Viljelytekniikka
Kati Lassi ja Unto Tulisalo

| Kevätrypsin ja -rapsin viljelytekniikka | Sadonkorjuu | Sadon käsittely | Syysrypsin ja syysrapsin viljely |  Luomurypsin viljely | Viljelytekniikan lyhyempi versio |

Kevätrypsin ja -rapsin viljelytekniikka

Seuraavissa kappaleissa paneudutaan oleellisimpiin rypsin ja rapsin satoon vaikuttaviin tekijöihin sekä kasvukaudella tehtäviin viljelytoimenpiteisiin.

Rypsillä ja rapsilla sadonmuodostukseen vaikuttavia tekijöitä on useita. Niiden vaikutus satoon vaihtelee lohkon sijainnin, maan rakenteen, viljelyhistorian ja viljelytoimenpiteiden vaikutuksesta. Monitekijäistä ja monimutkaista "tilkkutäkkiä" muokkaavat lisäksi vielä sääolot sekä kulloinenkin tuholais- ja tautitilanne. Tekijät, joihin viljelijä itse välittömästi pystyy vaikuttamaan, ovat mm. huolellinen muokkaus, riittävä ja lohkon ominaisuudet huomioonottava lannoitus, lohkon ominaisuuksien mukaan mitoitettu kylvösiemenmäärä ja kasvutiheys sekä tehokas ja ajallaan tehty kasvinsuojelu. Näillä eväillä voidaan saavuttaa Suomen kasvuolosuhteissa rypsillä 2000 kg/ha:n satotaso 1100 lämpötilasummakäyrälle asti

Viljelyalue ja kasvupaikka

Kevätrypsin viljely onnistuu Suomessa aina kolmatta viljelyvyöhykettä myöten. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kevätrypsin viljelyalue ulottuu aina Etelä-Savoon, Etelä-Karjalaan ja Etelä-Pohjanmaalle saakka. Viime vuosina on rypsiä viljelty myös Pohjanmaan rannikkoalueella, jopa Oulun korkeudelle saakka. Rypsiä viljellään eniten Varsinais-Suomessa Hämeessä, Uudellamaalla sekä Etelä-Pohjanmaalla. Kevätrapsin kevätrypsiä pidempi kasvuaika rajoittaa sen viljelyn ensimmäiselle viljelyvyöhykkeelle. Rapsia viljellään eniten Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Tärkein tekijä, joka rajoittaa rypsin ja rapsin viljelyn onnistumista niiden nykyisiä viljelyalueita pohjoisemmilla alueilla on niiden selvästi viljoja pidempi kasvuaika ja suurempi vaatimus tehoisasta lämpötilasummasta (rypsillä noin 105 vrk ja 1050 C°, rapsilla 115 vrk ja 1150 C°). Pohjoisemmille viljelyalueille siirryttäessä viljelyn riskit lisääntyvät, eikä satotaso välttämättä yllä samaan kuin etelän edullisemmissa kasvuolosuhteissa. Mikäli lämpötilasummakertymää ei kerry riittävästi, kasvusto ei ehdi tuleentua kasvukauden aikana. Kasvuston tuleentumattomuus näkyy suoraan myös sadon laadussa korkeina lehtivihreäpitoisuuksina.

Öljykasvit soveltuvat useimmille maalajeille. Parhaita kasvupaikkoja ovat hieta- ja hietamultamaat sekä hieta- ja aitosavet, joiden multavuus ja rakenne ovat kunnossa. Multa- ja turvemaat soveltuvat hyvin kevätrypsin viljelyyn, mutta kevätrapsin tuleentuminen saattaa viivästyä näillä mailla liikaa. Poudanarat hiesut ja hiesusavet soveltuvat huonosti öljykasvien viljelyyn, sillä kuivuuden lisäksi ne kuorettuvat herkästi, mikäli heti kylvön jälkeen saadaan runsaita sadekuuroja. 
Yleisenä ohjeena lohkovalinnalle voidaan sanoa, että suosi öljykasvien viljelyssä aurinkoisia, nopeasti lämpiäviä lohkoja. Hyviin satotasoihin pyrittäessä ovat öljykasvit vaativia kasveja ja huonoilta lohkoilta saadaan harvoin suuria satoja. Yhä rasittuneempien maiden vesitaloudesta on tullut yksi satotason merkittävimmistä rajoitteista. Mikäli maan rakenne estää sulamisvesien riittävän varastoitumisen, ollaan täysin kasvukauden oikea-aikaisen sadannan varassa.

Kalkitus ja maan pH

Öljykasvilohkon pH-luvun on oltava kivennäismailla vähintään 6, mieluummin yli 6,5. Eloperäisillä mailla pH-vaatimus on 0,5 yksikköä alempi. Maan pH:n nosto kalkituksella parantaa ravinteiden saatavuutta ja etenkin fosforin ja muiden pääravinteiden käyttökelpoisuutta. Etenkin fosfori on happamassa maassa sitoutunut vaikealiukoiseen muotoon. Mikäli maan pH on yli 7, ovat puolestaan hivenravinteet, kuten boori ja mangaani, vaikealiukoisempia.

Merkitys viljelykierrossa

Kevätöljykasvit ovat sopivia välikasveja yksipuoliseen viljanviljelyyn. Öljykasvien viljely parantaa maan kasvukuntoa. Parhaiten se on ilmennyt esikasvikokeissa, joissa keveillä hietamailla ohran ja kevätvehnän sadot ovat olleet 5–15 % suuremmat öljykasvien jälkeen kuin yksipuolisessa viljan viljelyssä. Vastaavasti sadonlisät ovat olleet jäykillä savimailla 3–4 %. Siten varovaisenkin arvion mukaan rypsin ja rapsin esikasviarvo kevätvehnän ja ohran viljelyssä on savimailla 100 - 200 kg/ha ja keveillä mailla 150 - 250 kg/ha.

Ruotsalaisten tutkimusten mukaan öljykasvien edullinen vaikutus näkyy vielä kahden vuoden kuluttua öljykasvien viljelystä 6 - 8 % lisäyksenä ohrasatoon. Vuosina 1994 - 1996 MTT:llä järjestetyissä viljelykiertokokeissa kevätrypsin jälkeen kylvetystä syysvehnästä saatiin keskimäärin 855 kg/ha parempi sato kuin ohran jälkeen kylvetyssä syysvehnästä.

Viljely samalla lohkolla

Öljykasvien viljelyä vuodesta toiseen samalla lohkolla on syytä välttää. Tällöin tautiriski kasvaa eikä öljykasvien esikasviarvoa voida täysipainoisesti hyödyntää. Sopiva väli öljykasvien viljelyssä samalla lohkolla on vähintään 3 vuotta. Mikäli tilalla esiintyy jollain lohkolla möhöjuurta, on viljelykiertoon kiinnitettävä erityisen paljon huomiota. Ristikukkaisten kasvien (rypsi, rapsi, kaali jne.) viljelyä möhöjuurta sisältävällä lohkolla tulee ehdottomasti välttää. Möhöjuuri voi työkoneiden mukana levitä myös tilan muille lohkoille, minkä vuoksi työkoneiden puhtauteen tulee muille lohkoille siirryttäessä kiinnittää erityistä huomiota. Möhöjuuri säilyy maassa tartutuskykyisenä kymmeniä vuosia.

Muokkaus

Tärkeimmät tavoitteet öljykasvien kylvömuokkauksessa ovat kosteuden säästö itämistä ja taimettumista varten ja hienon maakerroksen saaminen siemenen ympärille. Maan pintakerros puolestaan saisi jäädä karkeahkoksi kuorettumisen ehkäisemiseksi.

Sopivan kylvöalustan valmistaminen pienisiemeniselle rypsille ja rapsille vaatii huomattavasti enemmän taitoa ja huolellisuutta kuin viljoille.

Muokkauksen perusta luodaan varsinkin jäykillä savimailla tasaisella syyskynnöllä. Savimailla kannattaa aina tehdä tasausäestys heti, kun se on maan kuivumisen puolesta mahdollista. Tasausäestys estää maan nopean kuivumisen ja antaa mahdollisuuden lykätä kylvöä, kunnes maa on lämmennyt. Näin luodaan edellytykset tasaiselle ja nopealle taimettumiselle.

