimmat ladot olivat pienikokoisia. Ilmajokisen ladon suuruus 1800-luvun alussa oli n. 6 x 4,2 metriä ja korkeus 3 metriä. Myöhemmin rakennettiin suurempia latoja, jotka korvasivat jopa kolme pienempää (2- ja 3-pesäiset ladot)

2.2. ALAJOEN JOKISAUNAT

YLEISTÄ

Alajoella ei tulvien vuoksi ollut kiinteää asutusta vaan peltotöiden yhteydessä yövyttiin pienissä kausiasunnoissa, jokisaunoissa. Varsinkin heinänteon aikana ja sen jälkeen, kun karja laskettiin laitumelle loppukesällä, jokisaunoilla yöpyi paljon väkeä. Jokisaunojen yhteyteen kehittyi omalaatuinen Alajoki-kulttuuri.

Suurin osa jokisaunoista sijaitsi jokirannan tulvavalleilla, johon tulva ei noussut. Jonkin verran saunoja sijaitsi myös kytöteiden varsilla.

Jokisaunoja on laskettu olleen enimmillään n. 250 kpl. Nyt niitä on jäljellä enää n. 40 kpl ja niistäkin osa erittäin huonossa kunnossa. Jokisaunojen myötä menetetään näkyvä ja merkittävä osa Alajoen kulttuurimaisemaa ja historiaa. Jokisaunat ja niiden lähiympäristöt ovat tärkeitä myös avoimen peltolakeuden luonnolle. Niiden ympäristöt ovat monien lintujen ja pikkunisäkkäiden pesintä-, ravinto- ja suojapaikkoja. Jokisaunojen ympäristön viljelemättömissä kaistoissa kasvaa harvinaistuvia niittykasveja.

Alajoen kehittämishankkeen myötä ovat paineet lomarakentamiseen Alajoen maisema-alueella lisääntyneet. Rakentamisen ohjaamisessa on oleellista perinteiden kunnioittaminen. Perinteisistä jokisaunoista huomattavasti poikkeavaa lomarakentamista ei tule sallia. Hallitsematon ja tyyliltään poikkeava rakentaminen pilaisi arvokkaan maisema-alueen omaleimaisuuden. Uusien lomarakennusten ulkoasun tulisi mukailla perinteisten jokisaunojen ulkoasua. (Toimenpidesuositukset lopussa.)

JOKISAUNOJEN RAKENNE

Jokisauna on neliseinäinen salvosrakennus. Alimman hirsikerran alla on nurkkakivet tai matala kivijalka. Jokisaunan perustyyppi on sama kuin suomalaisen "kantasaunan", jota on todennäköisesti alkuaan käytetty asumuksena ja kylpysaunana, tarvittaessa myös riihenä. Jokisaunaa ei yleensä ole käytetty kylpypaikkana.

Alajoen jokisaunoissa voidaan erottaa kolme tyyppiä:

1. Hirsisaunat, joissa ei ole porstuaa, vaan ovi ulos on suoraan päätyseinässä.

2. Hirsisaunat, joiden jatkeena on lautarakenteinen porstua. Ulko-ovi on porstuan pääty- tai sivuseinässä (tämä malli on yleisin). Poikkeuksen tässä tyypissä muodostavat kokonaan laudalla vuoratut tai lautarakenteiset jokisaunat, joita on alueella ollut vain kymmenkunta.

3. Hirsisaunat, joiden satulakatto jatkuu päätykatoksena ovipäädyssä.

Seinät

Jokisaunojen seinähirret ovat veistettyjä. Nurkkasalvoksen rakenteena on joko risti- tai tasanurkka.

Tasanurkkaiset ovat tekniikaltaan ns. lohenpyrstönurkkia. Tasanurkat jätettiin peittämättä tai joskus harvoin vuorattiin kummaltakin sivulta vuorilaudalla. Harvoissa tapauksissa myös risti- eli klupunurkan hirrenpäät peitettiin vuorilaudoilla.

Harvinaisimman mallin eli kokonaan laudalla vuorattujen tai lautarakenteisten jokisaunojen ulkoseinät ovat sahattua pystylautaa.

Lautaporstuoiden rakenne oli säännöllisesti hirsikehikon varaan tehty yksinkertainen pystyseinä.

Jokisaunat ovat valtaosaltaan olleet maalaamattomia. Myöhemmin on yksittäisiä saunoja maalattu punamullalla. Vuorilaudat ovat punamullalla maalatuissa saunoissa valkoiseksi maalattuja.

Ovi

Lautarakenteinen ovi oli yleensä lukittava.

Katto

Vesikatot olivat satulakattoja. Vanhimmissa jokisaunoissa oli 1900-luvun alussa olki- eli pahnakatto. Myös lautakattoja on käytetty mutta harvemmin. 1930-luvulla olkikattoisia saunoja oli enää muutama ja myöhemmin päre oli ylivoimaisesti käytetyin materiaali.

Sotien jälkeen kattoja uusittaessa jokisaunoihin vaihdettiin uudenaikaisempia kattomateriaaleja jonkin verran (huopa, pelti, kattotiili ja jopa mineriitti).

Vesikaton alla oli yleensä kattotuolien ja kannatinhirsien varaan laudasta tehty kaksilappeinen välikatto. Välissä on lämpöeristeenä käytetty sammalia. Vaakasuora välikatto oli jokisaunoissa harvinainen.

Ikkunat

Pieniruutuisten ikkunoiden tilalla jokisaunoissa on alkuaan ollut työntöluukut. Ikkunoita oli enimmillään kolme, tavallisimmin yksi tai kaksi. Yksi-, kaksi- tai neliruutuiset ikkunat olivat kooltaan pieniä. Kuusiruutuiset ikkunat olivat harvinaisia. Joissain saunoissa ikkunat olivat erikokoisia eri seinillä.

Ikkunoiden muoto vaihteli. Tavallisesti korkeus oli leveyttä suurempi. Joskus muoto oli päinvastoin, matala ja leveä. Ikkunoiden pientä kokoa perusteltiin sillä, etteivät varkaat päässeet tunkeutumaan ikkunan kautta sisälle.

Lähes aina ikkunoihin kuului ulkopuolella saranallinen, puinen suojaluukku. Kiinni pantaessa luukun lenkkirauta työnnettiin seinässä olevasta aukosta saunan sisäpuolelle ja lukittiin taotulla rautapiikillä. Ikkunaluukut suljettiin yöksi syksyllä, kun naisväki ja paimenet olivat saunoilla karjaa hoitamassa.

Saunoissa oli myös yksi tai useampi laudalla suljettava seinäluukku. Yksi luukku oli aina saunan päädyssä ylhäällä lavan kohdalla. Luukku toimi tuuletusluukkuna. Alhaalla suljettava luukku oli tavallisesti ikkunaa vastapäätä toisessa sivuseinässä. Yleensä luukut olivat seinähirren korkuisia.

Lattia

Aluksi jokisaunat olivat lattiattomia. Myöhemmin rakennuksiin tehtiin lautalattia.

Takka

Jokisaunoissa oli avoin, tavallisesti tiilestä muurattu tulisija eli takka. Takan paikka oli ovinurkassa oikealla tai vasemmalla puolella. Suurimmassa osassa saunoja takan paikka oli ovelta katsottuna oikealla.

Takan muoto oli yleensä neliö. Koko vaihteli esim. 130x130, 115x115 ja 150x150.

Takan savuhormi oli yleensä suora. Sateella saattoi vettä tippua piipusta takkaan.

Takan sivuseinän puolella oli lattiasta kohoava puinen tantari eli pystytanko, jonka varaan tukeutui vaakasuora rautainen padan kannatin (kraaku).

Makuulava

Makuulava oli lähes säännöllisesti saunan perällä katon rajassa. Lava oli saunan levyinen. Vanhimmissa saunoissa lavan pohjan muodostivat päältä sileäksi veistetyt, halkaistut puut. Uudemmissa saunoissa lava tehtiin laudoista. Lavan reunan muodostivat joko kannatinorren päälle sovitettu toinen hirsi tai vaakalaudasta tehty kaide.

Lavan korkeus vaihteli. Korkeimmissa saunoissa lavan alle mahtui seisomaan suorassa, mutta useimmiten seisomakorkeutta ei ollut riittävästi.

Lavan syvyys oli tavallisesti vanha syli, eli 180 cm. Myöhemmin lava pyrittiin tekemään suuremmaksi esim. 200 cm syväksi.

Jos saunan koko oli n. 20 m2 , lavalle sanottiin mahtuvan kymmenkunta henkeä nukkumaan. Näin ahtaasti nukuttiin yleensä vain heinäaikana.

Vanhoissa kookkaissa saunoissa oli joskus toinen lava sivuseinällä takkaa vastapäätä.

2.3 RAKENTAMINEN JA MAISEMANHOITO

SUOSITUKSET UUDELLE ASUINRAKENTAMISELLE

Rivi- ja nauha-asutusalueilla tärkein tavoite on tyypillisen kylärakenteen säilyttäminen. Uudisrakentaminen tulisi ohjata vanhan rakennuskannan sekaan tien tai joen lähelle siten, että kylien nauhamainen rakenne ei rikkoonnu. Mahdolliset uudet asutusalueet tulisi sijoittaa selvästi erilleen, etteivät ne riko vanhaa kylärakennetta.

Rakennusten suositeltavin pintamateriaali on puu. Väritys voi olla puna- tai keltamulta tai murrettu, esim. keltaisen tai ruskean sävyt.

Ilmajoen kunta ja Seinäjoen kaupunki ovat inventoineet alueen vanhimpia rakennuksia. Näiden säilyttäminen ja kunnostaminen on suositeltavaa. Rakennusten säilyttämiseen on saatavissa esim. Ympäristöministeriön sekä museoviranomaisten rakennussuojeluavustuksia.

RAKENNUSPAIKKA

Rakennuspaikan valinnassa pyritään noudattelemaan perinteistä sijoitustapaa: ensisijaisesti tulvavalleille, ja toissijaisesti kytöteiden tai laskuojien varsille. Rakennusten sijoittelussa on huomioitava rantapenkkojen sortumavaara sekä tulvat. Tulvan alle jäävillä alueilla tai sortumavaara-alueille tulisi rakentaminen sallia ainoastaan poikkeusluvalla ja rakentajan/maanomistajan omalla vastuulla.

RAKENNUSTEN ULKOMUOTO

Rakennusten tulisi olla kooltaan pieniä, pääsääntöisesti alle 25 m2. Suurempia rakennuksia voidaan rakentaa erityisin perustein esimerkiksi perinnealueen jokisauna. Suositeltavin muoto on suorakaide ja runkoleveys 4 m.

Seinien tulee mieluiten olla veistettyä hirttä, ja porstuat eli eteiset sahattua pystylautaa.

Osa jokisaunoista on ollut kokonaan lautapintaisia, mutta jatkossa tämä malli ei ole suositeltava. Materiaalina olisi tällöin sahapintainen pystylauta.

Katto

Katon tulee olla harjakatto ja materiaalina päre, kattotiili, huopa tai tummaksi maalattu pelti. Maalaamatonta peltiä ei tulisi käyttää.

Väritys

Suositeltavinta on jättää hirsiseinä maalaamatta tai käsitellä se esim. rautavithrillillä. Maalattuja pintoja tulee välttää.

Sisätilat

Sisätilojen suunnittelu on vapaampaa. Suositeltavaa on kuitenkin kunnioittaa perinteisiä ratkaisuja mm. takan ja makuulaverin sijoittamisessa.

LIETELANTALAT

Alajoen viljelylakeudella ei ole pysyvää asutusta, joten aluetta viljelevät tilat sijaitsevat jopa 20 km etäisyydellä Alajoesta. Viljelyn tehostuessa sekä uusien lannan käsittelymääräysten myötä on syntynyt painetta rakentaa alueelle lietelantavarastoja.

Lietelantalan rakentaminen edellyttäisi yli tulvakorkeuden ulottuvia penkereitä lietesäiliön ympärille. Alavimmalle paikalle rakennettaessa tämä tietäisi yli 2 m pengerkorkeutta. Tällainen rakentaminen ilman penkereiden naamiointia muuttaisi alueen nykyistä luonnetta voimakkaasti.

