ALAJOEN KEHITTÄMISHANKE

Yli 8000 hehtaarin viljelylakeus on kulttuurihistoriallisesti arvokas maisemakokonaisuus ja luontonähtävyys.

Tavoitteena on:

• Maiseman, sen omaleimaisten piirteiden, arvokkaan rakennuskannan, monimuotoisen luonnon säilyttäminen ja kehittäminen.
• Matkailusta lisätulojen mahdollisuuksia viljelijöille ja asukkaille.
• Asuinympäristön vaaliminen.

Kuva: Benjam Pöntinen



Kuva: ILMAJOEN MUSEO / ILMAJOEN MAAMIESSEURA

Kuva: ILMAJOEN MUSEO / ILMAJOEN MAAMIESSEURA

Kuva: ILMAJOEN MUSEO / ILMAJOEN MAAMIESSEURA

NÄKYMÄ NYKYISEN NIKKOLAN SILLAN KOHDALTA 1900-LUVUN ALKUPUOLELTA.

Kuva: ILMAJOEN MUSEO / ILMAJOEN MAAMIESSEURA

LÄNSISUOMENKARJAA

Kuva: ILMAJOEN MUSEO / ILMAJOEN MAAMIESSEURA

TULVA-ALUEET

Ennen 1980-luvulla aloitettuja pengerrystöitä tulvat olivat Alajoella lähes jokavuotinen riesa - mutta myös mykistävä luonnon voimanosoitus.

Vielä nykyäänkin Alajoki on muuttavien joutsenten, kahlaajien ja hanhien levähtämispaikka keväällä matkalla pohjoiseen. Syksyllä taas kurjet ja hanhet pysähtyvät pelloille. Tulvien loppuessa lintuparvien levähdysajat Alajoella tulevat luultavasti lyhenemään.

Kuva: Benjam Pöntinen

ALAJOKISAUNAT

1950-luvulle saakka alajokimaat olivat pääasiassa niittyviljelyssä. Karjanrehu korjattiin heinäkuussa latoihin, joita oli tällä alueella tuhansia. Heinänteon jälkeen karja tuotiin loppukesäksi Alajoelle, josta maito vietiin kirkonkylälle lähes päivittäin.

Peltotöiden aikaan työväki ja syksyllä karjaa hoitavat naiset asuivat kuukausien ajan joenvarren 'alajokisaunoissa', jotka olivat yksinkertaisia hirsisiä asumuksia korkeimmalla joenpenkalla. Jokisaunoilla kävivät pojat 'kopistoksilla' - romanttisia tarinoita muistellaan edelleen !

Kuva: EP-Maaseutukeskus


ALAJOEN LADOT

Ladot ovat käyttämättöminä häviämässä tehokkaan maanviljelyn tieltä. Jäljellä olevat ladot on syytä säilyttää, koska ne antavat historiallista syvyyttä Alajoen kulttuurimaisemaan. Lisäksi ne edistävät luonnon monimuotoisuutta antamalla suojapaikkoja monille linnuille, nisäkkäille ja hyönteisille sekä suojaisen kasvupaikan viimeisille niittyviljelykulttuurin kasveille. Tässä kärppä.

Kuva: Benjam Pöntinen

PELTOPYY - KULTTUURIMAISEMAN LINTU

Avoimen peltomaiseman tunnuslintu peltopyy on levinnyt niittyviljelyaikakaudella ennen maanviljelyn koneellistumista Etelä- ja Länsi-Suomen laajoille viljelyksille.

Koneellistunut maatalous on eräs peltopyyn vähenemisen syitä, mm. nurmirehun niitto alkukesällä tuhoaa poikueita. Pääsyy vähenemiseen kuitenkin on talviaikaisten suojapaikkojen (mm. ladot ja pientareet) väheneminen ja talviruoan puute peltoalueilla syyskynnön takia. Asiaa voidaan auttaa siirtämällä kyntö keväälle, säästämällä suojapaikkoja ja kylvämällä riistapeltoja (tai ruista).

Ilmajoen Alajoella on menossa peltoeläinten elinolosuhteiden parantaminen -kokeiluhanke. Hankkeen avulla tutkitaan, millä helpoilla toimenpiteillä kuka tahansa viljelijä voi edesauttaa peltopyyn ja muiden kulttuurilajien menestymistä.

Kuva: Benjam Pöntinen

KUOVI

Juhannukselle saakka kuuluva isokuovin vuolas soidinääni on Pohjanmaan tyypillisimpiä kevätääniä. Muita nykyajan maatalouteen sopeutuneita lintulajeja Alajoella on lisäksi kiuru ja töyhtöhyyppä, mutta vielä nykyäänkin voi nähdä myös suopöllön, sinisuohaukan tai tuulihaukan kaartelevan taivaalla.

Petolintujen menestymiseen vaikuttaa kuitenkin maatalouden kehittyminen - mitä vähemmän ojanpientareita salaojituksen seurauksena, sitä vähemmän myyriä haukkojen ruuaksi.

Kuva: Benjam Pöntinen

Tuulihaukka

Kuva: Benjam Pöntinen



TALVI ALAJOELLA

Talvi on raakaa aikaa luonnoneläimille avarassa maastossa. Kolkko tuuli käy pohjoisesta, ja kenties ainoan suojan lakeudella antaa vanha hirsilato tai jokisaunan pihapiiri ruohostoineen.

Niittyviljelyaikakaudella heinät olivat kevättalvelle saakka ladoissa, ja niistä varisi runsaasti siemenruokaa kanalinnuille ja pikkunisäkkäille. Esimerkiksi peltopyyparvi - 10 - 20 lintua - saattoi viettää koko talven yhden ladon antaman suojan ja ruoan turvin.

Nykyään hirsilatoja on Alajoella enää alle 50 kpl, kun niitä vuosisadan alussa oli yli 2000 kpl. Peltopyyparvien kilpailu jäljellä-olevista ladoista on kova - heikompi parvi väistyy. Peltopyyparvia on Alajoella nykyään n. 45.

Kuva: Benjam Pöntinen



PIENTAREET JA SUOJAKAISTAT vähentävät tehokkaasti haitallista ravinteiden huuhtoutumista sade- ja sulamisvesien mukana. Pientareilla kasvavat myös niittyaikakauden kasvien viimeiset rippeet. Alajoelle tyypillisimpiä nykyään ovat runsaasta lannoituksesta hyötyvät pietaryrtti, mesiangervo ja maitohorsma. Ennen niin tavallinen mesimarja uhkaa nykyään hävitä.

Rikkakasvihävitteiden käyttö pientareilla edesauttaa ainoastaan juolavehnän ja ohdakkeiden leviämistä. Parhaiten niihin tehoaa niitto heinäkuulla.

NYKYAIKAINEN MAATALOUS

vaatii yhtenäisiä peltokuvioita konetyön helpottamiseksi. Latoja puretaan tarpeettomina. Salaojitus on vähentänyt pientareita - maisema yksipuolistuu.

Viljelymaa Alajoella on turvetta, hietaa ja hiesua. Lähimpänä joenrantaa maaperä on muodostunut jokilietteestä, joka on kasautunut valliksi. Tästä syystä vanha rakennuskantakin on rannassa - kuivalla maalla - kun tulvat keväisin valtasivat alavimmat pellot.

Nykyään viljellään pääasiallisesti ohraa, kauraa, rypsiä ja nurmea. Alajoella voi ohrasadon määrä olla hyvinkin yli 6000 kg/ha.

Paluu pääsivulle