Rypsin ja rapsin kylvömuokkaus tehdään viljojen kylvömuokkausta matalampaan, vain noin 2–4 cm:n syvyyteen, ja sen tulee olla hienojakoisempi. Jos savimaa on jo kuivunut liikaa ja koko muokattu kerros on jäämässä karkeaksi, voidaan muokkaussyvyyttä hiukan lisätä. Liian märän maan muokkausta on myös syytä välttää, sillä se lisää rikkaruohoisuutta ja kuorettumisriskiä sekä nopeuttaa kuivumista kylvön jälkeen

Multamailla muokkaus taas tulee helposti liian syväksi. Tällöin on syytä harkita jyräystä jo ennen kylvöä. Jyräys edistää myös maan pintakerrosten lämpenemistä ja nopeuttaa itämistä. Jyrää voidaan käyttää myös äkeen perässä kevyitä maita muokattaessa. Hikevillä mailla muokkaus ei yleensä tuota ongelmia.

Ongelmamaiden muokkaus

Monet Etelä-Suomen savimaista ovat menettäneet multavuutensa ja niiden rakenne on heikentynyt. Siksi erikoistoimenpiteet itämisen varmistamiseksi öljykasvien viljelyssä ovat välttämättömiä:

• Muokkauksen jälkeen koko muokkauskerros yleensä kuivuu ja kapillaarivesi ei nouse tähän kerrokseen edes raskaan jyräyksen jälkeen. Tästä syystä muokkauksen on oltava mahdollisimman matala.
• Muokkauskerros saa olla vain sen syvyinen, että rypsin sirkkalehdet jaksavat vielä hyvin nousta pintaan.
• Kylvövantaat tulee painottaa niin, että ne seuraavat tarkoin muokkauskerroksen alapuolista koskematonta kosteaa maakerrosta.
• Ajonopeus kylvettäessä täytyy pitää alhaisena. Liian suuri vauhti nostaa vantaat kosteasta pohjasta nopeasti kuivuvaan muokkauskerrokseen, jossa siemenen itäminen vaikeutuu.

• Lannoitevantaat on nostettava normaalia ylemmäksi, jotta ne eivät liiaksi rikkoisi ehyttä pohjamaata.

Öljykasvien veden käyttö

Suurenna kuva klikkaamalla!
Muokkaus, lannoitus ja kylvö liittyvät niin olennaisilta osiltaan rypsin ja rapsin vedenkäyttöön, että lienee paikallaan kerrata näiden kasvien vedenkäyttöä tarkemmin.

Jotta siemen itää, tulee maassa olla riittävästi kosteutta. Sirkkataimivaiheessa taimet eivät vielä tarvitse määrällisesti paljon vettä. Rypsin ja rapsin vedentarve vaihtelee kasvukauden edetessä. Suurin vedentarve ajoittuu varren pituuskasvun ja kukinnan aikaan eli ajanjaksoon, jolloin meillä yleensä sataa vähiten. Kukinnan kesto määrää satotason varsin pitkälle. Yksi kukka on auki runsaan vuorokauden ja neliömetrille pitäisi kukkia vähintään 8000 kukkaa, jotta suuri sato olisi mahdollista. Kukinta voi suotuisissa olosuhteissa kestää jopa 4 viikkoa.

Mikäli sulamisvedet eivät riittävästi varastoidu maahan, haihtuu maasta nopeasti vettä ja kukintaan ehdittäessä ollaan sadannan varassa. Tässä vaiheessa maalaji ja maan rakenne ovat tärkeässä asemassa. Kuvio vasemmalla alhaalla osoittaa minkälaisia vesivarastoja eri maalajit voivat sisältää. Vesivaje heijastuu nopeasti syntyvään satoon (kuvio oikealla). Syntyvää vesivajetta ei voi juuri muilla viljelypanoksilla korvata ja kuivina kesinä mm. annettua lannoitusta ei voida täysipainoisesti hyödyntää. Suuret lannoitepanokset saattavat lisäksi aiheuttaa loppukesän sateiden jälkeen jälkiversontaa ja rikkaruohottumista.

Suurenna kuva klikkaamalla!                                                                        Suurenna kuva klikkaamalla!

Lannoitus

Suomen markkinoilla on yhä enenevissä määrin saatavilla eri lannoitevalmistajien erilaisia lannoitteita. Öljykasveille sopiva lannoitus on mahdollista räätälöidä perinteisistä NPK-lannoitteista, erilaisista seoslannoitteista tai jopa pelkistä typpilannoitteista, joita niitäkin löytyy jo hyvä valikoima. 
Öljykasvien ravinteiden käytössä ei ole esitettävissä olennaisia muutostarpeita aiempiin viljelyoppaisiin viitaten. Jo pelkästään kustannus- ja ympäristöpaineet edellyttävät kuitenkin entistä tarkempaa harkintaa lannoitteiden käytössä.
Sadon määrän kannalta öljykasveille tärkeät ravinteet ovat typpi, fosfori, kalium, magnesium ja rikki. Lisäksi öljykasvit tarvitsevat riittävästi booria.

Lähtökohtana lannoituksen suunnittelussa ovat pellon viljavuusluvut, etenkin kun ympäristötuen ehdot määrittelevät tarkoin typen ja fosforin käytön. Ympäristötuen 2007–2013 ehtojen mukaiset typpilannoituksen enimmäismäärät ovat kevätrypsillä ja -rapsilla maalajista riippuen Etelä- ja Keski-Suomessa 60–110 kg/ha/v satotason ollessa 1750 kg/ha. Ympäristötuen ehtojen mukaisen fosforilannoituksen enimmäismäärät vaihtelevat maan viljavuusluokan perusteella ja ovat kevätrypsillä ja -rapsilla välillä 8 kg/ha/v (viljavuusluokka hyvä –32 kg/ha/v (viljavuusluokka huono). Korkean fosforiluvun lohkoilla ei fosforia saa käyttää. Mikäli viljavuustutkimuksen perusteella lohkon kaliluvutkin ovat kunnossa, voi rypsin ja rapsin lannoituksen räätälöidä vain typpilannoituksen varaan. Typpilannoitusta voi ympäristötuen ehdoissa esitetyistä määristä lisätä vielä 10 – 20 – 30 kg/ha/v, mikäli lohkon satotason arvioidaan nousevan 2000 – 2250 – 2500 kg/ha Myös fosforilannoitusta on mahdollista lisätä 3–6 kg/ha, mikäli satotason arvioidaan nousevan 25–50 %. Edellytyksenä on, että satotaso on saatu lohkolta kyseisellä viljelykasvilla jonain viidestä aiemmasta satovuodesta. Lohkokohtainen satotaso määritetään jakamalla koko maatilalta saatu kyseisen viljelykasvin sato niille lohkoille, joilla kyseistä kasvia on viljelty, tai osoittamalla muulla tavalla, että ko. satomäärä on saatu kyseiseltä lohkolta.

Lannoitusta kannattaa tarkentaa ympäristöehtojen puitteissa myös esikasvin, maan multavuuden ja kylvöajan perusteella. Tarkemmat ohjeet lannoitukseen liittyviin rajoituksiin löytyvät Maaseutuviraston oppaista.

Ohjeet maan viljavuuslukujen perusteella tapahtuvaan lannoitukseen on esitetty oheisessa lannoitusohjetaulukossa

.

Starttilannoitus fosforilla

Starttifosforilannoituksella pyritään parantamaan rypsin ja rapsin fosforin saatavuutta alkukasvukaudella. Fosforin riittävä saatavuus on tärkeää kasvin täysipainoiselle typen käytölle sekä juuren ja juuren haarojen kasvulle. Kevätkylmässä tai happamassa maassa fosforin vapautuminen on kuitenkin vielä hidasta. Tässä tilanteessa pieni määrä vesiliukoista fosforia itävän taimen välittömässä läheisyydessä nopeuttaa juurten muodostumista ja taimen kasvua.

Starttifosforia käyttämällä voidaan myös optimoida kasvien fosforin käyttöä ja täten alentaa tarvittavaa fosforilannoitemäärää, mikä puolestaan pienentää ympäristön ravinnekuormitusta ja auttaa siten täyttämään ympäristötuen ehdot. Käytännössä starttilannoitus on osoittautunut hyväksi menetelmäksi varmistaa tasainen ja voimakas taimettuminen lähes kaikissa viljelyoloissa. Lisäksi starttifosfori tehostaa typen hyväksikäyttöä ja kasvustot lakoontuvat tavallista vähemmän ja tuleentuvat tasaisesti.