Lantaloiden sijoituksessa tulisi välttää niiden rakentamista joen tulvavalleille ja pääteiden eli Kahrakuusentien ja Laivanpääntien välittömään läheisyyteen. Joen ranta-alueet sekä tieympäristöt ovat jatkossa matkailua ajatellen arvokkaimpia alueita.

Suositeltavaa olisi sijoittaa lantalat metsäsaarekkeiden suojaan tai alueen laitamille. Tämä ei kuitenkaan aina ole mahdollista ja tällöin lantalan penkereet olisi syytä naamioida istutuksilla. Lajeina tulisi käyttää alueelle tyypillisiä puita ja pensaita kuten pajut, koivu, pihlaja, haapa, leppä ja mänty. Näin alueella muodostuisi puusaarekkeita, jotka samalla tarjoaisivat suojaa sekä ravinto- ja pesäpaikkoja peltoeläimille.

SÄILYTETTÄVÄT TIENÄKYMÄT

Saavuttaessa Alajokea ympäröivistä metsistä peltolakeudelle on eteen aukeava avaruus vaikuttava kokemus. Näkymiä lakeudelle metsistä päin tulisi pitää auki raivaamalla ryhmiksi, eli jättämällä puuryhmiä ja avoimia näkymiä sinne tänne.

Pohjanmaalle tyypillisiä puukujanteita voi suosia kiinteistöille johtavilla teillä. Huonoon kuntoon joutunut kujanne voidaan uusia esimerkiksi vaihtamalla ensin toisen puolen puut, ja toinen puoli vaikkapa viiden vuoden kuluttua.

Kytötiet

Alajoella olevasta tiestöstä suurin osa on yksityisiä pelto- ja kiinteistölle johtavia teitä. Tiekunnat päättävät teiden käytöstä ja ylläpidosta.

Toistaiseksi esimerkiksi Lakeuden Luontopolkuna käytettyjä teitä on saanut käyttää virkistystarkoitukseen, mutta autoliikenne on lisääntynyt polkupyöräilyn ohella huomattavasti. Perinnealueen avauduttua matkailijoille tulee tien käytölle uusia vaatimuksia, esimerkiksi raskaamman liikenteen takia.

Kylätiet

Maantiet, jotka risteilevät Ilmajoen ja Seinäjoen useiden pikkukylien läpi, ovat tärkein väylä matkailijoiden saapua Alajoelle. Kylä vaihtuu nopeasti toiseksi, eikä matkailija aina tiedä missä on. Maantien varressa voisi olla enemmän kylttejä, jotka kertoisivat esimerkiksi kylän nimen. Lisäksi mahdollisista palveluista pitäisi saada tietoa tulevaisuudessa.

Risteysalueet

Lisääntynyt autoliikenne lisää tarvetta tuoda risteysalueet paremmin esille. Varsinaisten liikennemerkkien lisäksi voisi jossakin olla tarvetta raivata pensaikkoa ja parantamalla näkyvyyttä. Keskemmällä peltolakeutta, missä näkyvyys muuten on hyvä, voisi risteystä tuoda vaikkapa hieman esille, esimerkiksi antamalla yksittäisen puun tai puuryhmän kasvaa ojanpenkassa.

Rantatiet

Etelä-Suomen suurimpiin kuuluvan joen näkyminen maisemassa tulisi olla parempi. Ainakin siellä missä maantie kulkee lähellä rantaa, esimerkiksi Nikkolan riippusillalta kumpaankin suuntaan, voitaisiin jokea tuoda mahdollisuuksien mukaan esille raivaamalla rannan ja tien välistä kasvillisuutta. Komeata nauha-asutusta viljelymaiseman keskellä ei ole tarvetta piilotella vieraspaikkakuntalaisten katseilta.

Patikointireitti tai -polku keskemmällä Alajoki-maisemaa, peltoalueella mutta joen rannalla, olisi tulevaisuudessa hiljaisuutta ja avaruutta arvostavan jalkaisin tai pyörällä kulkijan toiveiden tie. Nythän kulku tapahtuu esimerkiksi itäpuolella Kahrakuusentiellä kaukana rannasta - jokea ei edes näy.

Sillat

Joen ylityspaikkoja tulisi lisätä. Jos Ilmajoki-Seuran museoalueelle perustettaisiin perinnealue, voisi joen itäpuolelta olla vaikkapa kevyen liikenteen riippusiltayhteys Laivanpäänmukkan kohdalla.

Yksittäispuut ja puukujanteet

Peltoalueella kasvavat yksittäispuut tai puuryhmät ovat näin avoimella paikalla ehdottomasti säilytettäviä. Ne antavat suojaa ja ravintoa esimerkiksi linnuille, ja edesauttavat täten luonnon monimuotoisuutta alueella. Yksittäisiä puita voitaisiin suosia enemmänkin ja jättää kasvamaan varsinkin latojen ja jokisaunojen lähelle, jossa ne tuskin häiritsevät viljelyäkään.

Ilmajoelta Könniin menevän tien varteen on istutettu koivuja tasaisin välein. Luonnollisemman vaikutelman aikaansaamiseksi voisi näitä koivuja vähentää paikoitellen, antaa pensaikon rehevöittää tien vartta jossain kohdin ja jättää näkymäalueita, sillä vanhempana puut tulevat sulkemaan näkymää tieltä pellolle päin. Ainakin puuntaimia tulisi hoitaa kasvun alkuvaiheessa. Rungon paksuudesta yli kolmanneksen vahvuiset oksat tulisi poistaa nuoruusvaiheessa, jotta myöhemmin vältytään repeytymisvaurioilta ja lahosieniltä.

Metsäsaarekkeet

Metsäsaarekkeita ovat puustoiset alueet peltoaukean keskellä. Ne ovat voineet muodostua savikaivojen tai vesistöjen lähelle, tai muuten viljelyyn huonommin kelpaavalle paikalle. Ne ovat aina monimuotoisuutta lisääviä ja lisäksi lisäävät vaihtelua muuten yksipuolisessa maisemassa.

KIVIKAUTISET ASUINPAIKAT

Muinaisilla rannoilla esimerkiksi 100 ... 50 m korkeuskäyrien korkeudella on paikoitellen löydetty jäännöksiä muinaisista kulttuureista (liite 3). Suomessa ovat kaikki maasta löytyneet esineet ja jäänteet muinaismuistolain alaisia. Mahdollisista löydöistä on aina ilmoitettava lähimpään museoon, josta asia tutkitaan.

Selvityksen jälkeen saa alueen käyttöä useimmiten jatkaa entiseen tapaan, ja pellon viljelykäyttöä tutkimus ei koskaan estä. Muinaismuiston hävittäminen on rikos. Maahan voi kätkeytyä paljon tietoa esi-isiemme vaeltamisesta tänne Kalevalassa mainittuun Pohjolaan - nykyiselle Etelä-Pohjanmaalle.

3. ALUEEN LUONTOARVOT

3.1 ALAJOEN KASVILLISUUS

Perinteinen maatalous on luonut koko joukon perinne- ja kulttuurikasvillisuustyyppejä. Pihat, teiden ja ojien pientareet, peltojen metsänreunat, metsäsaarekkeet ja rantapensaikot rikastuttavat sekä luontoa että maisemakuvaa. Näillä alueilla on tärkeä tehtävä luontomme monimuotoisuuden turvaajina. Tämän huomaa, kun maankäyttö on muuttunut yksiviivaisemmaksi ja tehokkaammaksi, silloin monet tututkin lajit alkavat yhtäkkiä harvinaistua.

Monien kasvi- ja eläinlajien säilyttäminen edellyttää, että maaseudun luonnon monimuotoisuudesta huolehditaan säästämällä ja hoitamalla kulttuurimaisemaan perinteisesti kuuluvia kasviyhdyskuntia, koska kulttuurialueet ovat metsien jälkeen merkittävin uhanalaisten lajien elinympäristö. Yhteensä 200 lajia eli lähes viidennes uhatuista on niittyjen, viljelymaiden tai rakennetun ympäristön lajeja. Lähes kolmannes uhanalaisista putkilokasveista, viidennes sienistä ja selkärangattomista elää juuri kulttuurialueilla, erityisesti kuivilla niityillä, kedoilla, laidunmailla. Myös hakamaat avointen niittymäisten osien kanssa vuorottelevat metsiköiden elävöittämää perinnemaisemaa, jossa on erityisen paljon uhanalaista lajistoa.

Taulukko1.Uhanalaisten lajien lukumäärät elinympäristöittäin. Lajit ryhmitelty tärkeimmäksi arvioidun ympäristötyypin perusteella (Jauhiainen 1990:29).

TUTKIMUKSEN TARKOITUS, AINEISTO JA MENETELMÄT

Tutkimuksen tarkoituksena oli inventoida Alajoella esiintyvää perinne- ja kulttuurikasvillisuutta sekä selvittää mahdolliset arvokkaammat kasvillisuuskohteet sekä niiden hoitotarve. Lajistoselvityksessä havainnoitiin tutkimusalueella kasvavia kasvilajeja, sekä valtalajeja että taantuvia kasvilajeja. Joillekin kohteille annettiin toimenpidesuosituksia. Kasvillisuusselvitys tehtiin otantana etukäteen valituista kasvupaikoista: kytöteiden ja valtaojien piennaralueet, tulvavallit, saviprunnit, metsäsaarekkeet, latojen ympärykset.

Tutkimusaineistona käytettiin peruskarttalehtiä 1:20 000 numeroita 2222 02, 05 ja 06. Alueella ei ole tehty kasvillisuusselvitystä varten ilmakuvauksia. Ilmakuvien avulla olisi pystytty etsimään myös suojelullisesti arvokkaita kohteita.

Lisäksi tutkimusaineistona käytettiin aikaisempia tutkimuksia: Lakeuden luontopolun opasvihkonen (ilman vuotta) sekä Jorma Panun tekemä Jokilaakson kasvillisuusvyöhykkeet (ilman vuotta).

Tutkimusmenetelminä olivat siis vain peruskarttojen tulkinta ja niistä valituilla maastokohteilla käynti ajalla 05. - 19.07.1995. Muutamista paikoista on kerätty kasvinäytteitä.

TUTKIMUSALUE

Tutkimusalue oli Seinäjoen ja Ilmajoen välinen Alajoen viljelylakeuksien seutu pinta-alaltaan noin 8 400 hehtaaria mukaan luettuna Nurmon kunnan alue, joka ei kuulunut tutkimuksen piiriin (Maisema-alue työryhmän mietintö II 1993:139).

PIENNARALUEET

Piennaralueita ovat pelloilla olevien ojien pientareet, peltoteiden varret ja viljelysten välittömässä läheisyydessä olevat joutoalueet, kuten metsänreunat, voimajohto- ja puhelinpylväiden, latojen ja kivien ympäristöt. Ne ovat korvaamattomia elinpaikkoja monille eläin- ja kasvilajeille. Niillä kasvava lajisto koostuu niitty- ja metsäkasveista sekä kulttuurin seuralaislajeista.

Pientareet ovat myös umpeutuneiden ketojen ja ahojen kasvien viimeisiä turvapaikkoja. Pientareet olivat raivauksen jälkeen kasvipeitteettömiä. Monivuotisten kasvien maanalaisista osista versoi kuitenkin pian harvahko luonnonvarainen kasvipeite. Sitä muodostivat turvemailla sarat, kortteet, suovillat, suomuurain, vaivaiskoivu ja hieskoivu. Suurin osa näistä entisen kasvillisuuden jäänteistä korvautui pian maitohorsmalla, nurmiröllillä, nurmilauhalla ja suolaheinillä, jotka toisinaan olivat paikan alkuperäislajeja, mutta yleensä vasta raivaus-, muokkaus-, lannoitus- tai kylvövaiheessa paikalle levinneitä.