Jaettu typpilannoitus

Öljykasvien lannoitteet annetaan Suomessa yleisesti kylvön yhteydessä kerta-annoksena. Typpilannoituksen voi kuitenkin jaksottaa siten, että osa typpilannoituksesta jätetään annettavaksi myöhemmin kasvukaudella tarpeen mukaan. Rypsillä ja rapsilla lisälannoitus tulee tehdä ruusukevaiheessa, ennen varren pituuskasvuvaiheen alkua, jotta kasvi pystyy sen tehokkaasti hyödyntämään. Markkinoilta löytyy useita rakeina tai liuoksena annettavia lannoitevalmisteita.

Hivenlannoitteet ja lehtilannoitus

NPK-lannoituksen lisäksi on tärkeää huolehtia myös muiden rypsille ja rapsille tärkeiden ravinteiden saatavuudesta. Mikroravinteet annetaan usein kylvön yhteydessä peruslannoituksen mukana, mutta myös niiden antaminen myöhemmin kasvukaudella lehtilannoituksena onnistuu. Lehtilannoitteet voidaan usein antaa kasvinsuojeluaineiden kanssa samalla kertaa, jolloin käsittely on varsin vaivatonta. Saatavilla on lukuisia valmisteita.

Rypsi ja rikin tarve

Rypsin rikin tarve on yhtä suuri kuin sen fosforin tarve. Rikkiä kasvi käyttää mm. hapetus-pelkistys reaktioissa, vitamiineissa ja varastoaineissa. Rypsi tarvitsee rikkiä enemmän kuin viljat, koska sen siemenet sisältävät runsaasti rikkipitoisia yhdisteitä, kuten rikkipitoisia aminohappoja ja glukosinolaatteja. Riittävä rikin saanti on edellytyksenä myös typen täysipainoiselle käytölle. Rypsi tarvitsee 2000 kilon siemen­satoa varten noin 23 kiloa rikkiä, josta yli puolet on siemenissä. Lievä rikin puute ei aiheuta varsinaisia puutosoireita. Vakavia puutosoireita ovat nuorten lehtien kellastuminen ja muuttuminen lopulta punaisiksi. Jos rypsi ei saa rikkiä riittävästi, litujen ja siementen määrä laskee ja siementen koko piene­nee.

Rikin saanti

Maaperän rikkipitoisuus voidaan todeta luotet­tavasti viljavuus- tai lehtianalyysillä. Selvää rikin puutetta esiintyy usein vain karkeimmilla kivennäismailla. Yleisenä oletuksena on ollut, että maaperän rikki, rikkipitoiset lannoitteet ja happamat sateet ovat taanneet riittävän rikin saannin. Happamat sateet ovat kuitenkin viime vuosikymmenen aikana selvästi vähentyneet, millä voi olla vaikutusta rikin riittävyyteen kasvukaudella. Maaperässä rikki on sitoutuneena orgaaniseen aineeseen, josta se mikro-organismien hajottaessa orgaanista ainetta vapautuu epäorgaanisena sulfaattirikkinä, joka liikkuu maassa helposti ja on siten myös herkästi huuhtoutuvaa. Mikäli viljavuusanalyysin tulokset rikin osalta ovat tyydyttäviä tai huonompia, tulee kasvien rikin saantiin lannoitteiden kautta kiinnittää erityistä huomiota. Rikin puutosta voidaan rypsillä ja rapsilla korjata vielä ruusukevaiheessa esim. ammoniumsulfaattilannoituksella, jolloin kasvi saa rikin yhteydessä myös typpeä. Rikin puutoksen korjaamiseen on saatavilla myös muita lannoitteita.

Magnesium

Magnesium on kasvin viherhiukkasten rakennusaine ja se on siten osallisena yhteyttämistapahtumassa. Li­säksi magnesiumia on entsyymeissä, jotka säätelevät valoenergian sitomista ja valkuaisainesynteesiä. Mag­nesiumin puute näkyy rypsillä ensimmäisenä vanhemmissa lehdissä pääsuonien välisen alueen kellastumi­sena. Myöhemmin lehtien reunat muuttuvat purppuran punaisiksi ja lehtiin muodostuu ruskeita, kuolleita laik­kuja.

Rypsi tarvitsee magnesiumia useita kiloja hehtaaria kohden. Varsin vähän on kuitenkin tehty tutkimuksia siitä, mikä maan magnesiumpitoisuuden tulisi olla, jotta puutosta ei syntyisi. Yleisin arvio on, että maassa tulisi olla rypsille käyttökelpoista magnesiumia 25 mg/l. Viljavuusanalyysillä saadaan varmimmin selville mag­nesiumin lannoitustarve peltolohkolla. Dolomiittikalkki sisältää vähintään 7 % magnesiumia, ja käytettäessä sitä kalkitukseen turvataan myös riittävä magnesiumin saanti. Magnesiumlannoitus voidaan tehdä myös kas­vukaudella hivenlannoitteilla, jotka sisältävät magnesi­umia.

Hivenravinteet

Rypsi tarvitsee hivenravinteita, kuten booria, mangaania ja sinkkiä hyvin pieniä määriä edellä mainittuihin pääravinteisiin verrattuna. Yleensä niitä on maassa riittävästi. Meillä käytettävät moniravinteiset lannoitteet sisältävät myös joitakin hivenaineita. Hivenravinteet ovat pienistä määristään huolimatta tärkeitä kasvin normaalille kasvulle. Vain harvoin puutosoireet ovat niin voimakkaita, että ne näkyisivät kasvien ulkomuodossa, tai sitten ne peittyvät muiden kasvutekijöiden vaikutusten alle. Viljavuusanalyysi onkin ainoa keino maan hivenainepitoisuuden selvittämiseksi. Markkinoilla on saatavilla useita hivenlannoitteita, niin rakeisina kuin liuoksinakin.

Boori

Kaikki ristikukkaiset kasvit ovat varsin herkkiä boorin puutteelle. Boori vaikuttaa rypsin hiilidioksidiaineenvaihduntaan ja solujen vedenottoon. Boorin puute vaikuttaa mm. kukintaan; kukintojen kärjet kuihtuvat, kuolleet terälehdet jäävät kiinni kukintoihin ja litujen kehitys häiriintyy. Myös varsien halkeilu pituussuunnassa ja lehtien hauraus ovat merkkejä boorin puutteesta. Rypsi tarvitsee booria noin 30 g/ha. Tämä määrä sisältyy monikertaisena jo muutaman sadan kilon Y-lannoitemäärään. 

Mikäli lannoituksessa käytetään lannoitevalmisteita, joissa ei ole booria ja viljavuusanalyysin tulosten perusteella maan booripitoisuus on matala, tulee öljykasvien riittävästä boorin saannista huolehtia booria sisältävällä lisälannoituksella. On kuitenkin muistettava, että liian suuri boorimäärä on kasveille myrkyllistä.

Mangaani

Mangaani toimii eräiden tärkeiden entsyymien aktivoijana, ja sitä on myös lehtivihreähiukkasissa. Mangaanin puutteesta kärsivän rypsin nuorimpiin lehtiin tulee keltaisia laikkuja ja kasvin kehitys hidastuu. Mangaani soveltuu levitettäväksi lehtilannoitteena, esim. mangaanisulfaattina tai mangaanikelaattina.

Kylvö

Kylvöajankohta

Maan kosteus ja lämpötila määräävät öljykasvien kylvöajankohdan. Rypsi ja rapsi alkavat itää + 5 C° asteen lämpötilassa, mutta vasta +10–15 C° asteessa niiden itäminen on nopeaa ja tasaista. Lämpimässä maassa rypsi tulee sirkkataimelle jo 3-5 vuorokaudessa, kun taas kylmässä maassa taimettuminen voi kestää jopa pari viikkoa. Rapsi taimettuu yleensä noin vuorokauden hitaammin kuin rypsi.

Rypsin kylvöajankohdan valinnassa on keskimäärin lähes viikon harkinnanvara. Eteläisessä Suomessa maa kuivuu muokkauskelpoiseksi monesti nopeammin kuin se lämpenee taimettumiselle sopivaan lämpötilaan. Silloin kylvöajankohta on valittava kompromissina maan kuivumisriskin ja hitaan itämisen välillä. Yleensä myöhästetystä, lämpimään maahan tehdystä kylvöstä kehittyy nopeasti aikaista kylvöä voimakkaampi kasvusto. Rypsi tulisi kylvää toukokuun loppuun mennessä, jotta se ehtisi varmasti tuleentua. Rapsin kasvuaika on sen sijaan niin pitkä, että se on kylvettävä mahdollisimman aikaisin.

Halla

Yleistäen voidaan sanoa, että rypsi ja rapsi eivät ole kovin arkoja hallalle. Taimivaiheessa molemmat lajit sietävät muutaman asteen hallaa, varsinkin jos halla tulee viileän jakson päätteeksi. Rypsi ja rapsi ovat arimmillaan pakkastuhoille kukintavaiheessa, jolloin halla voi saada aikaan suuriakin sadonmenetyksiä palelluttamalla kukkanuppuja Myös myöhemmin syyskesällä (lituvaiheessa) esiintyessään halla voi saada aikaan sadonmenetyksiä, jotka voivat syntyä jo muutaman asteen pakkasessa. Tässä kasvuvaiheessa halla vaikuttaa suoraan siemenen laatuun lehtivihreän hajoamisen pysähtyessä. Tällöin siemenen lehtivihreäpitoisuus jää pakkashetken lukemiin. Myös siemenen itävyys kärsii syksyn pakkasista.

Kylvösyvyys

Öljykasvien pienikokoinen siemen asettaa tarkat rajat sopivalle kylvösyvyydelle. Rypsin ja rapsin paras kylvösyvyys on 2- 4 cm . Matalalta pieni siemen jaksaa taimettua hyvin ja nopeasti. Maan lämpötila on myös tavallisesti korkein sen pintakerroksessa. Kylvökoneet ovat muuttuneet varsin paljon viime vuosien aikana ja varsinkin suorakylvökoneet vaativat rypsin kylväjältä tarkkaa paneutumista kylvövantaiden toimintaan. Yleisin kylvövirhe on kylvää liian syvään, jolloin taimet tulevat hitaasti ja vaivalloisesti pintaan. Jo 5 cm:n syvyyteen kylvetyllä siemenellä on vaikeuksia kasvaa pintaan ja taimistosta tulee tällöin harva. Kylvövirheiden paikkaaminen siemenmäärää lisäämällä on kallista.

Riittävä kosteus on ehdoton edellytys itämiselle, minkä vuoksi kylvösyvyyttä joudutaan usein lisäämään. Kuivassa maassa siemen ei idä tai siemen kuolee ennen kuin kehittyvät juuret saavuttavat pysyvästi kostean maakerroksen. Itämiseen tarvittava kosteus säilyy kylvösyvyydessä vain matalaan muokatussa maassa. Jos maa on päässyt liiaksi kuivumaan, voidaan tilannetta parantaa kylvöä edeltävällä jyräyksellä.

Mikäli joudutaan harkitsemaan kylvöksen rikkomista, on syytä muistaa, että jo 100–150 yksilöä/m² riittää tuottamaan hyvän sadon.

Kylvömäärä

 

Rypsin ja rapsin kylvömäärä voi normaalioloissa vaihdella tuntuvasti ilman, että sillä on merkittä vää vaikutusta satoon. Kevätrypsin kylvömääräksi suositellaan 6-10 kg/ha ja kevätrapsille 8-12 kg/ha. Rypsin tavoitekasvutiheys on 300 kpl/m2 ja rapsin 200 kpl/m2. Hyvissä kasvuoloissa kannattaa käyttää alhaisia kylvömääriä (4-5 kg/ha). Tarvittaessa voi kylvää myös joka toisella vantaalla, mikäli koneella ei muuten pysty kylvämään riittävän pientä määrää.

Kylvösiemenmäärän vaikutus kasvuston rakenteeseen

Kylvösiemenmäärällä ja sitä seuraavalla kasvutiheydellä on suora vaikutus kasvuston rakenteeseen. Harvemmassa kasvustossa kasvit haaroittuvat enemmän ja ne tuottavat enemmän lituja kasvia kohden. Harvemmassa kasvustossa kasvaneet kasvit ovat usein myös pidempiä ja niiden varren tyvi on paksumpi kuin tiheässä kasvustoissa kasvaneilla kasveilla. Koska harvassa kasvustossa suurempi osa liduista tuotetaan sivuversoissa, voi tuleentuminen viivästyä sivuversojen pitkään kestävän ja eriaikaisen kukinnan takia. Tällöin on vaarana, että sadon lehtivihreäpitoisuus jää liian korkeaksi tai sadonkorjuuolosuhteet heikkenevät suuresti sadonkorjuun viivästymisen takia.   Oheisessa kuvassa nähdään kylvösiemenmäärän ja sitä seuraavan kasvutiheyden suora vaikutus kasviyksilöihin. Molemmissa kasvinipuissa on 20 rypsiä, jotka on kerätty kasvustosta vihreälitu­vaiheessa. Vasemmalla olevassa nipussa olevat kasvit on kerätty 4 kg/ha kylvösiemenmäärällä kylvetystä kasvustosta ja oikealla olevassa nipussa 8 kg/ha kylvösiemenmäärällä kylvetystä kasvustosta.

Kylvösiemenmäärä ja kasvuston rakenne voi myös vaikuttaa epäsuorasti satoon. Tiheä kas­vusto on herkempi lakoutumiselle ja pahkaho­meelle. Pahkahomeen torjunnan kannalta olisikin tärkeää pyrkiä ilmaviin kasvustoihin, joissa taudin esiintyminen runsaana on epätodennäköistä. Toi­saalta tiheä kasvusto kilpailee alkukasvukaudella paremmin rikkakasvien kanssa elintilasta ja se siten torjuu paremmin rikkakasveja. Myös lajike­valinnalla sekä typpilannoituksella on todettu olevan vaikutusta lakoutumiseen.

Sadontuotannon kannalta kullekin kasvukaudelle optimaalisinta kasvuston rakennetta on vaikea määrittää. Rypsin ja rapsin kompensaatiokyky on poikkeuksellisen suuri. Ne pystyvät kompensoimaan esimerkiksi alhaista kasvutiheyttä lisäämällä yksittäisen kasvin kokoa ja haaroittumista. Rypsi ja rapsi voivat kompensoida myös litujen ja siementen lukumäärän suhteen niin, että litujen lukumäärän ollessa alhainen siementen määrä lidussa kasvaa ja samoin yksittäisen siemenen koko kasvaa.

Suorakylvö öljykasvien viljelyssä

Viime vuosina suorakylvön käyttö on yleistynyt syys- ja kevätviljojen ohella myös öljykasvien viljelyssä. Vuonna 2008 lähes neljännes öljykasvien kylvöistä teh­tiin suorakylvöä käyttäen. Tasaisesti taimettuneen kasvuston saavuttaminen on suorakylvössä suurin haaste. Moni viljelijä käyttää tavallista korkeampia kylvösiemen­määriä tavoitteeseen päästäkseen. Suora­kyl­vössä vaarana on, että osa siemenistä jää liian pintaan ja osa menee liian syvään, jolloin ne jää­vät itämättä. Todellisen potentiaalinsa suorakylvö näyttänee vasta vuosien tutkimusten ja kokemusten myötä. Öljykasvien kylvö on jo perinteisin menetelmin taitolaji, jossa paraskin ammattilainen saattaa epäon­nistua ja johon suorakylvö tuo yhä lisää reunaehtoja.
Rypsin suorakylvö edellyttää, että rikkatilanne on lohkolla hallinnassa. Rikkakasvien torjuntaan on mah­dollista käyttää glyfosaattia jo syksyllä tai ennen kyl­vöä keväällä tai siemenrikkakasvit voidaan torjua kyl­vön jälkeen käytössä olevilla herbisidivalmisteilla. Juolavehnä ja hukkakaura voidaan torjua myös tavalli­seen tapaan. Rypsin vaatima matala kylvösyvyys on vaikea tavoite toteuttaa suorakylvössä. Lannoitteiden sijoittaminen samaan kylvöriviin siemenen kanssa saattaa aiheuttaa polttovioituksia. Tuholaisten torjunta ei suorakylvössä tuota ylimääräisiä ongelmia. Kasvitautien osalta voidaan toistaiseksi esittää vain arvailuja. Pahkahomeen pahkat ja muut taudinaiheuttajien kesto- tai talvehtimismuodot voivat hyvin yhä runsastuvassa sänkimassassa. Siitä, mikä vaikutus tällä on tautivaaran lisääntymiseen, tarvitaan lisää kokemuksia ja tutkimuksia.