Yksivuotiset rikkaruohot, kuten pillikkeet, peltohatikka, peltoukonnauris ja pihatähtimö, saapuivat myös varhain ja kasvoivat myös aluksi avoimilla pientareilla. Vuosien kuluessa monivuotinen niittykasvillisuus peitti pientareet, ja kestorikkaruohoja esiintyi enää vain pientareiden aukkokohdissa. Piennarkasvillisuuden erilaistumiseen vaikuttivat etenkin maalaji, maaperän kosteus sekä itse alue.

Sarkaojien pientareissa ollut kasvillisuus on rehevöitynyt ja tuotos suurentunut lannoituksen parantuessa. Samalla lannoituksesta hyötyvät kasvit ovat lisääntyneet ja siitä kärsivät ovat niukentuneet (liite 2).

Peltojen muokkaus-, kylvö-, hoito- ja sadonkorjuutapojen muuttuessa sarkaojien piennarten kasvillisuus on muuttunut viime vuosikymmeninä melkoisesti. Enää eivät pajut, koivut, harmaaleppä, mänty ja kuusi ole niin yleisiä kuin ne olivat ennen. Ruohovartisista kasveista ovat harvinaistuneet mesimarja, viljat, pillikkeet, peltoukonnauris ja jauhosavikka. Parantuneen ojituksen takia ovat karhunsammaleetkin harvinaistuneet. Heinäkasveista ainakin juolavehnä on yleistynyt, samoin timotei.

Alajoen piennarkasveja

Typensuosijakasveista esiintyivät: siankärsämö (Achillea millefolium), nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis), koiranputki (Anthriscus sylvestris), juolavehnä (Elymus repens), maitohorsma (Epilobium angustifolium), mesiangervo (Filipendula ulmaria), niittynurmikka (Poa pratensis), hevonhierakka (Rumex longifolius), valkoapila (Trifolium repens).

SAVIPRUNNIEN KASVILLISUUS

Kaivetuilla hiekkakuopilla ei ole erityistä suojeluarvoa, mutta paikallisesti ne ovat arvokkaita kohteita rikastuttaen eliölajistoa esim. Seinäjoen luontoselvityksessä 1989 esitelty Hautalan hiekkakuoppa.

Etelä-Pohjanmaan viljelylakeuksille tyypillisiä saviprunneja on jäljellä erittäin vähän. Saviprunnin voi erotta peltomaisemasta helposti sitä ympäröivän rehevän pajukon ja koivikon takia. Saviprunnit, jotka säilyttävät vetensä koko kesän, ovat arvokkaita elinympäristöjä rehevien pienvesien eliöstölle. Johtuen saviprunnien hankalasta sijainnista keskellä peltoa niitä on ryhdytty täyttämään kivillä tai täytemaalla. Kasvisto tällaisella keskellä peltoa olevalla saviprunnilla on aika yksipuolinen johtuen voimaperäisestä viljelyksestä. Vesi toi kuitenkin mukanaan monipuolisempaa kasvillisuutta, kuin kuivissa prunneissa oli: esim. vehka (Calla palustris), kurjenjalka (Potentilla palustris), luhtavuohennokka (Scutellaria galericulata), rantapalpakko (Sparganium emersum), rantaluikka (Eleocharis palustris), viiltosara (Carex acuta) ja järvikorte (Equisetum palustre).

Alajoella joidenkin saviprunnien ympäristöistä on raivattu pajukkoa pois ja raivausjätteitä on heitetty saviprunneihin. Suositeltavaa on poistaa raivausjätteet saviprunneista, jottei tärkeä elinympäristö tuhoudu. Saviprunnien kunnostamiseen voitaisiin hyödyntää maatalouden erityistuista 5-vuotisia, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja edistämiseen tarkoitettua tukea.

LÄHTEET

Lähteiden vesi on tasalämpöistä, eikä niiden vieressä oleva maa routaannu. Tämä mahdollistaa sellaisten kasvilajien esiintymisen, jotka eivät siedä maan jäätymistä. Lähteiden kasvit ovat vaateliaita ravinteisuuden tai lämpötilan suhteen. Tyyppiesimerkkejä lähteikköjen kasveista ovat sarat. Esimerkkinä lähdesara, joka on voimakkaasti taantunut viime vuosina lähteiden perkaamisen takia.

Lähteiden suojelu edellyttää vain lähteensilmän ja sen lähiympäristön ojittamatta jättämistä. Lähteiden vedet on tarvittaessa helppo ohjata ojiin lähteen alapuolella aiheuttamatta muutoksia itse lähteessä. Jos lähteistä on tehty vedenottopaikkoja, niistä on hävinnyt lähdekasvillisuus. Heikkilänkylästä löytyi katettu lähde (liite 5). Sen käyttö nykyisin juomavetenä on epävarmaa, sillä lähdevesi näytti siltä, ettei siitä enää noudeta vettä.

Toimenpiteenä lähteen palauttamiselle luonnontilaiseksi olisi katteiden poistaminen, edellyttäen ettei sitä käytetä juomaveden hankinnassa.

VESIEN RANTAKASVILLISUUTTA

Luomien rehevät varret on jo varhain raivattu pelloiksi ja laitumiksi. Viimeisimpinä muutoksina ovat olleet luomien perkaukset ja luoman varsien metsäojitukset.

Tuomiluoman suu on pengerretty umpeen ja paikalle on muodostunut "lampi". Luhtavaikutteisuus on kadonnut ja rehevän veden vesi- ja rantakasvillisuus lisääntyy. Tuomiluomalla on Etelä-Pohjanmaan ainoa vienansaran (Carex atherodes) kasvupaikka (liite 6 a,b). Muita kasvilajeja: kielo (Convallaria majalis), harakankello (Campanula patula), kurjenjalka (Potentilla palustris), sudenmarja (Paris quadrifolia), luhtavuohennokka (Scutellaria galericulata), terttualpi (Lysimachia thyrsiflora), kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris), keltaängelmä (Thalictrum flavum), nurmihärkki (Cerastium fontanum) ja isovesiherne (Utricularia vulgaris).

Toimenpidesuosituksena olisi autonromujen poistaminen Tuomiluomasta sekä luoman rannasta raivattujen pajukoiden poistaminen itse luomasta. Luomaa voisi myös vähän perata, ainakin runsasta vehkakasvustoa voisi poistaa.

Seinäsuun pumppaamon kohdalla Seinäjoki laskee Kyrönjokeen. Pientareiden kasvillisuus on runsasta. Paikalla esiintyy myös lehtosinilatva (Polemonium caeruleum). Se on suosittu ja paljon viljelty koristekasvi, joka on viljelyjäänteenä villiintynyt. Muita Seinäsuulla esiintyviä kasveja ovat: kumina (Carum carvi), ranta-alpi (Lysimachia vulgaris), lillukka (Rubus saxatilis) ja vedessä ulpukka (Nuphar lutea) ja pystykeiholehti (Sagittaria sagittifolia).

Ilmajoen puoleinen pumppaamon kasvillisuus oli niukempaa. Samoja kasvilajeja esiintyi vähäisemmässä määrässä kuin toisella puolella.

HAKAMAA (LAIDUNNETTU KETO)

Hakamaat ovat karjan laiduntamisen tuloksena syntyneitä enemmän tai vähemmän puustoisia alueita. Hakamaiden kasvillisuutta luonnehtivat erilaiset niittytyypit. Kuivimpia niittytyyppejä nimitetään kedoiksi. Hakamaan aukkoisuuteen ja kasvillisuuden rakenteeseen vaikuttaa sekä laidunnus että laiduntava eläinlaji. Pitkään laidunnetuille kedoille ovat tunnusomaisia koristeelliset pensasmaiset tai pylväsmäiset katajat.

Hakamailla ei juuri yleensä ole uhanalaisia lajeja, sillä lajisto on yleensä samankaltaista kuin ympäröivä luonnonalue. Tällaisten hakamaiden arvo perustuukin ensisijaisesti siihen, että ne ovat viehättävinä puolikulttuuribiotooppeina jo sinänsä arvokkaita.

Alajoen alueelta löytyi hyvin vähän perinnebiotoopeiksi luettavia kohteita. Kaikki kolme kohdetta löytyivät Seinäjoen puolelta Heikkilän - Katilan - Auneksen alueelta. Kaikki alueet olivat luonteeltaan hakamaita. Kaksi kohteista oli vielä laidunkäytössä ja yksi kohde oli talon pihalla sijaitseva nurmetettu hakamaa, jota niitetään säännöllisesti, koska se on pysynyt lyhyenä ja kasvustollisesti yksinkertaisena.

Hoitotoimenpiteenä tälle alueelle olisi nurmikon kasvaminen ja heinittyminen luontaisesti sekä liian pensaikon raivaus. Helpoin hoitotapa olisi laidunnettavien eläinten käyttö tällaisella aidatulla hakamaalla. Lannoittamista ei suositella, sillä mitä vähemmän ravinteita puiden välisillä niittyaloilla on, sitä monilajisemmaksi aluskasvillisuus muotoutuu. Kahden muun kohteen säilyminen on turvattu niin kauan kuin laiduntaminen jatkuu. Muita toimenpidesuosituksia on väkilannoitteiden käytön lopettaminen. Katilan alueella olevan hakamaan ympärillä oleva kiviaita on suositeltavaa säilyttää ja kunnostaa.

METSÄSAAREKKEET

Pellonraivaus ja metsien talouskäyttö ovat tehneet yhtenäisiin metsäalueisiin reikiä ja vähitellen tällaiset luonnonmetsät ovat jääneet vähemmistöksi ja monet eliölajit ovat joutuneet saarroksiin. Pienissä, toisistaan etäällä olevissa saarekkeissa lajimäärät alenevat, sillä alueelta syystä tai toisesta hävinneet lajit eivät kykene leviämään uudelleen etäisiin metsän pirstaleisiin. Onneksi kasvien kohdalla ei tilanne leviämisen kannalta ole niin toivotonta kuin eläinlajeille. Kasvit pystyvät leviämään hyönteisten, lintujen ja tuulen avulla kaukaisillekin paikoille. Metsien ja peltojen vaihettumisvyöhykkeessä eliölaji- sekä yksilömäärät ovat suuremmat kuin metsän sisäosissa.

Metsien ja metsäsaarekkeiden kasvillisuutta

Metsät Alajoen alueella ovat yleensä joko tuoreen kankaan mustikkatyyppiä (MT) tai kuivahkon kankaan puolukkatyyppiä (VT). Joissain paikoissa metsä oli rehevää käenkaali-mustikka- tyypin (OMT) metsää, joissa esiintyi runsaana kasvustona oravanmarjaa (Maianthemum bifolium), käenkaalta (Oxalis acetosella), kevätpiippoa (Luzula pilosa), metsäimarretta (Gymnocarpium dryopteris), metsätähteä (Trientalis europaea), vanamoa (Linnea borealis) ja metsäalvejuurta (Dryopteris carthusiana).

Seinäjoen luontoselvityksessä (1989) mainittavia kohteita olivat: Hautalankylän metsäkortekorpi (liite 7), jossa kasvoi runsaasti metsäkortetta (Equisetum sylvaticum) sekä hiirenporrasta (Athyrium filix-femina) sekä Heikkilän mustikkakorpi (liite 8), josta on tavattu herttakaksikkoa (Listera cordata).

Vaihettuminen peltoon alkaa lehtipuuvyöhykkeellä, jossa kasvaa rauduskoivua, haapaa, pihlajaa, pajukkoa ja katajaa. Metsäsaarekkeissa esiintyi käenkukkaa (Lychnis flos-cuculi), mesimarjaa (Rubus arcticus) runsaasti, vadelmaa (Rubus idaeus)ja lehtovirmajuurta (Valeriana sambucifolia).