Kylvösiemenlajikkeet

Öljykasvien viljelyaloja lajikkeittain

Öljynpuristamoiden viljelysopimusehdoissa edellytetään, että kylvösiemenenä käytetään virallisesti tarkastettua, sertifioitua, kansallisella lajikelistalla olevaa tai muuta ostajan erikseen kirjallisesti hyväksymää lajiketta. Suomen markkinoilla on tällä hetkellä lukuisia kevätrypsi- sekä kevätrapsilajikkeita. Oheisessa taulukossa on luetteloitu keväällä 2010 yleiseen viljelyyn saatavissa olevat lajikkeet ja niitten toimittajat.  

Lajikekuvaukset ovat luettavissa kunkin toimijan omilta nettisivuilta. Kevätrypsilajikkeet eroavat MTT:n virallisten lajikekoetulosten perusteella vain varsin vähän toisistaan. Koetulosten perusteella kasvuaika on lähes kaikilla rypsilajikkeilla 100–102 päivää ja sadon tuleentumiseen vaaditaan noin 1000 asteen lämpötilasummakertymää.

Merkittävimmät erot lajikkeiden välillä löytyvät siitä kuinka herkästi lajike lakoutuu tai siitä kuinka korkea lajikkeen öljypitoisuus on. Rikka- ja lehtivihreäpitoisuudet verottavat eniten tilityshintaa. Lajiketta enemmän taloudelliseen lopputulokseen vaikuttavatkin viljelytekniikan muut osatekijät.

Kevätrapsin kohdalla tilanne on toisin. Sadon onnistuminen on suuresti kiinni lajikkeen aikaisuudesta. Toisaalta taas satotason nousu merkitsee yleensä pidempää lajikkeen kasvuaikaa. Riskit sadon onnistumiselle kasvavat lähinnä lehtivihreäongelmien vuoksi. Virallisten lajikekokeiden tulosten mukaan viljelyssä olevien rapsilajikkeiden kasvuaika on keskimäärin 109–114 päivää ja tuleentumiseen tarvitaan 112 –1160 asteen tehoisaa lämpötilasummaa. Rapsilajikkeiden öljypitoisuus on rypsilajikkeita korkeampi.

Tuloksia rypsin virallisista lajikekokeista.2003–2010.

Yksityiskohtaisempia tuloksia lajikekokeista MTT:n MTT Kasvu 13 - julkaisussa, joka on luettavissa myös verkkoversiona.

Tuloksia rapsin virallisista lajikekokeista.2003–2010.

.

Laatutekijöiden vaikutus hintaan 

Käytössä olevien lajikkeiden ominaisuuksista eniten taloudelliseen tulokseen vaikuttaa satoisuuden lisäksi öljypitoisuus (kevätrapsilla lisäksi kasvuaika lehtivihreäpitoisuuden kautta). Oheisissa kaavioissa esitetään lajikekohtaiset öljypitoisuudesta johtuvat erot myyntitulossa. Kaavioissa käytetyt öljypitoisuudet ovat vuosina 2003–2010 järjestettyjen virallisten lajikekokeitten keskiarvoja.

Rypsilajikkeitten öljypitoisuuden vaikutus myyntituloon      Rapsilajikkeiden öljypitoisuuden vaikutus myyntituloon

Kasvinsuojelu

Oikopolut
Tuholaiset ja niiden torjunta   Kasvitaudit ja niiden torjunta   Käytettävissä olevat torjunta-aineet
Ajankohtaisia kasvinsuojeluohjeita/KasperIT  Farmitin rikkakasvikuvasto

Tärkeimmät rikkakasvit ja niiden torjunta

Rikkakasvit kilpailevat viljelykasvien kanssa kasvutilasta, valosta, vedestä ja ravinteista. Ne alentavat öljykasvien sadon määrää ja laatua, lakouttavat kasvustoa ja aiheuttavat epätasaista tuleentumista sekä vaikeuttavat puintia. Mikäli rikkakasvin siemeniä on rypsi- tai rapsisadossa yli 3 %, tehdään sadon tilityshintaan laatuvähennyksiä.

Siemenrikkakasveista rypsille ja rapsille haitallisimpia ovat jauhosavikka, pillikkeet, peltomatara ja pihatähtimö eli vesiheinä. Alkukevään kylmissä sääoloissa rypsi ja rapsi kilpailevat hitaasti maan pinnan peittävinä heikosti rikkakasvien kanssa. Esimerkiksi jauhosavikan taimettumisnopeus ja maanpinnan peittämiskyky kylmässä maassa on rypsiin ja rapsiin verrattuna ylivoimainen. Vesiheinä haittaa puolestaan lakoutuneen rypsin puintia syksyllä. Rypsin siemenen kanssa samanpainoiset jauhosavikan ja mataran siemenet ovat erittäin hankalia poistaa sadon seasta lajittelemalla.

Tulevien öljykasvilohkojen rikkakasvien torjuntaa tulisi tehdä suunnitelmallisesti ja tehostetusti jo esikasvin viljelystä lähtien. Kylvöteknisesti rikkakasvien kasvua voidaan estää kylvämällä rypsi ja rapsi lämpimään maahan, jolloin niiden taimettuminen on nopeaa. Kasvukaudella tehtävä rikkakasvien torjunta on Suomessa ongelmallista torjunta-aineiden vähäisyyden vuoksi. Viljelylohkon valinta, viljelykierto ja ennalta ehkäisevät toimet ovatkin öljykasveilla suuremmassa rooleissa rikkakasvien torjunnassa kuin viljoilla.

Siemenrikkakasvien kemiallinen torjunta

Siemenrikkakasvien torjuntaan on markkinoilla neljä valmistetta. Näistä valmisteista yhden käyttöajankohta on ennen kylvöä ja muiden sen jälkeen.

Napropamidia tehoaineena sisältävä Devrinol 450 EC on maavaikutteinen valmiste, joka ruiskutetaan ensimmäisen äestyksen jälkeen ja se on mullattava 2-6 cm:n syvyyteen vuorokauden kuluessa ruiskutuksesta. Maan kosteus lisää valmisteen tehoa. Paras teho saadaan, kun maan humuspitoisuus on alle 8 % (vähämultainen tai multava). Devrinol tehoaa hyvin mataraan, pihatähtimöön, saunakukkaan, pillikkeeseen ja kylänurmikkaan. Teho savikkaan, peltotaskuruohoon sekä kierto- ja ukontattareen on kohtalainen. 
Butisan S (tehoaine metatsaklori) on valmiste, joka voidaan ruiskuttaa 3 pv rypsin kylvön jälkeen ennen rypsin taimettumista tai myöhemmin aina rypsin 4 – lehtiasteelle saakka. Hyvän tehon saamiseksi tulee valmiste ruiskuttaa rikkakasvien 2–4 lehtiasteella. Valmisteen teho heikkenee selvästi ja nopeasti, mikäli rikkakasvit ovat tätä suurempia. Butisan S tehoaa hyvin mm. keväällä itävään saunakukkaan, peippiin, linnunkaalin ja pihatähtimöön eli vesiheinään. Butisan S on sekä maa- että kosketusvaikutteinen herbisidi, jonka teho heikkenee maan humuspitoisuuden kasvaessa. Humuspitoisilla mailla rikkakasviruiskutus tulisi tehdä jo rikkakasvien 2–4 lehtiasteella, kun kivennäismailla ruiskutusta voidaan hieman viivästyttää

Galera (tehoaineet klopyralidi ja piklorami) valmiste vaikuttaa rikkakasveihin lehtien kautta. Valmiste tehoaa mm. saunakukkaan, pihasaunioon, kiertotattareen, ruiskaunokkiin, valvattiin, ohdakkeeseen, savikkaan ja mataraan. Valmisteen käyttöajankohta on rypsin 2-4-lehtiasteelta

Juolavehnän ja hukkakauran kemiallinen torjunta

Juolavehnä voidaan torjua tulevalta rypsilohkolta jo edellisenä syksynä glyfosaatti – käsittelyllä.  Juolavehnän, hukkakauran, valvatin, ohdakkeen ja saunakukan torjunta rypsi- ja rapsikasvustoista on mahdollista myös kasvukaudella. Valmisteet ja torjunta-ainekustannukset on esitetty Käytettävissä olevat rypsin ja rapsin kasvinsuojeluaineet - taulukossa.