LATOJEN KASVILLISUUDESTA

Alajoella esiintyy kahdenlaisia latoja: lauta- ja hirsilatoja. Hirsilatojen määrä Alajoella on kuitenkin pieni. Kasvillisuus pääsee paremmin tunkeutumaan hirsilatoihin, koska ne ovat harvemmin rakennettuja kuin lautaiset ladot. Korkea hirsilattia hirsiladoissa sekä kuivan heinän säilyttäminen molemmissa latotyypeissä estivät kasvillisuuden leviämistä latojen sisälle. Kasvillisuus rajoittuikin paremmin latojen seinuksille. Yleisiä kasveja latojen seinustoilla olivat: nokkonen (Urtica dioica), maitohorsma (Epilobium angustifolium), ruokohelpi (Phalaris arundinacea), hiirenvirna (Vicia cracca) ja mesiangervo (Filipendula ulmaria).

TOIMENPITEITÄ

Tehoviljely suurine yhtenäisine peltoineen vähentää elämän monimuotoisuutta eli biodiversiteettiä. Eläimistön ja kasviston yksipuolistuminen voimaperäisesti viljellyillä alueilla on helpoiten havaittava osa ongelmaa. Monet lajit ovat riippuvaisia peltojen reunavyöhykkeistä, ojan pientareista, metsäsaarekkeista, yksittäisistä puista tai kivikoista. Tällaiset maisematekijät häviävät, kun pellot salaojitetaan ja yhdistetään mahdollisimman suuriksi yhtenäisiksi peltokuvioiksi, jolla koneet voivat liikkua vaivattomasti.

Luonnonympäristö säilyttäisi elinvoimaisuutensa, jos maankäytössä noudatettaisiin kestävän kehityksen periaatetta. Monesti riittäisi, että viljelijä käytännön töitä tehdessään ottaa perinnekasvillisuuden huomioon. Tällainen hoito vaatii ehkä hieman enemmän perehtymistä ympäröivään luontoon, mutta palkitsee hoitajansa ajan myötä.

3.2. ALAJOEN LINNUSTO

ALAJOEN MUUTTUMINEN BIOTOOPPINA

Alajoki on biotooppina muuttunut voimakkaasti; sarkaojat on lähes täysin korvattu salaojilla. Sarkaojien vähenemisen myötä on myös pengerkasvillisuus voimakkaasti vähentynyt. Savikaivoja on täytetty ja pajukot raivattu pois. Myös ladot ovat nopeasti häviämässä.

Nurmi- ja heinävainioita ei juuri enää ole, eikä myöskään rikkakasveja viljapelloissa. Pellot kynnetään nykyisin pääasiassa syksyllä, ja talven yli säilyy vain vähän sänkipeltoja.

Näiden muutosten seurauksena myös alueen hyönteismaailma yksipuolistui ja hyönteisten määrät vähenivät voimakkaasti. Pikkunisäkäsmäärät ovat luonnostaankin alttiita suurille kannan vaihtelulle, mutta Alajoella jokainen aallonpohja on ollut syvempi ja kantojen huiput jääneet pienemmiksi.

Näistä on aiheutunut lintumaailman voimakas köyhtyminen sekä lajistoltaan mutta etenkin yksilömääriltään. Myös tulva-aikana tapahtuva virkistyskäyttö ja runsas liikenne alueella häiritsevät monia lintulajeja.

Kevät on tulvien vuoksi Alajoen linturikkainta aikaa. Läpimuuttajia on runsaasti, ja monet lajit viipyvät useita päiviä alueella. Tulvien syntymisellä ja kestolla on oleellinen vaikutus lajikuvaan, samoin kevään edistymisellä: varhainen kevään tulo suosii eri lajeja kuin myöhäinen. Eri keväillä on lintulajien osalta suuria vaihteluita.

Kesä on vakiintunutta aikaa. Alajoen puuttomuuteen muutamat lajit ovat sopeutuneet valitsemalla pesäpaikkansa tavallisesta poiketen. Puissa pesivät lajit saattavat pesiä ladoissa tai maassa. Esimerkiksi räkättirastas pesii ladoissa, ojanpientareilla ja puissa. Tuulihaukka on valinnut lakeudella pesikseen variksen pesät, jokisaunojen vintit ja linnunpöntöt.

Syksyllä monet lajit muuttavat pysähtymättä Alajoen yli. Syksyllä lintumäärät ovat selvästi vähäisempiä kuin keväällä. Poikkeuksena ovat kuitenkin kurjet, jotka kokoontuvat syksyisin syömään viljaa pelloilta.

Talvella Alajoki on lintujen osalta lähes autio. Varis on nykyisin ainoa laji, jota lähes varmasti tapaa myös talvisin.

LATOJEN MERKITYS LINNUILLE JA PIKKUNISÄKKÄILLE

Monet linnut (tuulihaukka, varis, haarapääsky, räkättirastas, peippo, västäräkki) käyttävät latoja pesäpaikkoina. Myös monet pikkunisäkkäät lisääntyvät latojen suojassa, etenkin jos ladoissa on heinää tai olkia.

Talvisin ladot ovat useiden lintulajien yöpymispaikkoja, esim. talvehtivat pöllöt ja peltopyyt. Ladon katolla poikastensa turvallisuutta vartioiva koiraskuovi on monelle tuttu näky.

Latojen alustat ovat mieluisia rypemispaikkoja peltopyille ja faasaneille. Karisseet rikkaruohojen siemenet latojen alla ovat tärkeitä ravintolähteitä monille linnuille. Myyrät, linnut ja hiiret houkuttelevat myös petolintuja sekä petonisäkkäitä: kärppiä ja lumikoita.

TULVIEN VAIKUTUS ALUEEN LINNUSTOON

Tulvilla on suuri vaikutus koko Alajoen eläimistöön. Jo pienikin tulva-alue kerää suuret joukot muuttavia lintuja. Sänkipeltoon nouseva tulva on kuin magneetti hanhille ja joutsenille. Tulva-alueen laiteilla ruokailevat kahlaajat ja sorsat.

Suurin osa Alajoella tavattavista lintulajeista on tavalla tai toisella riippuvainen tulvista. Mikäli tulvat vesistöjärjestelyjen myötä kokonaan loppuvat, merkitsee se Alajoen linnustolle voimakasta köyhtymistä.

LAIDUNTAMISEN MERKITYS LINNUSTOON

Monimuotoisuuden kannalta merkittävät lyhytjalkaiset linnut (kottarainen, töyhtöhyyppä ja kiuru) viihtyvät parhaiten laidunmailla.

Laiduntamisen väheneminen on merkinnyt em. lajien voimakasta vähenemistä.

SAVIPRUNNIEN JA PENSAIDEN ANTAMA SUOJA

Pajut, katajat sekä pienet puuryhmät antavat kesällä suojan auringonpaahteelta. Niiden suojassa elää suuri määrä erilaisia hyönteisiä, joita erityisesti linnunpoikaset ja nuoret linnut käyttävät ravinnokseen.

Talvella pensasryhmät kinostavat lunta, johon mm. peltopyyt kaivautuvat suojaan pakkaselta ja petolinnuilta.

Kanahaukan merkitys riistan verottajana avoimessa, suojattomassa maastossa kasvaa etenkin talvella. Hyvinkin pieni pensas riittää antamaan suojan haukan hyökkäykseltä.

Ojan pientareilla ja vielä jäljellä olevien savikaivojen ympärillä kasvavia pajukoita on monin paikoin raivattu pois. Samalla on mennyt suoja- tai pesintäpaikka monelta lajilta.

NURMEN JA RUKIIN VILJELYN MERKITYS

Erityisesti keväällä on nurmen merkitys suuri varsinkin muuttaville hanhille. Myös joutsenet ja sorsat laiduntavat nurmimaita, etenkin jos alueelle nousee tulvavesi.

Rukiin viljelyn merkitys näkyy erityisesti talvella peltopyyn ravintokohteena. Rukiinoras on myös rusakoille mieluista ravintoa. Monet Alajoella elävät lajit ovat jollain tavalla riippuvaisia toisista lajeista esim. hankikeleillä rusakot rikkovat kovat hangen etsiessään oraita ja samalla avaavat tien myös peltopyille.

SYYSKYNTÖ JA SÄNKI

Lähes kaikki pellot kynnetään lokakuun aikana, mikä vaikeuttaa lintujen ravinnonsaantia. Jos pellot kynnettäisiin vasta keväällä, voi peltopyy löytää sänkipellosta ravintoa koko syksyn ja talven ajan. Myös muut lajit hyötyvät tästä. Riittävän pitkällä sängellä on myös suojaa-antava vaikutus.

TYYPPILAJIT

Töyhtöhyyppä (--), Isokuovi (--), Pikkukuovi (+), Suopöllö (--). Kiuru (--), Haarapääsky (--), Västäräkki, Kottarainen (--), Varis (-), Ruokokerttunen (--), Räkättirastas (-) .

MUUT PESIVÄT LAJIT

Sinisorsa (--), Tavi (-), Telkkä (pöntöissä) (-), Tuulihaukka (---), Teeri(-), Peltopyy(---), Fasaani(+), Taivaanvuohi(-), Rantasipi (-), Harmaalokki (lähialueiden soilla)(-), Sepelkyyhky, Harakka, (Naakka ?), (Viitakerttu), Lehtokerttu (--), Pajulintu (-), Harmaasieppo (-), Kivitasku (-), Pensastasku (--), Satakieli (+ ?), Tervapääsky(-), Räystäspääsky, Sinitiainen (+), Talitiainen (-), (Varpunen), Peippo (-), Punavarpunen (1975-80 ++, nyk. -), Peltosirkku (--), Pajusirkku (-),

ALUEELLA TAVATTAVAT MUUTTOLINNUT

Yleisiä tai aikaisemmin yleisiä lajeja

Silkkiuikku (+),. Laulujoutsen (-), Kanadanhanhi (+), Metsähanhi (--),. Heinätavi(+), Lapasorsa, Tukkasotka (--), Punasotka (+), Jouhisorsa (--), Haapana(+), Isokoskelo.

Hiirihaukka(--), Piekana(--), Kanahaukka (talvella), Varpushaukka, Kalasääski, Ampuhaukka

Kurki(--), Nokikana, Meriharakka, Tylli, Pikkutylli, Kapustarinta(---), Liro(--), Mustaviklo (+), Valkoviklo, Suokukko(--), Naurulokki(-), Pikkulokki(+), Kalatiira, Niittykirvinen(--), Keltavästäräkki(--), Mustavaris, Korppi(-), Viitakerttunen(++?), Pensaskerttu, Hernekerttu, Punakylkirastas, Viherpeippo, Urpiainen, Keltasirkku, Pulmunen(--)

Harvemmin tavattavia lajeja, tai määrät hyvin vähäisiä

Mustakurkku-uikku, Tundrahanhi (-), Pilkkasiipi (--), Keräkurmitsa, Karikukko, Lehtokurppa, Mustapyrstökuiri (+), Punajalkaviklo, Lapinsirri(-), Kalalokki(++), Suosirri, Käpytikka, Pikkutikka, Tunturikiuru, Törmäpääsky, Metsäkirvinen, Lapinkirvinen, Tilhi, Tiltaltti, Kirjosieppo, Sinirinta, Punarinta, Mustarastas, Käki, Laulurastas, Hömötiainen, Lapinsirkku.

HÄVINNEET TAI MELKEIN HÄVINNEET LAJIT

Riekko (x), Metsäviklo (x), Sinisuohaukka (---x), Ruisrääkkä, Muuttohaukka (---x), Selkälokki (--x), Sarvipöllö(---x), Lapinharakka (--x), Järripeippo (--x), Pensassirkku (--x).

MERKIT:

(+) Kanta lisääntynyt

(-) Kanta jonkin verran vähentynyt

(--) Kanta voimakkaasti vähentynyt

(---) Kanta romahtanut

(--x) Kanta voimakkaasti vähentynyt, lähes kokonaan hävinnyt

(x) Laji hävinnyt

3.3 ALAJOEN RIISTAKANNAT

TAUSTAA

Etelä-Pohjanmaan Riistanhoitopiiri laati Alajoki-hanketta varten Alajoen riistakannan kehittämissuunnitelman. Erityistä huomiota hankkeessa kiinnitetään peltopyykannan ja peltopyiden elinympäristöjen parantamismahdollisuuksiin. Keskusteluissa todettiin, että selvitykseen otetaan mukaan kaikkien peltoriistalajien hoitotoimenpiteet, koska ne hyödyttävät myös projektin nimikkolajia peltopyytä.

Alueen riistakannat tunnetaan suhteellisen hyvin, koska kaikilla alueella toimivilla seuroilla on peltoriistaan suunnattuja hoitotoimia, kanakoiraharrastusta ja peltoriistan metsästystä. Alueen jokaisesta seurasta löytyy Alajoen riistatilanteen tuntevia henkilöitä.

RIISTAKANNAT JA NIIDEN KEHITYS

Peltopyy

Selvityksen pohjaksi on haastateltu alueen jokaisesta metsästysseurasta sellaisia henkilöitä, jotka tuntevat alueen pyykannan tilan mahdollisimman hyvin.

Alajoen alueella oli talvella 1994-1995 n. 45 peltopyyparvea, joiden kokonaisyksilömäärä oli kevättalvella 1995 n. 480 kpl. Havainnointijakson pituudesta johtuen yksilömäärää laskettaessa käytettiin aikaisemmissa talvilaskennoissa saatua keskimääräistä parvikokoa (10,8 lintua/parvi). Parvet olivat jakautuneet suhteellisen tasaisesti koko alueelle. Parvien elinalueella oli pääsääntöisesti riistapelto, kesantomaa tai syysviljaa oraalla. Verrattuna 1940-1950 luvulle parvia oli jäljellä enää murto-osa. Nykyinen parvitiheys on potentiaalisten reviirien mukainen (liite 4).

Peltopyiden määrä on pienentynyt 1930-luvulta alkaen. 1980-luvun loppupuolella taantuminen loppui ja 1990-luvun aikana on havaittu jopa lievää lisääntymistä. Kannan viimeaikaiseen kehitykseen ovat vaikuttaneet suotuisat sääolosuhteet talvisin, riistapeltoverkoston kehittyminen ja viljelynmuutokset. Pakkokesannoinnin tultua käyttöön on talvisin aina jossain saatavilla ravintoa ja suojaa läpi talven.

Alueen metsästysseurat ovat viime vuosina paneutuneet peltoriistaeläinten elinolojen parantamiseen. Toimenpiteiden avulla on jopa saatu asukkaat palautettua joillekin tyhjentyneille reviireille.

Vesilinnut

Viljelyalueilla tavattavat vesilinnut ovat pääosin puolisukeltajia (heinäsorsa, tavi). Alue on myös merkittävä sorsien ja hanhien kevät- ja syysmuuton laskeutumisalue. Pesivien vesilintujen määrät ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet merkittävästi. Kuivatusjärjestelyjen ja tulvasuojelun vuoksi peltolakeudella ei nykyään ole monessakaan paikassa vettä läpi kesän. Viime vuosien aikana on myös täytetty lähes kaikki savikaivot. Pensaikkojen ja ojanpientareiden hävitessä ovat myös suojaisat pesäpaikat vähentyneet.

Muu peltoriista

Peltopyykannan heikentyessä kanakoiraharrastajat löysivät fasaanista uuden mahdollisuuden harrastuksensa kehittämiseksi. Ensimmäiset istutukset tehtiin 1970-luvun puolivälissä. Siitä lähtien vuosittain on istutettu erisuuruisia lintumääriä. Vuonna 1995 istutettiin n. 250 lintua. Fasaanikanta on Alajoella täysin hoidon ja istutusten varassa.

Rusakko on kotiutunut hyvin Alajoen alueelle. Sen kannan kehityksessä ei ole havaittu muuta kuin luonnolliset vuosittaiset vaihtelut viime vuosina.

Muut riistaeläimet

Muiden riistaeläinten kantoja ei kyselyssä pyrittykään saamaan tarkoin selville. Keskusteluissa esitettiin vain näkemystä niiden kehityksen suunnasta.

RIISTAN ELINYMPÄRISTÖJEN PARANNUSTOIMET

Peltopyyn hoidossa on tärkeää suojan ja oikean ravinnonsaannin turvaaminen talviaikaan. Nykyaikainen maatalous on vähentänyt molempia tärkeitä elementtejä. Hoitomenetelmät on kohdistettava talviaikaiseen tarpeeseen.

Riistapellot

Riistapelloilla voidaan edesauttaa suojan ja ravinnon saantia talviaikaan. Perustamisessa on osattava valita peltojen paikat niin, että linnut voivat hyödyntää niitä.

Suojaa ja ravintoa tarjoavat riistapellot perustetaan normaalin viljelyaikataulun mukaan. Niissä voidaan ravintokasveina käyttää kaikkia kotimaisia viljalajeja (ruis, vehnä, ohra ja kaura), rypsiä, rehukaalta ja -rapsia. Hyönteisten määrää lisäämään on hyvä ottaa joukkoon myös joitakin kukkivia kasveja (auringonkukka, hunajakukka yms.). Suoja saadaan kovakortisilla kasveilla (rypsi, rehurapsi, ruokohelpi), jotka kestävät talvea ja lunta hyvin. Riistapellot voidaan kylvää usean kasvin seoksina, tai siten että suojaa tarjoavat ja ravintoa antavat kasvit kylvetään omiin kaistoihinsa.

Syysviljan oraiden on todettu olevan tärkeä talviravinnon lähde silloin, kun sitä on saatavissa. Osa riistapelloista voitaisiinkin kylvää syysviljalle (=ruis). Keväällä ne voitaisiin ottaa viljelyyn tai perustaa niille muunlainen riistapelto.

Suojaistutukset

Tällä hetkellä Alajoen alue on lähes puuton ja pensaaton, joten suojapaikkojen lisääminen istutuksin olisi tärkeää. Istutuspaikat on valittava siten, etteivät ne haittaa viljelytoimintaa. Hyviä istutusalueita ovat peltoteiden ja ojien väliset kaistat, ojien etelä- ja länsireunat ja tulvasuojeluvallit. Suojakasveiksi voidaan käyttää kuusta, pajua ja alueelle tyypillisiä lehtipuita kuten koivua, pihlajaa, haapaa ja leppää. Varsinkin nuori lehtipuuryhmä antaa hyvän suojan.

KUIVATUSJÄRJESTELYT JA TULVASUOJELU

Alueen kuivatussuunnittelussa tulisi ottaa huomioon myös peltoalueella elävät eläimet. Vesiä ei saa johtaa kokonaan pois, vaan on turvattava eläinten veden saanti kuivinakin kesinä. Laskuojat voidaan porrastaa esim. nostamalla rumpujen yläpäät sen verran ojanpohjien yläpuolelle, että syntyy pysyvä vesipaikka. Nämä lampareet voidaan kaivaa myös syviksi, jolloin ne toimivat kiintoaineksen laskeutusaltaina.

Laskeutusaltaat

Kiintoaineiden pysäyttämiseksi tehtyjä saostusaltaita voidaan hyödyntää myös riistanhoidossa. Osa rantapenkereestä voidaan luiskata loiviksi, jotta eläimet voivat käyttää allasta juomapaikkana. Altaan ympäristön suojavyöhykkeineen annetaan pensastua tai siihen istutetaan suojakasveja.

Tulvakosteikot

Alueella on runsaasti tulvan alle jäävää peltoa. Osalle helpoiten tulvivasta alasta voitaisiin muodostaa kosteikkoja, joiden rajaamisessa ja muokkaamisessa otettaisiin huomioon riistaeläinten tarpeet.

Savikaivot

Savikaivoilla eli -prunneilla on ollut Alajoen alueen riistaeläimille suuri merkitys. Ne ovat tulva-alueiden kanssa pitäneet yllä vesilintukantoja. Ne ovat myös käsittelemättömine ympäristöineen luoneet tarpeellista monimuotoisuutta peltoalueelle. Viime vuosina lähes kaikki prunnit on täytetty ja otettu viljelyyn. Riistan kannalta on tärkeää säästää ja kunnostaa jäljellä olevat savikaivot, ja voidaanpa jopa kaivaa uusia.

PELTOPYYLLE SUOTUISAT VILJELYTEKNIIKAT

Syysviljat

Syysviljojen orailla (ruis) on todettu olevan tärkeä osa peltopyyn talviravinnossa.

Kevät- ja sänkimuokkaus

Pellot kynnetään Alajoella pääsääntöisesti syksyllä, jonka vuoksi eläimistöltä häviää talvisuoja. Eläimistölle olisi tärkeää, että näin laajalla yhtenäisellä peltoalueella olisi 20-30 % pelloista kasvipeitteisenä läpi talven. Viljelijöitä tulisi ohjata kevät- tai sänkimuokkaukseen.

3.4 TOIMENPITEIDEN RAHALLINEN TUKI

YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUKIEN HYÖDYNTÄMINEN

Torjunta-aineista vapaat alueet

Torjunta-aineista vapaiden alueiden on todettu tuottavan riistaeläimille hyönteis- ja kasviravintoa. Hyviä alueita olisivat latojen ja saviprunnien ympärykset, metsäsaarekkeiden ja tulvavallien reuna-alueet, voima- ja puhelinlinjojen alustat sekä pylväiden ympärykset.

Suoja- tai riistapeltokaistojen perustaminen latojen ympärille.

Jäljellä olevien latojen säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää koko Alajoen identiteetin, historian, maiseman ja luonnon monimuotoisuuden vuoksi.

Arvokkaimpia peltoeläinten kannalta ovat vanhat hirsiladot, jotka on rakennettu nurkkakivien päälle siten, että ladon alle jäi ilmatila. Näin peltoeläimet esim. peltopyy, voivat hyödyntää ladon alustaa suojapaikkana. Jos ladon lattia on harva, voisi sinne talveksi kerätä esim. kauralyhteitä, jolloin lato toimisi myös ruokintapaikkana.

Ladon vaikutusta peltoluontoon voidaan tehostaa jättämällä ladon ympärille kasvisuojeluaineista sekä lannoitteista vapaa, esim. 5-10 m levyinen kaista. Kaistan voi perustaa myös riistapelloksi. Suojakaista tarjoaisi ravintoa esim. peltopyylle myös talvella. Suojavaikutusta voidaan tehostaa istuttamalla ladon välittömään läheisyyteen esim. pihlaja, koivu, mänty tai tuomi. Yksittäispuut tarjoavat myös pesimäpaikan muutoin puuttomalla lakeudella.

Suojakaistan ja ladon alle jäävästä peltoalueesta ja puiden istuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin ja tulonmenetyksiin on mahdollista hakea korvausta maatalouden ympäristötuen erityistuista / luonnon monimuotoisuuden edistäminen ja hoito, 5- tai 20-vuotinen sopimus.

Jotta erityistukea olisi mahdollista saada, tulee tilalla olla samaa tukimuotoa yhteensä vähintään 50 aaria. Kyseinen ala voi koostua useammasta pienemmästä alasta eri puolilla tilaa.

Hirsilatojen kunnostamiseksi ja säilyttämiseksi on yhteistyössä Vaasan Läänin Luonnonsuojelupiirin, paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen, Pohjanmaan riistanhoitopiirin ja Etelä-Pohjanmaan Maaseutukeskuksen kanssa suunniteltu latojen kunnostushanke. Hankkeen painopistealueena olisi Alajoen alue.

Latojen kunnostuksessa voisivat alueen seurat ja yhdistykset hyödyntää työllistämispalvelua. Latoja voisi kunnostaa myös eri järjestöjen, yhteisöjen, kylä- ja urheilu- tai harrasteseurojen sekä paikallisten asukkaiden yhteisillä talkoilla. Myös korjausrakentamiseen liittyviä koulutushankkeita on vireillä.

Varjoisien metsänreunojen suojavyöhykkeet

Varjoisat metsäsaarekkeiden ja metsien reunat voivat olla hankalia viljellä esim. maan hitaan sulamisen ja kuivumisen vuoksi sekä puuston varjostuksen takia. Tällöin on perusteltua jättää metsän ja pellon väliin reunavyöhykealue. Reunavyöhyke voi olla vaihtelevan levyinen, nurmipintainen ja sille voi istuttaa myös puita sekä pensaita. Reunavyöhykkeellä ei käytetä lannoitteita eikä kasvinsuojeluaineita. Reunavyöhykkeen voi perustaa myös riistapelloksi. Reunavyöhykkeestä aiheutuviin kustannuksiin sekä tulonmenetyksiin on mahdollista hakea korvausta maatalouden erityistuista / luonnon monimuotoisuuden lisääminen.