CLEARFIELD®  Tuotantomenetelmä

Clearfield® tuotantomenetelmä pohjautuu rapsilla tuotettuun mutaatioon, joka teki rapsista kestävän imidazolinoniryhmän herbisideille. Sen toimintamekanismi perustuu asetolaktaattisyntetaasientsyymin (ALS) toiminnan ehkäisyyn, jolloin haarautuvien aminohappojen muodostus kasvissa lakkaa ja kasvi kuolee. Sittemmin mutaatio on perinteisin takaisinristeytysmenetelmin siirretty lukuisiin rapsilajikkeisiin ja nyttemmin myös suomalaiseen Aurea CL-rypsilajikkeeseen. Imidazolinoniherbisidit ovat tyypiltään sulfonyyliureoita muistuttavia herbisidejä. Niille on ominaista niiden vaikutustavasta johtuva alhainen nisäkäsmyrkyllisyys.

Meillä käyttöön hyväksytty imidazolinoni on imazamoksi. Se on kosketusvaikutteinen taimivaiheessa ruiskutettava herbisidi. Käytettävä tehoainemäärä on alhainen ja se hajoaa maassa nopeasti. Hyvä torjuntateho löytyy useisiin leveälehtisiin rikkakasveihin sekä myös yksisirkkaisiin heiniin, kuten hukkakauraan, juolavehnään ja kylänurmikkaan.

Basfin  kehittämä Clearfield^®-menetelmä on yleistynyt nopeasti maailmalla ristikukkaisten öljykasvien lisäksi myös muille viljelykasveille kuten vehnälle auringonkukalle, maissille, linssille ja riisille.  Nyt se on rantautunut myös Eurooppaan.

Viljelijäkokeet

Ennen hyväksymistä torjunta-ainerekisteriin imazamoksilla tehtiin usean vuoden aikana sekä ruutukokeita että laajoja viljelijäkokeita herbisidin tehokkuuden varmentamiseksi. Vaihtelevissa kasvuoloissa saavutettiin hyviä tai erittäin hyviä torjuntatuloksia.

Öljykasvipeltojen ongelmallisimpiin rikkakasveihin kuten mataraan, jauhosavikkaan ja pihatähtimöön saatiin hyvä teho. Taimivaiheessa tehtävä torjunta jättää viljelijälle runsaasti harkinta-aikaa seurata rypsin ja toisaalta rikkakasvilajiston kehittymistä vaihtelevissa oloissa ja tehdä ruiskutuspäätös tositilanteen pohjalta eikä ennakoivasti, kuten on ollut asianlaita ennen kylvöä levitettävien valmisteiden osalta.

Alustavat havainnot viittaavat siihen että imazamoksi tehoaa myös hukkakauraan ja juolavehnään. Tähän ominaisuuteen tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia, koska varsinkin hukkakauran torjunnassa tarvitaan lähes 100 % :n teho, jotta sillä olisi käytännön merkitystä.

Clamox

Basf on rekisteröinyt imazamoksin seosvalmisteella nimellä Clamox. Se sisältää imazamoksin lisäksi metatsakloria. Tätä Basf perustelee tehoaineiden synergialla. Tärkeintä on muistaa, että Clamox sopii rikkakasvitorjuntaan vain Aurea CL-rypsilajikkeella. Muut lajikkeet tuhoutuvat, jos niitä ruiskutetaan Clamoxilla.

Glamoxin sukulaisuus sulfonyyliureoiden kanssa antaa tiettyä kestävyyttä myös joitain joitakin sulfonyyliureavalmisteita vastaan. Tämä on huomioitava herbisidikiertoa suunniteltaessa. Varmin tapa poistaa jäämärypsit seuraavana vuonna on käyttää fenoksiherbisidejä viljojen rikkatorjunnassa. Clamoxilla käsiteltyyn peltoon voi kylvää jo syksyllä syysvehnää. Seuraavana keväänä ei ole viljelyrajoitteita.

Käyttö

Kauppavalmisteen käyttöohjeessa on oleellinen tieto valmisteen käytöstä. Viljelijäkokeista on kertynyt runsaasti käyttökokemuksia erilaisilta maalajeilta ja erilaisilta rikkakasvustoilta. Kun rikkatilanne on helposti kontrolloitavissa, näyttää siltä että rypsinkin kylvöaikaa voidaan aikaistaa aikaisemmista suosituksista. Näin voidaan hyödyntää maan vesivaranto alkukeväästä lähtien eivätkä ainakin viime kesille tyypilliset kuivuusjaksot verota satoa samassa määrin. Voidaan puhua jopa muutaman sadan kilon sadonlisäyksistä hehtaarille. Nyt on käytettävissä torjunta-aine, joka toimii hyvin myös kevyemmillä mailla ja jopa multa- ja turvemailla.

Clearfield®-menetelmän avulla poistuu rypsinviljelystä rikkakasvien aiheuttama epävarmuustekijä ja viljelystä tulee ennakoitavaa viljelyä viljojen tapaan. Aurea Cl on lajikkeena aikainen SW Petitaa muistuttava lajike, joka vaatii hyvän kasvualustan ja  riittävän lannoituksen. Öljypitoisuus on alhaisempi kuin SW Petitalla mutta valkuaispitoisuus toisaalta korkeampi. Käytännön viljelyssä saatiin vuonna 2008 tähän mennessä korkein hehtaarisato, 3200 kg/ha 20 hehtaarin alalta.

Tuholaiset ja niiden torjunta

Kirpat

Kirpat ovat taimivaiheen tuholaisia, jotka voivat etenkin runsaina määrinä esiintyessään saada paljon vahinkoa aikaan rypsi- ja rapsikasvustoissa. Kirpat syövät koloja rypsin ja rapsin lehtiin ja pienentävät kasvin yhteyttävää lehtipinta-alaa. Kirppojen aiheuttamat vioitukset voivat johtaa koko kasvin kuolemaan, varsinkin jos kirpat tulevat kasvustoon aikaisessa taimivaiheessa ja kasvuolosuhteet ovat muuten huonot. Sirkkalehtivaiheen jälkeen rypsin ja rapsin kasvu on yleensä niin nopeaa, että suuret kirppamäärät eivät pysty merkittävästi heikentämään niiden kasvua. Sirkkataimivaiheessa torjuntakynnys on 1 kirppa/ sirkkataimi.

Kirppojen määrä vaihtelee suuresti vuosittain sekä alueellisesti. Varsinkin muutaman viime vuoden aikana suuret kirppamäärät ovat aiheuttaneet merkittäviä ja paikoin jopa totaalisia tuhoja rypsi ja rapsiviljelyksillä. Vuosi 2007 muistetaan erittäin hankala kirppavuotena. Tuolloin useat rypsinviljelijät joutuivat kylvämään rypsin uudelleen kirppojen syötyä kaikki taimet, osa jopa kahteen kertaan. Torjuntaruiskutuksia tarvittiin keväällä 2007 useita. Keväällä 2008 ja 2009 kirppamäärät olivat vähäisempiä ja suurilta ongelmilta ja tuhoilta vältyttiin.

Öljykasvien sertifioitu kylvösiemen on peitattua. Peitatussa siemenessä oleva torjunta-aine imeytyy sirkkataimiin, joista tulee tällöin myrkyllisiä kirpoille.  Kirppojen aiheuttamien vioitusten minimoinnissa ensiarvoisen tärkeää on taimivaiheessa kasvuston tarkkailu päivittäin ja torjunta torjuntakynnyksen ylittyessä. Kirppojen torjuntaan käytettäviä insektisidejä on markkinoilla saatavilla useita.

Rapsikuoriaiset

Rypsin ja rapsin pahin tuholainen on nuppu- ja kukintavaiheessa esiintyvä sinisenmusta, parin millimetrin mittainen rapsikuoriainen. Rapsikuoriaiset tulevat kasvustoon heti ensimmäisten kukkanuppujen ollessa vielä piilossa lehtiruusukkeessa, usein tällöin varren pituuskasvuvaihe ei ole vielä alkanut tai se on alussa. Aikaisessa nuppuvaiheessa tapahtuva syönti voi vähentää merkittävästi pääverson satoa, joka muodostaa usein yli puolet koko kasvin sadosta.

Viljelysten tarkkailu on syytä aloittaa heti touko-kesäkuun vaihteessa, kun ensimmäiset nuput ilmestyvät lehtiruusukkeen keskelle. Kylmän sääjakson osuminen ruusukevaiheeseen hidastaa kasvua ja voi lisätä kuoriaisvioitusta.