Saviprunnien säilyttäminen.

Alueen vähäiset, jäljellä olevat saviprunnit ovat kasvillisuudeltaan ja muulta luonnoltaan eräänlaisia keitaita Alajoella. Ne tarjoavat suoja-, pesintä- ja ravinnonsaaantimahdollisuuden monille kasvi- ja eläinlajeille. Jäljellä olevien saviprunnien säilyttäminen on tärkeää lakeuden monipuolisen luonnon kannalta. Joidenkin saviprunnien ympäriltä on raivattu pajuja ja puustoa ja raivausjätteet on heitetty savikaivoihin. Mikäli jätteitä ei korjata pois, arvokkaat elinympäristöt ja suojapaikat tuhoutuvat vähitellen. Suositeltavaa on kunnostaa nämä saviprunnit korjaamalla raivausjätteet niistä pois.

Saviprunnien vaikutusta arvokkaina elinympäristöinä voidaan korostaa jättämällä saviprunnien ympärille esim. 5-10 m leveä suojakaista, jolla ei käytetä lannoitteita eikä kasvinsuojeluaineita. Suojakaistan voi perustaa esim. riistapelloksi.

Saviprunnien kunnostamiseen, jopa uusien perustamiseen, sekä saviprunnien ympärille jätettävän suojakaistan perustamis- ja hoitokuluihin ja siitä aiheutuviin tulonmenetyksiin on mahdollista hakea korvausta maatalouden erityistuista/ luonnon monimuotoisuuden edistäminen.

Kosteikkojen ja laskeutusaltaiden perustaminen

Ongelmana Alajoella on tasaisuus, jonka vuoksi kosteikkoja on monin paikoin mahdotonta perustaa ainakaan padottamalla. Vapaan veden säilyminen tulisi kuitenkin turvata alueella. Laskeutusaltaiden sekä kosteikoiden perustamista tulisi harkita etenkin suurempien lasku- ja valtaojien, kuten Sotaojat ja Ioonoja, varsille. Kosteikkojen ja laskeutusaltaiden rakentamiseen ja hoitoon on mahdollista saada korvausta maatalouden erityistuista / valumavesien käsittely.

Riistapeltojen ja suojapaikkojen perustaminen

Parhaita kohteita Alajoella ovat lasku- ja valtaojien tulvasuojelupenkereet (esim. Tuomiluoman oikaisu-uoman penkereet) sekä tulvavallien puuston ja pellon rajavyöhykkeet. Riistapeltoja voi perustaa esimerkiksi kaistoina tulvavallien, metsäsaarekkeiden ja saviprunnien ympärille sekä varjoisille metsänreunoille. Näissä paikoissa riistapeltokaistat palvelevat samalla koneiden kääntymispaikkoina. Hyviä kohteita ovat myös voimalinjojen tolppien alustat tai muutoin hankalasti viljeltävien kohteiden ympäristöt.

Riistapeltojen perustamiseen on mahdollista hakea korvausta maatalouden erityistuista.

Pesäpönttöjen lisääminen

Pesäpönttöjä voisi lisätä kolopesijöille erityisesti latojen seinustoille sekä pelto- ja ranta-alueiden puihin.

Kustannuksista voi hakea korvausta maatalouden erityistuista / luonnon monimuotoisuuden edistäminen.

Perinnebiotooppien hoito

Perinnebiotoopiksi eli perinnemaisemaksi luettavia hakamaita löytyi Alajoen alueelta vain kolme. Ne sijaitsevat Seinäjoen puolella Katilassa, Hautalassa ja Impivaarassa. Lisäksi Ilmajoen puolella on arvokkaita, perinnebiotoopeiksi luettavia tulvaniittyjä, nimittäin Rannon tilan joenrantaniitty ja Kallioniemen luomanrantaniityt.

Katilassa ja Impivaaran läheisyydessä olevat hakamaat ovat edelleen laidunkäytössä. Hautalassa oleva katajainen hakamaa rajoittuu talon piha-alueeseen ja sitä hoidetaan nurmea leikkaamalla. Lisäksi saattaa olla unohduksiin jääneitä muita laidunalueita, joita voitaisiin uudelleen ottaa käyttöön, ja samalla pitää auki perinteistä kulttuurimaisemaa.

Käytössä olevat hakamaat säilyvät niin kauan kuin niiden laiduntaminen jatkuu. Suositeltavaa on lopettaa väkilannoitteiden käyttö näillä alueilla. Katilan hakamaan reunalla on kiviaita, jonka kunnostaminen ja säilyttäminen on suositeltavaa. Alueiden hoitokuluihin on mahdollista hakea maatalouden erityistukea / perinnebiotoopin hoito.

VILJELYTEKNISET JA MUUT TOIMET PELTOLUONNON MONIMUOTOISUUDEN LISÄÄMISEKSI

* Osalla pelloista voitaisiin siirtyä kevätkyntöihin. Erityisen soveliaita ovat tulvavallien viettävät hiekka- ja hietapitoiset pellot. Sängen suojavaikutusta voidaan tehostaa puimalla lohkon reunaosat pidempään sänkeen.

* Kesantokiertoa voisi hyödyntää esimerkiksi siten, että pellon keskialueita ja päitä viljellään normaalisti ja reuna-alueita kesannoidaan. Kesantoalan voi perustaa myös peltoriistaa silmälläpitäen.

* Ojien pientareet tulisi jättää kyntämättä eikä niitä tulisi lannoittaa tai käyttää kasvinsuojeluaineita (tämä on myös ympäristötuen perustuen ehto siihen sitoutuneilla viljelijöillä).

* Yksittäispuita, puuryhmiä tai yksittäispensaita on lakeudella vain muutamia. Niiden jättäminen on suositeltavaa etenkin suurempien valta- ja laskuojien sekä kytöteiden varsille. Yksittäispuut monipuolistavat maisemakuvaa ja toimivat suoja- ja pesintäpaikkoina muutoin puuttomalla lakeudella.

* Kyrönjoen ranta-alueiden tulvavallien luontaista kasvillisuutta on suositeltavaa käsitellä siten, että jokisaunojen välitöntä ympäristöä voidaan harventaa enemmän, mutta muutoin jätetään täysin harventamattomia alueita pesintä- ja piilopaikoiksi. Mikäli ranta-alueilta löytyy kolopuita, on ne kaikki syytä säästää.

* Nämä toimenpiteet eivät varsinaisesti oikeuta erityistukien saamiseen, mutta ovat tarpeellisia ja siksi hyviä lisäperusteluita hakemukseen.

YLEISTÄ ERITYISTUKIEN HAKEMISESTA

Hakemukset on jätettävä määräaikaan mennessä kunnan maatalousviranomaisille. Heiltä saa myös hakulomakkeita. Hakulomakkeeseen tulee liittää erillinen suunnitelmaselostus, josta tulee ilmetä ainakin seuraavat asiat:

* Hakijan yhteystiedot ja tilatunnus

* Haettava tukimuoto

* yleiskartta alueesta (mk 1:10 000 tai 1:20 000)

* suunnitelmakartta (mittakaava 1:2000 tai 1:5000), johon merkitään alueet sekä suunnitellut toimenpiteet.

* toimenpiteiden tarkoitus ja tavoitteet

* yksilöidyt perustamis- ja hoitokustannukset ja tulonmenetysarvio sekä töiden toteuttamisaikataulu

* kopiot mahdollisista vuokrasopimuksista

Korvaussummat vuonna 1996

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen

* 5-vuotisissa sopimuksissa 1750,-+ perustuki 400 ,-

* 20-vuotisissa sopimuksissa maksimi 3600,-

* riistapeltojen perustaminen 5-vuotisina sopimuksina 1750,- + perustuki n. 400,-

Summat ovat maksimikorvauksia ja määräytyvät toimenpiteiden kustannusten ja tulonmenetysten perusteella.

Lisätietoja saa lähimmästä maaseutuelinkeinopiiristä tai maaseutukeskuksesta esimerkiksi maisemanhoidonneuvojilta.

VANHOJEN RAKENNUSTEN KUNNOSTUKSEEN SUUNNATUT AVUSTUKSET

Museoviraston kunnostusavustus

Avustettavalla rakennuksella tulee olla paikallisia tai alueellisia kulttuuri- tai rakennushistoriallisia arvoja, maisemallisia tai muita arvoja, joiden vuoksi rakennuksen säilyttäminen ja kunnostaminen on perusteltua.

Avustuksen suuruus on harkinnanvarainen ja usein suunnataan kiireellisimpään toimenpiteeseen rakennuksen säilyttämiseksi, esim. katon kunnostukseen. Avustus voidaan suunnata harkinnan mukaan myös mihin tahansa muuhun rakennuksen kunnostustoimenpiteeseen.

Mikäli rakennuksen kunnostamiseen on saatu jotain muuta valtion hallinnoimaa avustusta, ei museoviraston rahoitusta yleensä myönnetä.

Ympäristöministeriön kunnostusavustus

Ympäristöministeriön avustusta kanavoivat ympäristökeskukset, joille myös hakemukset suunnataan. Avustuksesta osa on kansallista rahaa ja osa tulee EU:n kautta.

Avustusta voidaan käyttää myös arvokkaiden rakennusten lähiympäristöjen kunnostamiseen.

Avustus on hyvin samantapainen, kuin museoviraston avustus ja myönnetään usein tiettyyn kunnostustoimenpiteeseen. Avustuksen suuruus on harkinnan varainen kuitenkin korkeintaan 50 % hyväksytystä kustannusarviosta.

Avustusta voidaan hakea myös kyläkohtaisten vanhojen rakennusten kunnostamiseen tähtääviin hankkeisiin. Hakuaika julistetaan yleensä alueellisissa lehdissä.

Asuin- ja työympäristön parantaminen

Korkotukilainalla lainoitettavia töitä ovat rakennusten ja alueen ympäristöllistä laatua parantavat korjaukset tai muutostyöt mm. kulttuurihistoriallisista syistä tai pihapiirin kunnostus alkuperäiseen asuun, kuten nurmikoiden teko ja koristeistutukset.

Lisätietoja asuinympäristön parantamislainasta saa Etelä-Pohjanmaan Maaseutuelinkeinopiiristä, jonne myös hakemukset lähetetään.

Etelä-Pohjanmaan Maaseutuelinkeinopiiriltä voi anoa myös asuinrakennuksien peruskunnostamislainan korkotukea.

Perinneympäristön vaalimiseen liittyvä lainoitus

Perinneympäristöjen säilyttämiseksi lainaa voidaan myöntää esimerkiksi myllyjen, kesänavettojen, aittojen, luhtien ja muiden perinteisten varastorakennusten, maisemallisesti arvokkaiden latojen sekä riuku- ja vitsa-aitojen korjaamiseen ja parantamiseen.

Lainaa voidaan myöntää myös ensimmäisen vuoden investointien suorittamiseen, esimerkiksi aitaamiseen. Maatalouden ympäristötuen erityistuen saaminen sulkee tämän lainamuodon pois.

Lainan määrä on 20 % kustannuksista, ja alle 30.000 markan investoinneissa tukea myönnetään avustuksena.

4. MATKAILUN KEHITTÄMINEN

ALAJOKI MATKAILUALUEENA

Alajoen tärkeimmät edellytykset matkailukohteena löytyvät alueen luonnonmaantieteellisistä ja kulttuurimaantieteellisistä tekijöistä.

Alajoen viljavat lakeudet, erikoinen peltoluonto ja keväiset muuttolinnut luovat jo nyt ilmaiset elämysedellytykset matkailijoille. Tutustuminen alueeseen on mahdollista esim. Lakeuden luontopolun kautta. Perinnealueen tuomat lisäykset ja toiminnallisuus tukevat alueen vahvaa maisemallista ja elämyksellistä vetovoimaa.

Kulttuurimaantieteellisesti alue on vahva. Onhan se näkyvä todiste talonpoikaisesta kulttuurista elämänarvoineen ja saavutuksineen. Alueen kulttuurihistoriallinen tausta, siihen liittyvät työ- ja elämäntavat ja näiden kokeminen henkilökohtaisesti luovat alueelle lisävetovoimaa.

Alueen ympäristö luo Alajoelle muitakin edellytyksiä matkailukohteeksi. Seinäjoki ja Vaasa ovat hyvien kulkuyhteyksien varrella ja niiden työ-, liikenne- ja kongressimatkailun hyödyntäminen luo edellytykset myös talousmaantieteellisten tekijöiden huomioon ottamiselle.

Alajoki tarvitsee maisemien ja kulttuurin kokemisen lisäksi myös aktiviteetteja eli toimintoja, joihin matkailijat voivat osallistua. Toiminnot voivat olla joko perinnealueen sisällä tai alueen ympäristössä, kuitenkin siten, että toimintojen sisältö liittyy kiinteästi alueen historiaan ja nykyisyyteen.

ALUEEN MATKAILUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUKSIA

Alueen virkistysreitistön kehittäminen

Alueella kiertää Lakeuden luontopolku, jota pitkin voi pyöräillen tutustua alueeseen. Reitin varrella on Alajoen raivaus- ja kehityshistoriasta, luonnosta ja tulvasuojeluista kertovia opastauluja. Reitistön opasviitoitus on saadun palautteen mukaan puutteellinen ja kaipaisi parantamista ja korjaamista. Luontopolun varrella on lintujen tarkkailutorni ja sen läheisyydessä taukopaikkana hirsilato. Näiden lisäksi tarvittaisiin lisäksi molemmin puolin jokea ainakin yksi lato tai jokisauna joka palvelisi taukopaikkana ja sateensuojana. Näiden läheisyyteen toivottiin myös nuotiopaikkaa makkaranpaistoon.

Luontopolkureitistö kulkee tällä hetkellä lähinnä kytöteitä pitkin kauempana joen rannasta. Luonnoltaan rikkainta aluetta ovat kuitenkin joen ranta-alueet sekä tulvavallit. Luontopolkureitistöä voisi laajentaa siten, että polku lähtisi Seinäjoki-Ylistarontien varresta ja kulkisi Seinäjoen vanhan uoman pohjoisrannan viljelytietä pitkin, pellon ja rantapuuston yhtymäkohdassa. Reitti yhtyisi nykyiseen luontopolkuun Seinäjoen ja Kyrönjoen yhtymäkohdassa olevan Seinänsuun pumppaamon luona. Seinäjokiuoman varressa voisi olla yksi taukopaikaksi tarkoitettu hirsilato tai jokisauna.

Vesistön virkistyskäytön parantaminen

Kyrönjoen pinnan noustessa ja vedenpinnan vakiintuessa Malkakosken padon myötä, lisääntyy myös vesistön virkistyskäyttö. Kesäisin liikenne tulee tapahtumaan laiva- ja kanoottiliikenteen muodossa. Talvisin alue on hyvin saavutettavissa jäätä pitkin hiihtäen sekä luistellen. Tämä edellyttää Kyrönjoen vedenpinnan korkeuden vakiintumista sekä hoidetun latu- ja luisteluverkoston saamista joen jäälle.

Laivaliikennettä varten tarvittaisiin maihinnousurakenteiksi ainakin laituri ja maastonmyötäiset portaan tulvavallien päälle. Luonnollinen sijoituspaikka olisi tuleva perinnealue/ Ilmajoen museosauna. Kanootti- ja veneliikennettä varten tarvittaisiin veneiden vesillelaskupaikka alueen pohjoispäähän esim. Auneksen sillan luokse sekä eteläpäähän Ilmajoen keskustaan tai Nikkolan sillan luo.

Suoran laivayhteyden Seinäjoen keskustasta Alajoelle estää Seinäjoen oikaisu-uoman päässä oleva Kiikun pato. Padon vuoksi laivaliikennettä varten tarvitaan kaksi laivaa, joista toinen liikennöi Seinäjoen keskustasta Kiikun padolle, jossa matkustajat siirtyvät jalkaisin Kyrönjoessa odottavaan laivaan. Tällainen järjestely edellyttäisi laiturin sekä portaiden rakentamista molemmin puolin patoa. Lisäksi padon luokse voisi järjestää muuta toimintaa esim. Kyrönjoen tulvasuojelusta kertovaa materiaalia. Näin siirtymävaihe laivasta toiseen olisi oma ohjelmanumeronsa.

ALUEELLA TOIMIVAT MAATILAMATKAILUYRITTÄJÄT

Alueella toimii tällä hetkellä kuusi maatilayrittäjää ja kaikki sijaitsevat Ilmajoen puolella. Maatilamatkailukohteita ovat tällä hetkellä

* Lammin lammastila

* Luoman puori

* Kivirannan tila

* Oksimäen ratsatuskoulu

* Ruokosen tila

* Viitalan retkeilymaja. Yritykset ovat keskittyneet lähinnä kurssi-, majoitus- ja ateriapalveluihin.

OHEISPALVELUT

Alueelta puuttuvat lähes kaikki matkailijoiden kaipaamat oheispalvelut. Mahdollisia oheispalveluita voisivat olla mm: opastetut linnuston ja luonnon tarkkailuretket, opastetut pyöräretket, maatilan töihin tutustuminen ja niihin osallistuminen, melontaretket, ratsastus- ja hevosajeluretket alueelle.

Hankkeen tavoitteena on löytää sopivat yrittäjät tai muut tahot eri oheispalvelujen järjestämiseen sekä käynnistää yhteistyö eri oheispalvelujen järjestäjien välillä.

Esiselvitysvaiheen aikana ovat kiinnostuksensa eri oheispalveluiden järjestämiseksi ilmaisseet seuraavat tahot:

* Luonnon ja linnuston tarkkailuretket: Seinäjoen luonnonsuojeluyhdistys /Hannu Tuomisto

* Opastetut pyöräilyretket: Olavi Mäkynen

* Ohjelmalliset musiikkitapahtumat: Ilmajoen musiikkijuhlat

* Jokiristeilyt: Kaanaa-Lines / Kari Homi

* Ratsasturetket: Ilmajoen ratsastajat / Leena Kanto

* Melontaretket: Koskihäjyt / Timo Forss

* Opastetut kiertoajelut: Seinäjoen ja Ilmajoen oppaat

* Käsityöt, matkamuistot:Luoma puori, Joanne ja Anssi Luoma,Vesa Luoma

* Alajoen museosauna: Vesa Luoma

TAPAHTUMAT

Alueella järjestettiin vuoden 1996 aikana ainakin seuraavat tapahtumat: Alajoki-pyöräily, muuttolintujen tarkkailuviikonloppu. Kesällä 1997 on "Kytö palaa" - teatteritapahtuma.

Suunnitteilla on mm. Alajoki-hiihto ja musiikkitapahtuma. Näistä etenkin Alajoki-pyöräily on laajeneva ja myös muilla tapahtumilla on selvästi kysyntää.

Oheispalveluiden kehittely ja yhteensovittaminen on tulevaisuudessa tärkeimpiä haasteita. Oheispalveluihin liittyvien välineiden vuokrausmahdollisuudet ovat alueella ja sen läheisyydessä vähäiset.

Matkailijat kaipaavat myös keskitettyä tiedonjakopaikkaa jossa saisi yksilöllistä neuvontaa ja yksilöityjä tuote-ehdotuksia.

PERINNEALUE

Tavoitteena on löytää Alajoelta maisemallisesti, liikenteellisesti ja muutenkin perinnealueeksi sopiva maa-alue. Tarkoituksena on palauttaa pienehkö alue 1900-luvun alkupuolen asuun latoineen, jokisaunoineen, sarkaojineen sekä savikaivoineen. Aluetta viljeltäisiin luonnonmukaisin menetelmin ja osa alueesta toimisi näytealueena, jossa voitaisiin esitellä matkailijoille sekä kokeilla vanhoja viljelymenetelmiä sekä työvälineitä.

Perinnealueelle voisi järjestää kahvi- ja ateriapalveluita, leirikouluja, tutustua alueen perinteisiin työtapoihin ja välineisiin. Perinnealueella voitaisiin myös järjestää erilaisia ohjelmallisia tapahtumia, häitä, tansseja, konsertteja, heinänkorjuutapahtumia ym., sekä kursseja vanhoista työtavoista. Lähialueen koulut ovat myös kiinnostuneita leirikoulujen järjestämisestä perinnealueella. Näiden toteuttamiseksi tulisi alueen perusvarustukseen kuulua ainakin sähkö, vesi ja jätehuolto sekä riittävästi ja riittävän kokoisia rakennuksia. Latoja tulisi olla yksi 0,5 tai 1,0 hehtaaria kohden. Suurin osa ladoista olisi yksipesäisiä, mutta erilaisia tapahtumia varten yksi tai kaksi ladoista voisi olla kaksi- tai kolmepesäisiä.

Jokisaunoja alueella voisi olla 2-4 joista yksi olisi tilavampi ja varustettu saunalla. Jokisaunojen läheisyydessä on perinteisesti ollut kausinavetta sekä kuivikelato. Nämä kuuluvat oleellisesti perinnealueelle ja niistä toinen voisi palvella käymälänä ja toinen esim. kahvi- ja ruokailupaikkana tai varastona.

Alueen perinteistä ilmettä vahvistaisi hirsilatojen lisääminen myös aluetta ympäröiville pelloille. Asiasta tulee neuvotella perinnealueen paikan varmistuttua ympäröiviä peltoja hallitsevien maanomistajien kanssa.

Perinnealueen tien läheisyydessä tulee varata riittävästi tilaa pysäköinnille sekä isompien ajoneuvojen kääntymiselle. Huoltoyhteys tieltä joen rantaan tulee myös varmistaa. Pysäköintialue sekä huoltotie voivat olla nurmipintaisia, mikäli kantavuutta parannetaan sekoittamalla multaan runsaasti hiekkaa tai soraa.

Vuoden 1996 lopun tilanteessa Ilmajoki-Seuran omistama Ilmajoen museosaunan alue rakennuksineen vaikuttaisi järkevimmältä vaihtoehdolta, koska alueella on jo useita perinteisiä rakennuksia ja Alajoelle tuskin kannattaa perustaa monta perinnealuetta. Lisäksi valvonta alueella helpottuisi, jos yhdistys tai kunta palkkaisi perinnealueesta vastaavan henkilön tai löytyisi halukas yrittäjä.

5. YHTEENVETO KEHITTÄMISMAHDOLLISUUKSISTA

LUONNON MONIMUOTOISUUDEN LISÄÄMINEN

Luonnontilassa kaikki kasvit ja eläimet taistelevat olemassaolostaan, auringosta, lämmöstä, ravinteista, ruoasta, suvun jatkumisesta. Riippuen ympäröivistä olosuhteista eri lajit onnistuvat pyrkimyksissään toisia paremmin tai huonommin.

Avoin, muokattu, lannoitettu maa edesauttaa typpeä suosivia kasveja ja tuo "rikkaruoho-ongelman". Yksittäisen viljelykasvin viljely laajalla alueella edesauttaa juuri tätä kasvia käyttävän "tuholaisen" lisääntymisen. Ja kuitenkin on vain kysymys elintilasta ja ruoan saannista - luonnon tasapainosta.

Ihmisen harjoittamassa viljelytoiminnassa on aina jouduttu taistelemaan rikkakasveja, tuhohyönteisiä ja tuhoeläimiä vastaan vaihtelevalla menestyksellä. Tämänhetkinen tiedon taso on mahdollistanut puuttumisen lajien väliseen tasapainoon siinä määrin, että useilla puolilla maailman viljeltäviä seutuja raja on jo tullut vastaan. Suomessa emme tietenkään vielä kärsi maaperän eroosiosta, vesitasapainon muutoksista ilmastossa tai maan muuttumisesta viljelykelvottomaksi, mutta on meilläkin velvollisuutemme tulevia sukupolvia kohtaan.

Koko eliöyhteisön - ja ihmisenkin - kannalta mahdollisimman monipuolinen luonto on tasapainoisen elämän ja kehityksen ehto. Yksinkertaisilla teoilla myös yksittäinen viljelijä voi vaikuttaa luonnon tasapainoon, monimuotoisuuteen ja jatkuvuuteen, tinkimättä suurestikaan satotasosta.

SUOJAKAISTAT JA PIENTAREET

Ns. "hyvät viljelymenetelmät" käsittävät nykyisellään perinteistä käytäntöä leveämpien ojien ja vesistöjen pientareiden ja suojakaistojen käytön. Valtaojien varsille suositellaan jättämään metrin levyiset pientareet. Purojen ja muiden vesistöjen (joet, luomat, useimmiten luonnonuomia) sekä talouskaivojen ympärillä tulisi olla vähintään kolme metriä leveät suojakaistat. Maatalouden ympäristötuen perustukeen sitoutuneille nämä ovat tuen saannin ehdottomia ehtoja.

Tällaisten suojakaistojen tarkoituksena on tietenkin vähentää ylimääräisten kasviravinteiden huuhtoutumista sade- ja sulamisvesien mukana jokiin ja järviin ja lopulta mereen. Näissä kaikissa ympäristöissä varsinkin ylimääräinen typpi ja fosfori aiheuttavat vesikasvillisuuden lisääntymistä, rehevöitymistä, mutta myös liiallisesta kasvimassasta johtuvaa happikatoa talvisin jään alla ja kalojen massakuolemia. Kesäisin rehevöityneet vedet ovat uimakelvottomia ja limoittavat kalapyydyksiä suuren leväntuotannon ansiosta.

Suojakaistoilla ja pientareilla suositellaan kasvillisuuden olevan monivuotista, heinämäistä tai pensaikkoa/puustoa. Tällöin se pysäyttää ravinteiden kulun parhaiten. Suojakaistat voivat myös olla kolmea metriä leveämpiäkin, riippuen esimerkiksi pellon kaltevuudesta. Kaistoja ei saa muokata, lannoittaa tai käsitellä torjunta-aineilla, koska kaikki ylimääräiset aineet valuvat helposti eteenpäin ojanpientareilta.

Järkevintä olisi säännönmukaisesti tulvan alle jäävä alue jättää vaikkapa suojavyöhykkeeksi, jolloin alueelle voi saada rahallista tukea ympäristötuen erityistukivaihtoehdoista ja samalla lisätään luonnon monimuotoisuutta.

RANTOJEN HOITO YLEISESTI

Alajoen alueella ranta-aluetta edustaa lähinnä Kyrön- ja Seinäjoen penkat sekä luomien rannat. Toistaiseksi hoito on ilmeisesti ollut melko vähäistä johtuen vähäisestä virkistyskäytöstä. Ainakin jokirannoilla, joilla tulee ehkä lähitulevaisuudessa olemaan maisemallista merkitystä, voitaisiin raivaustoimenpiteillä parantaa maisemakuvaa.

Raivaus on tärkein työvaihe, ja tässä sillä tarkoitetaan pajujen, leppien ja tuomien, jotka ovat yleisimpiä rantakasveja, vähentämistä näköalan tieltä siten, että vedenpinta saadaan esimerkiksi tieltä ja poluilta käsin näkyviin. Harventamista tehdään siten, että puu- ja pensasryhmät sekä täysin avoimet kohdat vaihtelevat maisemassa. EI SIIS HARVENNETA esimerkiksi leppiä viiden metrin välimatkoin ! Muutoin voi antaa luovan mielikuvituksen ohjata työtä, kunhan tulos on luonnollisen näköinen.

PENGERRYKSET

Uusia pengerrysalueita voidaan tehdä monipuolisemman näköiseksi antamalla pensaiden kasvaa paikka paikoin. Luontaisestikin veden tiedetään olevan maisemassa siellä missä puita ja pensaitakin on. Arvokkaan kulttuurimaiseman ylläpitoon kuitenkin kuuluu se, että maisemakuvaa ei katkaista, eli että koko pengertä ei kasviteta pellon poikkisuunnassa. Joillakin alueilla on mahdollista perustaa riistapeltoja tai vastaavia.

LINTUKANNAT

* Tulvat on saatava säilymään edes lyhytaikaisina alueella. Tulvien poistuminen romahduttaisi alueen lintukannat ja oleellinen osa Alajoen vetovoimaisuudesta menetettäisiin.

* Saviprunnien, kosteikkojen ja laskeutusaltaiden perustaminen.

* Tulvavallien puuston säilyttäminen pääosin tiheänä.

* Latojen ja jokisaunojen säilyttäminen ja uusien rakentaminen.

* Kevätmuokkauksen suosiminen etenkin nopeasti kuivuvilla alueilla.

* Ojien pientareiden ja suojakaistojen perustaminen.

* Pesäpönttöjen lisääminen latojen seinustoille, pylväisiin sekä ranta-alueen puihin.

RIISTAKANNAT

* Tiedotukseen on panostettava voimakkaasti sillä tärkeimmät peltopyyn ja muun riistakannan hoito- ja elvyttämistoimenpiteet ovat lähinnä viljelyteknisiä esim: piennarten jättäminen, kevätmuokkauksen suosiminen, syysviljat, suojapensaiden jättäminen pientareille.

* Kuivatusteknisillä toimenpiteillä on suuri vaikutus riistakantaan: laskuojia porrastetaan tai niihin kaivetaan altaita niin, että vettä on niissä koko kesän, saostusaltaiden ja kosteikkojen perustaminen, savikaivojen säästäminen ja uusien kaivaminen.

* Riistapeltojen perustaminen. Parhaiten riistapelloiksi soveltuvat peltolohkot, joilla on metsäsaarekkeita tai joiden läheisyydessä on muuta puustoa ja pensaikkoa eläinten suoja- sekä pesintäpaikoiksi.

* Metsästysmatkailua ajatellen peltopyykanta katsotaan niin suojeltavaksi, ettei sitä voida nykyisellään metsästää. Peltopyyn istutus ei ole järkevää. Kahden viikon kuluttua nuorien lintujen tuomisesta alueelle ne ovat hävinneet.

* Metsästettäviä ovat lähinnä rusakko ja vesilinnut. Tosin vesilintujen kannatkin ovat pääsääntöisesti vähentyneet. Suurimpana syynä on vapaan veden väheneminen alueelta. Fasaanikannat ovat täysin istutusten ja hoidon varassa, joten mikäli sitä metsästetään, tulee panostaa voimavaroja kannan ylläpitämiseen.

RAKENTAMINEN

Ladot

* Tiedotuksen avulla saatava maanomistajat ymmärtämään latojen merkitys Alajoen luonnolle ja maisemalle.

* Huonokuntoisten latojen kunnostus ja uusien rakentaminen esim. talkoilla, tempauksilla tai työllistämisvaroilla (maanomistajilta hankittava luvat).

* Latojen ympärille jätetään muokkaamaton kaista, jolla saa kasvaa yksittäispensaita ja puita.

* Tyhjillään olevien latojen sisälle jätetään olkia tai heiniä eläinten talviruoaksi ja suojapaikoiksi.

* Uusia, perinteisen mallin mukaisia tai kunnostettuja hirsilatoja voisi hyödyntää matkailussa yöpymis-, sateensuoja- ja taukopaikkoina.

Jokisaunat

* Tiedottamisella on pyrittävä vaikuttamaan asenteisiin, jotta jäljellä olevat jokisaunat saataisiin säilymään.

* Jokisaunojen kunnostus hanke tulisi käynnistää mahdollisimman pian. Tämä vaatisi tarkemman inventoinnin toimenpidesuosituksineen ja kustannusarvioineen sekä maanomistajien saamisen hankkeen taakse.

* Kunnostuksessa voi hyödyntää museoviraston tai ympäristöministeriön vanhojen rakennusten kunnostusavustuksia sekä työllisyysvaroja.

* Uusien jokisaunojen ulkoasulle tulee asettaa tarkat määräykset. Sisätilojen suunnittelu voi olla vapaampaa.

* Alueelle (patikointireitin varrelle) voisi rakentaa esimerkiksi kaksi yleistä jokisaunaa, jotka olisivat kaikkien käytössä sadesuojina, taukopaikkoina ja yöpymispaikkoina.

* Uusia tai kunnostettuja jokisaunoja maanomistajat voisi hyödyntää myös matkailussa vuokraamalla jokisaunoja matkailijoille.

Lietelantalat

Suositeltavaa olisi sijoittaa lantalat metsäsaarekkeiden suojaan tai alueen laitamille. Tämä ei kuitenkaan aina ole mahdollista ja tällöin lantalan penkereet olisi syytä naamioida istutuksilla. Lajeina tulisi käyttää alueelle tyypillisiä puita ja pensaita kuten pajut, koivu, pihlaja, haapa, leppä ja mänty. Näin alueella muodostuisi puusaarekkeita, jotka samalla tarjoaisivat suojaa sekä ravinto- ja pesäpaikkoja peltoeläimille.

PERINNEALUE

Tavoitteena on löytää Alajoelta maisemallisesti, liikenteellisesti ja muutenkin perinnealueeksi sopiva maa-alue. Tarkoituksena on palauttaa pienehkö alue 1900-luvun alkupuolen asuun latoineen, jokisaunoineen, sarkaojineen sekä savikaivoineen. Aluetta viljeltäisiin luonnonmukaisin menetelmin ja osa alueesta toimisi näytealueena, jossa voitaisiin esitellä matkailijoille sekä kokeilla vanhoja viljelymenetelmiä sekä työvälineitä.

Esiselvitysten aikana on tutkittu mahdollisuutta vuokrata tai ostaa maa-alue Kahrakuusentien ja joen väliltä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei viljelykelpoista maata haluta antaa pois käytöstä. Oleva museosauna-alue, joka on Ilmajoki-Seuran omistuksessa, vaikuttaisi järkevimmältä vaihtoehdolta perinnealueen paikaksi.

MATKAILU

1. Luontomatkailu

* Opastetut retket perinnealueelle eri vuoden ja vuorokauden aikoina.

* Maisematie reitistön monipuolinen hyödyntäminen esim. pyöräilyretkinä.

* Metsästys ja eläimistön tarkkailuretket.

* Hevosretket alueelle ratsain ja kärry- ja rekiajeluin.

* Kyrönjoen hyödyntäminen (jokiristeilyt, melonta, kalastus)

2. Kulttuurimatkailu

* Rakennuskulttuurikierros Ilmajoella ja Seinäjoella (mäkituvasta herraskartanoon)

* Alueen hyödyntäminen ympäristön tapahtumien oheispalveluna: Ilmajoen musiikkijuhlat, Seinäjoen tangomarkkinat, hartaustilaisuudet lakeudella...

* Alajoki tapahtumat: mahdollisuus tutustua kädestä pitäen talonpoikaiseen kulttuuriin ja työmenetelmiin.

* Jaakko Ilkan kierros

* "Alajoen tarinoita" ja vanhoja työtapoja

3. Kohdematkailu

* Alueen ja lähikuntien monipuoliset maatilamatkailumahdollisuudet

* maatilamatkailurenkaat

* Pienimuotoinen palvelutarjonta (telttailu, jokisaunat, kahvitus ym.)

* Rent-a-farm

* Aamiaismajoitusrengas

* Ruoka- ja levähdyspaikat

* Osallistuminen maatilan töihin

4. Kaupunkimatkailu

* Alajoen hyödyntäminen kaupunkimatkailun oheis- ja ohjelmapalvelussa.

* Yhteistyö Seinäjoen ja Ilmajoen hotellien ja motellien kanssa.

5. Opetusmatkailu

* luokkaretket, leirikoulut

* ympäristönhoito

* perinteinen maanviljely

* luomuprojektit ym.

Copyright © Nomisys Oy 1997