Rapsikuoriaisten torjunnan kynnysarvo on keskimäärin yksi kuoriainen/kasvi aikaisessa nuppuvaiheessa ja 2-3 kuoriaista/kasvi lähellä kukinnan alkua. Torjuntaruiskutus tulisi tehdä illalla, jolloin kuoriaiset ovat laskeutuneet kasvustoon. Saman alueen viljelijöiden kannattaa ruiskuttaa peltonsa samanaikaisesti, sillä muuten kuoriaiset voivat siirtyä ruiskuttamattomilta pelloilta jo ruiskutetuille, ja yksittäisen viljelijän torjunta menee ainakin osittain hukkaan. Jos kuoriaiset ovat ruusukkeen sisällä, tulee ruiskun puomia laskea tavallista alemmaksi ja käyttää suuttimia, jotka tuottavat pienen pisarakoon. Jos ruiskutuksen jälkeen kuoriaisia esiintyy vielä ennen kukintaa kynnysarvoa suurempi määrä, on torjunta uusittava. Rapsikuoriaisten kemiallinen torjunta tulee tehdä ennen kukintaa, sillä useita valmisteita ei saa ruiskuttaa enää kukkivaan kasvustoon. Useat valmisteista ovat haitallisia pölyttäjille ja ruiskutus tulisi senkin vuoksi tehdä illalla, pölyttäjien lentoajan jälkeen.

Kukinnan alettua kuoriaiset syövät siitepölyä, eivätkä enää aiheuta niin suurta vahinkoa kuin nuppuvaiheessa. Kukinnan aikaan rapsikuoriaisten toukat kuoriutuvat munista, joita kuoriaiset munivat nuppuihin. Torjuntaruiskutusta toukkia vastaan ei enää tällöin voida kuitenkaan tehdä. Toukat syövät usein kasvien latvoja aiheuttaen näiden kuivumisen. Yleensä toukkien aiheuttamat satotappiot jäävät pieniksi, koska latvoihin ei muutenkaan enää olisi muodostunut lituja.

Kuoriaisten lukumäärä ja esiintymisajankohta sekä kasvuston kunto ja sääolot vaikuttavat kuoriaisvahinkojen suuruuteen. Mitä aikaisemmin kuoriaiset ehtivät kasvustoon, sitä enemmän ne yleensä ehtivät tehdä vahinkoa. Rapsikuoriaiset torjutaan insektisidivalmisteilla, joilla on noin 1-3 vuorokauden kestovaikutus. Insektisidivalmisteita käytettäessä tulee käyttää suosituksen mukaisia käyttömääriä. Käyttömäärän pienentäminen suositellusta voi lisätä torjunta-aineelle kestävien kuoriaiskantojen syntymistä. Öljykasvit kasvavat ruusukevaiheessa hyvin nopeasti eikä ruiskutuksen teho ulotu käsittelyn jälkeen kehittyneisiin nuppuihin, mistä syystä pyretroidien kestovaikutusta ei pidä yliarvioida.

Rapsikuoriaispistiäinen on rapsikuoriaisen luontainen vihollinen. Sen lisääntymistä edesauttaa kevennetty muokkaus rypsinviljelyä edeltävänä syksynä ja myös rypsin jälkeen.

Kaalikoi

Kaalikoin toukka saattaa aiheuttaa myös tuhoa rypsiviljelyksillä. Se esiintyy tuholaisena ajoittain ja voi pysyä poissa jopa vuosikymmeniä. Kaalikoi talvehtii kyllä meilläkin, mutta se yltää tuholaiseksi yleensä vain, jos kotimainen kanta saa keväällä lisäystä rajantakaisilta kaalimailta vähän pidempään kestävien lämpimien kaakkoisten ilmavirtausten ansiosta.

Kaalikoista esiintyy 2-3 sukupolvea kesässä. Ensimmäisen sukupolven toukat syövät rypsin lehtiin reikiä. Nämä saadaan yleensä riittävästi torjutuksi rapsikuoriaisruiskutusten yhteydessä. Mikäli rapsikuoriaisia ei ole ruiskutettu, saattavat kaalikoin seuraavan sukupolven toukat runsaana esiintyessään vioittaa lituja ja vähentää kehittyvien siementen määrää. Tällöin on syytä harkita vielä kukintansa päättäneen kasvuston ruiskuttamista esim. pyretroidivalmisteilla. Torjunnan kynnysarvona on 4-6 toukkaa/kasvi.

Rapsikärsäkäs ja litusääski

Rapsikärsäkkään ja litusääsken merkitys öljykas­vien tuholaisina on nykyään hyvin vähäinen. Rap­sikärsäkäs munii lituihin, ja kuoriutuvat toukat syövät siemeniä. Kärsäkäs tulee yleensä riittävästi torjutuksi rapsikuoriaisruiskutuksilla. Myös litu­sääski munii rapsikärsäkkään tekemien reikien kautta lituihin, mutta sen torjuntaan ei ole ollut viime vuosina aihetta.

Mehiläiset - rypsin tärkeät pölyttäjät

Mehiläiset ovat tärkeitä rypsin pölyttäjiä. Tuholaisten torjuntaruiskutuksissa tulee sen vuoksi tarkasti noudattaa mehiläisvaroituksia. Kukkivaa rypsi- tai rapsikasvustoa ei saa lainkaan ruiskuttaa tuhoeläinten torjunta-aineilla. Tästä poikkeuksen tekee pyretroidivalmiste Mavrik 2F (tehoaine tau-fluvalinaatti), joka on suhteellisen haitatonta hyötyhyönteisille, kuten mehiläisille ja valmistetta saa ruiskuttaa öljykasvien täyskukintaan asti mehiläisten lentoajan jälkeen.

Kasvitaudit ja niiden torjunta

Oikopolut
Möhöjuuri   Taimipolte    Lehtihome    Harmaahome ja mustalaikkutauti   Kalkkihome   Tautien tunnistuskuvat

Rypsinviljelyn yleistyessä kasvitautien merkitys tavallisesti kasvaa, mutta toistaiseksi meillä on vältytty todella pahoilta tautituhoilta. Taimipolte, lehtihome, möhöjuuri, pahkahome, harmaahome, tyvi- ja mustalaikkutaudit sekä kalkkihome ovat kasvitauteja, joita saattaa vaihtelevissa määrin esiintyä rypsi ja rapsi kasvustoissa. Näistä etenkin harmaahome ja pahkahome ovat rehevien ja ylitiheiden kasvustojen vitsaus sateisina kesinä. Rypsin ja rapsin kasvitaudeista pahkahome voi aiheuttaa merkittäviä, jopa satojen kilojen satotappioita hehtaaria kohden laskettuna. Muiden edellä mainittujen kasvitautien rooli satotappioiden aiheuttajina on vähäisempi.

Taudit leviävät pääasiassa maassa talvehtivien kestomuotojen välityksellä, joista muutamat lepomuodot säilyvät maassa elinkykyisinä useita vuosia. Paras tautien torjuntakeino onkin kasvinvuorotus: rypsiä ja rapsia viljellään samalla enintään kolmen vuoden välein.

Pahkahome

Kevätrypsin ja -rapsin pahimmaksi taudiksi on osoit­tautunut pahkahome. Sen ensioireet ilmenevät kasvus­tossa 3-4 viikkoa kukinnan jälkeen. Tällöin ryp­sin varsiin, versojen haarakohtiin ja lehtihankoihin ke­hittyy vetisiä laikkuja. Sairas kasvinosa muuttuu ensin vaaleaksi ja myöhemmin ruskeaksi. Taudin edetessä kasvin yläosa kuivuu ja siementen kehitys liduissa py­sähtyy. Varret myös katkeilevat helposti. Varren si­sään muodostuu mustia pahkoja, joista pääosa jää puitaessa maahan, mutta osa tulee sadon sekaan. Pahkat säilyvät maassa itämiskykyisinä useita vuosia. Sadon määrä pienenee taudin vaikutuksesta merkittä­västi, ja siementen öljypitoisuus jää matalaksi.
Pahkahomeen leviämisessä säätekijät ovat avain­asemassa. Pahkahomeen pahkat alkavat muodostaa alkukesällä kotelomaljoja maan pinnalle, mutta vain, mikäli maa pysyy märkänä useiden päivien ajan. Ko­telomaljat näkyvät maan pinnalla noin 5 mm:n kokoi­sina maljoina. Kotelomaljoista vapautuvat pahkaho­meen itiöt, jotka kulkeutuvat ilmavirtojen mukana kas­vustoon. Itiöt alkavat itää, jos kasvustossa on usean päivän ajan lähes 100 %:n suhteellinen kosteus. Iti­östä kasvava rihma pystyy tunkeutumaan kasviin vain, jos se ensin saa riittävästi ravintoa, esimerkiksi vari­sevista kukkien terälehdistä. Kukinnan jälkeen pahka­home leviää sairaasta kasvista terveeseen erityisen nopeasti lakoisissa kasvustoissa suoran kosketuksen kautta.

Pahkahomeen torjunta

Riittävä kasvinvuorottelu vähentää tautiriskiä. Pahka­homeelle alttiita välikasveja tulisi myös välttää rypsin­viljelyssä.

Pahkahometta voidaan torjua kemiallisesti eri valmis­teilla. Ruiskutus tulee tehdä kukinnan alkuvaiheessa ensimmäisten terälehtien pudotessa kasvustoon. Ruiskutuksella tehdään terälehdet myrkyllisiksi pah­kahomeelle, ja näin estetään taudin tunkeutuminen kasviin. Ruiskutus on siis tehtävä ennen taudin oirei­den ilmaantumista kasveihin.

Kasvien sairastumisen jälkeen ruiskutus ei enää te­hoa. Viljelyneuvonnasta saa kesän kuluessa ennus­teita pahkahometorjunnan tarpeellisuudesta. Viime vuosien kokemukset osoittavat, että mikäli pyritään hyvään satoon, niin pahkahomeruiskutuksesta on tul­lut välttämätön rutiinitoimenpide. Torjuntaruiskutuk­sella on useissa viljelykokeissa saatu useiden satojen kilojen sadonlisiä hehtaaria kohden laskettuna

Ruiskutustarvetta puoltavat seuraavat seikat:

•  tilalla on aikaisempina vuosina esiintynyt run­saasti pahkahometta

• kesäkuu on ollut normaalia sateisempi (kesä­kuun sademäärä vähintään 30–50 mm)

• öljykasvilohkolta tai lohkolta, jossa aikaisem­min on esiintynyt pahkahometta, löytyy sienen kotelomaljoja

• rypsi- tai rapsikasvusto on kukinnan alkaessa rehevää ja lakoutumisriski on suuri kukinnan lopussa ja sateiden ennustetaan jatkuvan.

Möhöjuuri

Möhöjuuri on toinen haitallinen öljykasvien kasvitauti. Sen oireena on juurien epänormaali paisuminen. Mö­höjuuri on maalevintäinen tauti eli sen lepoitiöt säilyvät ja elävät pelkästään maassa eivätkä leviä ilmavirtojen mukana. Pahoin saastuneilla pelloilla kasvit kuivuvat pystyyn ja satotappiot ovat suuret. Möhöjuuririskiä voidaan olennaisesti vähentää, jos samalla lohkolla viljellään ristikukkaisia kasveja korkeintaan joka viides vuosi ja huolehditaan peltojen kalkituksesta, ojituk­sesta sekä tehokkaasta ristikukkaisten rikkakasvien torjunnasta. Jo saastuneilla pelloilla on rypsinviljelystä luovuttava ainakin 6-8 vuodeksi. Lisäksi möhöjuuren leviäminen työkoneiden mukana saastuneilta lohkoilta terveille on estettävä. Ota ehdottomasti selvää uusien vuokraamiesi peltojen möhöjuuritilanne, ettet saastuta tilan muita peltoja.

Taimipolte

Taimipoltetta aiheuttavat useat eri sieniryhmät, mm. Fusarium, Rhizoctonia ja Pythium- sukujen sienet ovat taimipoltteen aiheuttajia. Taimipolte saattaa tappaa rypsintaimia jo ennen kuin ne tulevat maan pintaan. Taimettuneissa kasveissa sirkkavarsi ja -juuri tummuvat ja kutistuvat. Sairastuneet kasvit katkeavat helposti ty­vestä. Taimipoltteen vaivaama kasvusto voi jäädä aukkoiseksi, jolloin rikkakasvit pääsevät valtaamaan kasvutilaa.

Taimipolte on saatu pidettyä kurissa peittaamalla siemen kirppoja torjuvien insektisidien lisäksi myös fungisidilla, joka estää sienten leviämisen. Valitetta­vasti tiraamin käytön päätyttyä peittausaineena meillä ei ole ollut käytettävissä laaja-alaista fungisidia, joka tehoaisi useampiin taimipoltetta aiheuttaviin sieniryh­miin. Muutaman viime vuoden aikana kasvustoihin on ilmestynyt tautiryhmä, joka tuhoaa rypsin tai rapsin juuren loppukesään mennessä lähes täydellisesti. Sen seurauksena kasvin kasvu hidastuu ja pysähtyy kesän lopulla, jolloin siemenet jäävät pieniksi. Ulkoisilta mer­keiltään vioitus muistuttaa paljon pahkahomeen aihe­uttamaa vioitusta.

Siementen peittaukseen joudutaan lähivuosina to­della paneutumaan. Siementen peittaus fungisidia si­sältävällä peittausaineella (Cruiser) tehoaa Alternaria- sukujen sieniin, mutta maalevintäisiä Rhizoctonia-su­kujen sieniä ei voida torjua peittaamalla. Riittävä kas­vinvuorotus on myös tärkeä taimipoltteen torjunnassa.

Lehtihome

Lehtihome on yleinen rypsin ja ristikukkaisten kasvien lehtiä vioittava tauti. Sateisina kesinä se voi levitä myös kukintoihin ja lituihin ja siten alentaa satoa. Leh­dissä tauti aiheuttaa lehtisuonten väliin epäsäännölli­siä keltaisia laikkuja, joiden alapinnalle kehittyy hen­toa, väritöntä sienikasvustoa. Sateisina kesinä tartun­nan saaneet kukat tuottavat piikkimäisiä siemenettö­miä lituja. Kukinnon latvaosat voivat myös kuihtua. Siemen vioittamista liduista siemenet varisevat en­nenaikaisesti maahan.

Sieni talvehtii satojätteissä. Saastuneissa kasveissa muodostuu itiöitä, jotka leviävät tuulen ja sateen mu­kana. Tauti pystyy leviämään hyvin nopeasti rikkakas­veista rypsiin ja edelleen rypsin lehdestä toiseen. Taudin merkitys on kuitenkin käytännössä vähäinen.

Harmaahome ja mustalaikkutauti

Rypsikasvustoissa saattaa esiintyä kukinnan jälkeen myös harmaahometta ja mustalaikkutautia. Näiden tau­tien merkitys satotappioiden aiheuttajina on ollut hyvin vähäinen. Harmaahomeen saastuttamat kasvit muuttuvat vaaleanharmaiksi tai valkoisiksi ja kuivuvat. Kasvien varsiin kehittyy sienen rihmastopahkoja. Kosteassa kasvustossa kasvien varsiin muodostuu pölyävää, likaisenruskeaa homekasvustoa. Harmaa­hometta esiintyy yleisesti sateisina syksyinä.

Mustalaikkutautia esiintyy kukinnan jälkeen varsinkin kuivina ja lämpiminä kesinä. Mustalaikkutauti aiheut­taa varsiin ja lituihin mustia tai ruskeita selvärajaisia laikkuja. Saastuneet lidut avautuvat itsestään ja sie­menet varisevat maahan. Alternaria -sukujen sienet voivat siemenessä esiintyessään aiheuttaa myös tai­mipoltetta.

Suoritettaessa torjuntaruiskutus pahkahometta vas­taan tulevat myös harmaahome ja mustalaikkutauti kohtalaisesti torjuttua.

Kalkkihome

Kanadassa yleinen kalkkihome on yleistynyt rypsivilje­lyksillä myös Suomessa, mutta meillä ilmasto ei suosi sen leviämistä haitalliseksi asti. Sieni talvehtii munaiti­öinä ristikukkaisten kasvien siemenissä. Meillä kalkki­home näyttäisi olevan viileän ja sateisen alkukesän aiheuttama tauti. Meillä tärkeimpänä tartuntalähteenä on lutukka, jossa tautia esiintyy yleisesti. Kukinnan ai­kaan kalkkihome paisuttaa ja vääntää versojen kärkiä, jotka peittyvät valkealla homekerroksella. Lopuksi kalkkihomeiset versot ovat likaisen ruskeita ja tyhjät li­dut piikkimäisiä ja yleensä tyhjiä. Kalkkihomeen ei tie­detä Suomessa aiheuttaneen merkittäviä satotappioita ja sitä ei kasvukaudella yleensä torjuta.

Käytettävissä olevat rypsin ja rapsin kasvinsuojeluaineet

Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi!